Kyllästynyt yksinäisyyteen

Hei

Voisiko joku neuvoa miten netissä tai muuten elämässä voisi tutustua muihin ihmisiin? Minä oon 1998-luvulla syntynyt poika joka on jo kolme vuotta ollut ilman kunnollista kaveria. Aloitin nyt syksyllä lukion ja odotin että olisin siellä tutustunut johonkin uuteen ihmiseen mutta suurin osa muista opiskelioista on samalta yläasteelta kuin määkin ja niitten kanssa en oo ikinä vapaa ajalla ollut. Koulussa on tosiaa joitakin kavereita mutta niitä ei ikinä kiinnosta olla mun kanssa vapaa ajalla. Mua ei oo ikinä kiusattu mutta oon jotenkin ihmeellisesti erakoitunut ja nykyään istun vaan kotona ilman mitään tekemistä. Ala-asteella mulla oli kunnon kavereita mutta osa muutti pois tai meni erille ylä asteelle kuin minä. ainoastaan yks kaveri tuli samalle luokalla ylä asteelle mutta se alko olleen koko ajan enemmän ja enemmän yhen toisen kanssa ja lopulta se unohti minut kokonaan. Ylä asteen aikana sain muutaman kaverin mutta ne ei oo pitänyt mittään yhteyttä sitten ysiluokan... Oon ollut puolittain masentunut nyt kolme vuotta (mun isä on alkoholisti ja se alko juomaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen kutosluokan lopulla ja masennuin siitä aika pahasti) ja en oo itekään viittinyt pittää kauheena yhteyttä entisiin kavereihin joka on kaduttanut jälkeen päin koska oon nykyään täysin yksin. Jos voisitte neuvoa miten netissä voisi tutustua muihin ihmisiin tai jos voisitte kertos jonkun hyvän sivun netissä jonka kautta vois tutustua ihmisiin (ne mitä oon tähän mennessä löytänyt niin ne on ollut vaan täynnä joitakin 13-vuotiaita tyttöjä jotka ettiii sieltä poikaystävää..) niin olisin tosi kiitollinen siitä. Yritin vasta tutustua yhteen ihmiseen netin kautta mutta huonolla menestyksellä :( . Nyt oon kyllästynyt tähän yksinäisyyteen ja haluaisin tutustua johonkin toiseen ihmiseen jonka kanssa vois jakkaa ilot ja surut :) Tää on eka kerta kun kirjotan tänne niin saattaapi olla aika tönkköä tekstiä
6191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisiko joku uusi harrastus jonka haluaisit aloittaa, sieltä voisi löytyä kavereita?

Äänestä

Minun nyt vaan tuli mieleeni, että ei suinkaan vain meiltä kaiken ikäisiltä nämä "härpäkkeet", netti, älypuhelin, tv yms. vie niin aikaa ja voimiakin, että todelliselle vuorovaikutukselle tai sen etsintään ei oikeasti jää aikaa. Pelkäänpä itsekin, että netti ja tv erottaa minuakin ystävistä ja tuttavista, joita minulla kyllä näin vanhempana henkilönä on olemassa.
En vain käsitä, kun tuntuu, että "härpäkkeiden" seura olisi parempaa kuin oikeiden ihmisten. Ei se vain niin voi olla.
Olen ihan varma, että teillä nuorilla nämä tekniset vempaimet kotona ovat kyllä jostakin muusta pois, siis ihmiskontakteista? En tiedä mitä tehdä...

Äänestä

Ensimmäisenä tulevat mieleen eri opiskelijayhdistykset tai sitten lautapelikerhot. Poliittisia nuorisojärjestöjä on monilla alueilla, joten jos sellainen toiminta kiinnostaa niin voit kokeilla mennä mukaan. Samoin erilaiset seurakuntatapahtumat ja pelikerhot yms. niin sellaisia kannattaa etsiä omalta paikkakunnalta ja lähettää sähköpostia/soittaa, että pääseekö tutustumaan toimintaan mukaan.

Olet varsin nuori, joten netistä seuran hakemisessa kannattaa olla tarkkana. Netissä saattaa olla myös vaikeaa tutustua ihmisiin tai luoda mitään pysyvempiä kontakteja. Tarvitsee yleensä liittyä johonkin harrastustoimintaan yms.

Äänestä
  • Mitä tulee noihin ideoihin niin kannattaa ainakin ottaa selvää että minkälaisia tapahtumia järjestävät ja ängetä itsekin sitten mukaan. Ainoa keino on yleensä itse rohkeasti mennä eri tapahtumiin mukaan.

    Äänestä

Tuossa iässä on enää hankala kavereita löytää kun kaikilla on jo omat piirit.

Äänestä

Kannattaa vielä olla yhteydessä vanhoihin kavereihin, vaikka facen kautta kysäistä miten menee. Joskus vastaus voi olla lyhyt ja antaa ymmärtää, että vanhalla kaverilla on nyt uusi elämä, mutta joskus saattaa käydä niin että vanha kaverisi on kaivannut sinun seuraasi yhtä paljon kuin sinä hänen.

Olen myös sitä mieltä että vaikka some tuntuu pitävän yksinäisyyttä loitolla niin kantsii rajoittaa sen käyttöä. Jos istuu kaiket päivät somessa (kuten minä tein) niin jää ne oikeat elämäntapahtumat kokematta.

Olet hyvillä vesillä kun olet ymmärtänyt ystävien merkityksen jo noin nuorena. Minulla meni siihen aivan liian kauan. Tsemmejä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksinäisyydenkokenut kirjoitti:

Hei

Voisiko joku neuvoa miten netissä tai muuten elämässä voisi tutustua muihin ihmisiin? Minä oon 1998-luvulla syntynyt poika joka on jo kolme vuotta ollut ilman kunnollista kaveria. Aloitin nyt syksyllä lukion ja odotin että olisin siellä tutustunut johonkin uuteen ihmiseen mutta suurin osa muista opiskelioista on samalta yläasteelta kuin määkin ja niitten kanssa en oo ikinä vapaa ajalla ollut. Koulussa on tosiaa joitakin kavereita mutta niitä ei ikinä kiinnosta olla mun kanssa vapaa ajalla. Mua ei oo ikinä kiusattu mutta oon jotenkin ihmeellisesti erakoitunut ja nykyään istun vaan kotona ilman mitään tekemistä. Ala-asteella mulla oli kunnon kavereita mutta osa muutti pois tai meni erille ylä asteelle kuin minä. ainoastaan yks kaveri tuli samalle luokalla ylä asteelle mutta se alko olleen koko ajan enemmän ja enemmän yhen toisen kanssa ja lopulta se unohti minut kokonaan. Ylä asteen aikana sain muutaman kaverin mutta ne ei oo pitänyt mittään yhteyttä sitten ysiluokan... Oon ollut puolittain masentunut nyt kolme vuotta (mun isä on alkoholisti ja se alko juomaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen kutosluokan lopulla ja masennuin siitä aika pahasti) ja en oo itekään viittinyt pittää kauheena yhteyttä entisiin