Kade päävalmentajaksi

Kopio Ilta-Sanomista 9.11.04:

URHEILUSÄHKEET

Ervin Kade nyrkkeilyn päävalmentajaksi
(9.11. 12:20)

Ervin Kade on nimetty Suomen nyrkkeilyliiton uudeksi päävalmentajaksi. Päätös syntyi yksimielisesti Nyrkkeilyliiton johtokunnan kokouksessa tänään Helsingissä.

Perttelissä asuvan, Virossa syntyneen Kaden, 27, sopimus on mallia 1 3-vuotta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden alussa kolmen kuukauden koeajalla. Liikuntatieteitä opiskellut Kade on aiemmin valmentanut kotikaupungissaan Tartossa sekä Salon Vilppaassa.

Avoinna ollutta paikkaa oli hakenut kuusi valmentajaa. Heidän joukossaan oli myös liiton nykyinen päävalmentaja Esa Hukkanen.

- Päävalmentajaksi nimetty Kade sekä entinen päävalmentaja olivat selkeästi vahvimmat ehdokkaat. Hyvässä hengessä käytiin kuitenkin valintakeskustelu kaikkien hakijoiden osalta, selvitti Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Matti Hietanen.

Hukkanen oli toiminut päävalmentajana vuodesta 2001. Sinä aikana miesten kisoista oli saavutuksina Jani Rauhalan EM-pronssi (2002) ja Joni Turusen iskemä MM-pronssi (2001).

Hukkasen lisäksi ehdokkaina olivat entinen olympia- ja EM-mitalisti Joni Nyman, Hannu Huuhtanen, Pekka Kotkatniemi sekä Kari Korhonen. (STT)
2568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Urheilua, urrrheilua, uuuuurheilua, urheiluaaaa, urhhhheilua, urheeeeilua, urheiiiilua, urheillllua, urheiluuua, urheiluaaaa-aaa-aaaa-aaa!

Aaah... Tuli jo!

Äänestä
  • Hyvä, mua on aina v.tuttanu toi urheilun ylistäminen. Salossa se ohittaa kaikki muut, kunhan rahahakemuksen etuosassa vaan mainitaan sana URHEILU niin johan miljoonii tulee kaupunginkassasta veronsamaksavien rahaa.Mistä johtuu tämä että URHEILUN alttarille kaikki uhrataan, saakohan siitä kunnallisvaaleissa enemmän äänii. Tosta tulikin mieleeni , jätin äänestämättä siitä syystä että kun melkein kaikki ehdokkaat on kaupungin tai kunnan palveluksessa!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salon urheilu kirjoitti:

Kopio Ilta-Sanomista 9.11.04:

URHEILUSÄHKEET

Ervin Kade nyrkkeilyn päävalmentajaksi
(9.11. 12:20)

Ervin Kade on nimetty Suomen nyrkkeilyliiton uudeksi päävalmentajaksi. Päätös syntyi yksimielisesti Nyrkkeilyliiton johtokunnan kokouksessa tänään Helsingissä.

Perttelissä asuvan, Virossa syntyneen Kaden, 27, sopimus on mallia 1 3-vuotta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden alussa kolmen kuukauden koeajalla. Liikuntatieteitä opiskellut Kade on aiemmin valmentanut kotikaupungissaan Tartossa sekä Salon Vilppaassa.

Avoinna ollutta paikkaa oli hakenut kuusi valmentajaa. Heidän joukossaan oli myös liiton nykyinen päävalmentaja Esa Hukkanen.

- Päävalmentajaksi nimetty Kade sekä entinen päävalmentaja olivat selkeästi vahvimmat ehdokkaat. Hyvässä hengessä käytiin kuitenkin valintakeskustelu kaikkien hakijoiden osalta, selvitti Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Matti Hietanen.

Hukkanen oli toiminut päävalmentajana vuodesta 2001. Sinä aikana miesten kisoista oli saavutuksina Jani Rauhalan EM-pronssi (2002) ja Joni Turusen iskemä MM-pronssi (2001).

Hukkasen lisäksi ehdokkaina olivat entinen olympia- ja EM-mitalisti Joni Nyman, Hannu Huuhtanen, Pekka Kotkatniemi sekä Kari Korhonen. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu