"Armeijan bikinishow't saavat jatkua"

kihloissa

Tämä juttu oli tämänpäiväisessä Iltasanomissa.
-"Tarja Halosen närkästyksestä huolimatta varusmiehet saavat edelleen nauttia tanssityttöjen esityksistä, kunhan hyvän maun rajat eivät ylity".
-"Muutaman vuoden aikana Suomeen on syntynyt useita paljasta pintaa ja rooliasuja suosivia naisten tanssiryhmiä. Esimerkiksi Lamourettes ja Dolls ovat löytäneet kiitollisen yleisön varusmiehistä. Varusmiestoimikunnat ovat ryhmien parhaita työllistäjiä".
-"Tanssityttöjen esiintyminen varuskunnissa on harmittanut joidenkin varusmiesten tyttöystäviä ja tasavallan presidenttiä Tarja Halosta".

Heräsikö kellään ajatuksia?
Minä en edes tiennyt että tuollaista on armeijassa! Miten uskallan päästää kihlattuni sinne? Onko kaikkien armeijapoikien oltava pakollisesti siellä paikalla, vai onko se vain joku hupijuttu? Armeijassa opetetaan tappamaan, mutta kaiken lisäksi ilmeisesti myös katselemaan muita naisia. Tietenkin osa armeijapojista on sinkkuja, mutta onko meitä tyttöystäviä ollenkaan ajateltu!

Kihlattuni ei ole vielä katsellut muita naisia tai juoskennellut muualla, mutta jos tuollaista rintojenheiluttelua näytetään nokan edessä ja julistetaan että se on sallittua, niin pelottaa että ennen pitkää hän lankeaa :( Sama juttu kun katotaan jotain sarjaa tai leffaa Subtv:ltä, niin tulee 3-5 puhelinseksi mainosta "Soita mulle 123 123...." ja sitten keikuttavat itseään siinä. Tosin meitä molempia ärsyttää nuo mainokset ja me matkitaan niitä ääneen :D Jopa niissä leffoissa joita sanotaan romanttisiksi, jos niitä oikein tarkkaan katsoo, niin leffan "pääparin" molemmat osapuolet ovat naimisissa tai seurustelevat, mutta heidän suhteissaan menee huonosti, ja yleisökin haluaa juuri tämän pääparin yhteen = yleisö siis ajattelee että heti jos menee huonosti, niin saa alkaa etsiä parempia ehdokkaita.

Vaikka me ollaankin puhuttu näistä asioista, hän sanoo ettei häntä kiinnosta soitella niihin puhelinseksinumeroihin, eikä hän pettäisi vaikka meillä menisi joskus huonosti. Mutta silti, tv:ssä ja joka puolella tyrkytetään naisten peppuja ja tissejä naamalle, että on ihme jos ei kohta ala muut naiset kiinnostaa. Minusta olisi kivaa joskus katsoa ihan oikeita romanttisia leffoja, joissa ei siis esiinny pettämistä tms. ja toimintaleffoja joissa ei käydä strippari-ja huoraluolissa (yleensä vaihdamme tässä kohdassa kanavaa), ja jos leffoissa on kuten aina on, seksikohtauksia niin vaidamme kanavaa, koska molemmat meistä ovat niin mustasukkaisia. Eli ainoastaan minä en ole mustasukkainen, vaan myös hän kyselee ja tenttaa minua :D

Pelkäänkö turhaan?

19

4241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady78

      Ja minkä ikäisiä olittekaan?

      Tuo nimittäin kuulostaa hyvin lapselliselta ja naiivilta. Siis se, ettei edes yhdessä voi katsoa seksikohtauksia, kun jo tullaan mustasukkaiseksi! Ei taida kovin vakaalla pohjalla olla teidän suhde, jos visuaalinen ärsytyskin aiheuttaa noin suuren ongelman? Nimittäin naiskauneutta on käytetty markkinoinnissa ja mainonnassa maailman sivu ja tullaan tulevaisuudessakin käyttämään. Se, kuinka terveellistä se on, on ihan eri asia -siihen on vain totuttava tai ryhdyttävä kulkemaan laput silmillä.

      Katseleminen ei ole pettämistä, eikä katseleminen tarkoita että aikoisi pettää/olisi jo pettänyt. Vai ajatteletko itse aina komean miehen nähdessäsi, että tuon kanssa haluaisin pettää kihlattuani?

      Maailmassa on kauniita ihmisiä, eikä houkutus poistu vaikka silmänsä sulkisikin. Viihde on viihdettä ja rakkaus on sitten juttu erikseen.

      • nainen itsekin

        Jaa,mitäs tarjottavaa olis meille naisille? Jotain Housut pois-sarjaa vai,niitä vanhoja kääpiä? Just joo...Oon samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa tosta liiasta tyrkytyksestä..nykynaiset on todella huorahtavia ja helppoja,samanlaisia sikoja, missä jotkut miehetkin!


      • juupajuu
        nainen itsekin kirjoitti:

        Jaa,mitäs tarjottavaa olis meille naisille? Jotain Housut pois-sarjaa vai,niitä vanhoja kääpiä? Just joo...Oon samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa tosta liiasta tyrkytyksestä..nykynaiset on todella huorahtavia ja helppoja,samanlaisia sikoja, missä jotkut miehetkin!

        Vai että ei saisi enää armeijassa edes naisia nähdä, niitä kun nyt pyörii kassulla ihan vaivaksi asti, haahaa, no joo... Jos ei nyt sen verta ole luottamusta toiseen että ei siedä edes sitä että pari sataa äijää katsoo muutamia hyviä kissoja jonkun 20 minuuttia niin voi äly.

        Mites olis jos vaikka hankkisitte elämän, ja presidentti halonen samoin...tätä se teettää kun laitetaan eukko armeijan ylipäälliköksi...VIRHE!


      • kihloissa
        nainen itsekin kirjoitti:

        Jaa,mitäs tarjottavaa olis meille naisille? Jotain Housut pois-sarjaa vai,niitä vanhoja kääpiä? Just joo...Oon samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa tosta liiasta tyrkytyksestä..nykynaiset on todella huorahtavia ja helppoja,samanlaisia sikoja, missä jotkut miehetkin!

        Onpa hyvä kun otit tuon asian esille! Onko kukaan huomannut että melkein kaikki telkkarista tuleva on tarkoitettu miehille? Tissejä kyllä näkyy, mutta miehistä vain peppu, ovatko nuo muka tasa-arvoisia keskenään? :D Ei minua kyllä kiinnosta katella pippeleitä, mutta jos niitä näkyisi, niin ei tarvitsisi tätäkään aihetta nostaa esille. Sinkkumiehiä on kyllä ajateltu, muttei sinkkunaisia.


    • Inttipoika (nyk. reservissä)

      jokaisen tanssijatyttösen kanssani eikä muijani saanut tietää yhtään mitään! HÄHÄ!! Ja se olikin kuule sit eri juttu kun mentiin iltalomille ja kaljalle, siinä sitten iskettiiiiin niiiNNIIN paljOOONN naisia että pää muuttu valkoseks kun kaikki veri virtas kyrvässä. Ja kaiken huippu kun sovittiin muijien kans et tulevat sittem meidän harjotusalueelle mettään jotta päästiin nussimaan oikein kunnolla, eipä näkyny omaa muijaa silloin kun sitä ois tarvittu :DDDDDDDDDDD

    • Milka

      "ja jos leffoissa on kuten aina on, seksikohtauksia niin vaidamme kanavaa"

      ette ole tainneet sitten kovin montaa leffaa nähdä kokonaan, jos kaiken aikaa pitää kanavaa vaihdella?

      • Vai oma ajattelu?

        Kyllä niitäkin voi valita. Media-alalla itse toimivana voin ensinnäkin sanoa, että jollei laffaa saada myytyä ilman seksiä, on käsikirjoitus huono. Seksi on vain lisäkeino myydä b-luokan leffoja, saadaan flyereihin kivoja kuvia ja porukka kuolaa katsomaan. Typerykset. Hyvä käsikirjoitus, ohjaaja ja näyttelijät---> seksikohtauksia ei tarvita. Voisin luetella aika liudan moisia leffoja. Ja, jos leffa myy ainoastaan seksinsä takia, jääkö mistään paitsi vaikkei sitä katsokaan? Osa ihmisistä vielä osaa valikoida, eikä mene ikivanhaan mainoskikkaan... Ja sekös tekeekin meille mainosalan ihmisille haasteen, hitto, nehän alkavat jo vaatia jotain vastinettakin rahoilleen, pelkkä vilautus ei enää riitä!


    • nainen

      Joo,no jos toiset saavat hiukkasen silmäniloa,niin sallittakoon se heille. EIkä se mies välttämättä lähde joka eukon perään vonkaamaan vaikka katsoiskin yhden shown. Ei ainakaan mun ukko lähtenyt. Pientä luottamusta nyt sille miehellekkin,eikä se intti mikään juhlanpaikka ole. ja loppujen lopuksi suurin osa jutuista on enemmän ja vähemmän liioittelua. Luultavasti sillä sun miehellä on jo sen verran kiire sun kainaloon kun intistä lomalle pääsee,että siinä ei paina yks tanssitytönkatselu suuntaan eikä toiseen.

      • Inttipoika (nyk. reservissä)

        kyllä siinä alko panettamaan aika kympillä kun Lamourettesiäkin katteli, alko tulla kiire iltalomille jo :DD HÄHÄ :DD


      • sandra
        Inttipoika (nyk. reservissä) kirjoitti:

        kyllä siinä alko panettamaan aika kympillä kun Lamourettesiäkin katteli, alko tulla kiire iltalomille jo :DD HÄHÄ :DD

        ei voi muuta kuin nauraa noille sun jutuille... totta kai inhoan pettämistä mutta aika hyvin osaat nauttia naisista..omista ja muista....omaasi käy sääliksi


    • Tane

      "Armeijassa opetetaan tappamaan, mutta kaiken lisäksi ilmeisesti myös katselemaan muita naisia. [...]
      Kihlattuni ei ole vielä katsellut muita naisia tai juoskennellut muualla, mutta jos tuollaista rintojenheiluttelua näytetään nokan edessä ja julistetaan että se on sallittua, niin pelottaa että ennen pitkää hän lankeaa"

      Jos pelkäämään alat, niin pelkää ennemmin sitä, että kihlatustasi tulee raivohullu tappaja. Nimittäin armeijassa opetetaan enemmän tappamista kuin katsotaan vähäpukeisia naisia. Jos kihlattusi on vaikutuksille niin altis kuin sinä pelkäät, hän ampunee koko naapuruston seuraavalla iltalomallaan.

      Siis et kai oikeasti ollut tosissasi?

    • plextor

      Mielestäni tuollaiset esitykset ovat typeriä, kitkaa aiheuttavia ja turhia. Jos joku haluaa nähdä naisia vähissä pukeissa ketkuttelemassa perseitä toisen nenän edessä, hän menee katsomaan niiden showta.

      Mieheni minulle ainankin sanoi, että jos tällainen esitys sattuu hänen kohdalleen, hän jättää mielellään väliin ja odottaa kotiinpaluuta minä mielessään. Jos hän tosiaan tuntuisi haluavan tämän nähdä, niin mikäs minä olisin siinä vastaan sanomaan, mutten minä totta puhuttuna siitä tosiaankaan pitäisi.

    • tuuli

      nyt luuletko et se joku lamourettes vai mikä se nyt on tanssiryhmän nainen ois uhka teidän suhteelle??? Nehän vain käyvät siellä intis esiintymässä ryhmässä. Tuskin ne tulee sinne vikittelee niitä inttipoikia..
      Enemmän oisin huolestunut jos olisi sama tilanne kun mulla. mä oon nimittäin hieman huolestunut, koska aina kun ollaan miehen kans kaupungilla niin mieheni katselee kauniita naisia ihan joskus oikein tuijottaa pitkään, niin et ne naisetkin sen huomaa..Et mieluummin kuljen yksin shoppailemas kuin miehen kans ihan hävettää..

      • rrrrrrrr

        Seuransa ja miehensä saa kukin ihan itse valita. Miks katot tuollaista paskaa? Parempiaki löytyy.


    • ainakin

      VITUTTAA tollanen!!!!miksi joka paikkaan pitää tunkee puolialastomia ämmiä hetkuttaan persettään,jos kerta ukot tahtoo niitä nähä niin saisivat ihan oma-aloitteisesti mennä sitten omalla vapaa ajallaan.minä en hyväksy ees strippi baareja,mieheni tietää sen ja syynki.minä en viittis ees jäädä kahtoon(olen lähtenytkin pois kun show alkanu)esim hunkseja.kun olen varattu,OMA MIES ja NAINEN pitäisi riittää!!pornoleffat jne on aisa mielestäni erikseen..

    • pitäisi olla

      En kyllä kans tajua, mitä tekemistä tanssitytöillä on armeijan kanssa. Mielestäni eivät kuulu sinne. Onneksi mieheni on inttinsä jo ajat sitten käynyt, ymmärrän kyllä sinun huolesi. Ei kai ne nyt pakollisia sentään ole. Mutta tietty tylsä jäädä yksin johonkin käkkimään, jos muut menee sinne. Ihme kyllä, ettei Halosen sanallakaan ollut mitään merkitystä. Kukahan tuon asian päättää? Pitäisi järjestää joku julkinen adressi moisen tavan lopettamiseksi. Kukin hankkikoon strippareita jos itse haluaa, mutta eivät ne armeijan ohjelmaan kuulu. Minä laittaisin heti nimeni siihen adressiin, jos sellainen olisi netissä tarjolla. Vaikkei asia minua koskekaan. Se on vain väärin eikä takuulla edistä nuorten miekkosten taistelutaitoja tai muuta elämänymmärrystä millään tavalla. Päinvastoin.

    • Turhaan

      Äly hoi... Ei hän varmaan sinua pettäisi jos rakastaa niin paljon, että haluaa aina varmistaa ettet hyppää muiden kelkkaan :) ole huoleti, ei poikaystäväsi sinua lakkaa rakastamasta tai ihailemasta yhden bikinishown tähden. Siellä on vain objekteja. Sinä olet hänelle se kaikkein tärkein, eivät ne peppujaan heiluttelevat bikinitytöt ;)

      • mimmi

        asiaa voisi tarkastella myös,asenteellisella kannalla.Mitä kuvaa halutaan antaa nuorille miehille ja armeijassa,joka toki on tällä hetkellä vielä aika miehinen maailma.
        Nuoria vähäpukeisia naisia on ja tulee aina olemaan maailmassa.Toki otetaan huomioon,että miehen tiettyyn kehityskaareen kuuluu naisien katselu ja niistä kiinnostuminen.Vanhenmiten asia ei ole enää niin korostunut.
        Armeijassa,myös pojat voivat tehdä valintoja mennäkkö katsomaan esitystä vai ei.
        Mutta on naurettavaa väittää,että moni jättäisi menemättä,vaikkei niin kiinnoistaisi tai ajattelisi vaikka oman tyttöystävän toivomusta olla menemättä.
        Paine ryhmässä on kova ja joka jättää menemättä,niin hänelle tästä varmaan kuittaillaan.
        Nainen on myös mediassa tällä hetkellä pelkkää kohdetta,
        Seksi ja erotiikka ovat ylikorostuneita.
        Herää kysymys miksi myös armeijassa annetaan asenne kasvatusta eli korostetaan seksikkyyttä?
        Toki monella pojalla on asenne kohdallaan eli kunnioittavat naisia,mutta ei kaikkilla.
        Olen itse harrastanut vuosia sambatansssia ja katsellut näitä nykyajan tyttöjä,joiden " tanssi " on lähinnä kiemurtelua ja tanssillisesti
        ei kaunista katseltavaa,koska siitä puuttuu se jokin.Tarkoituksena vain olla vähissä vaatteissa
        haluttava ja kohde.
        Sambassa täytyy löytää rytmi,niinkuin tanssissa yleensä,mutta näiltä tytöiltä ei sitä löydy,ainakaan kaikita.
        Tyttöjen puolustukseksi voi sanoa,että ei pidä yleistää.Olen myös nähnyt esityksiä,jotka ovat myös minua miellyttäneet,naisena
        .Niin tai näin, kaikkia ei voi aina miellyttää,mutta valinnan vapaus pitää jokaisella olla,haluaako katsella vai joutuuko katselemaan...


    • Satunan

      Adressi? Tehdään adressi! Otse naisena muös ajan sitä että NAISET JA MIEHET OVAT ERIKSEEN INTISSÄ!! jätin intin kesken kun sain tietää että miehet ja naiset ovat samoissa tiloissa mm. Aamuisin vaatteiden vaihto jne. Ei kiitos näkemiin kuinka vammasta! -.- ja on se aika julmaa että tanssitytöt ovat MIEHIÄ varten, entä naiset? Ihan ku kiinnostais jotai selluliitti perseen heilutusta kattella.... Kiitti vaa...muistelen vihalla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe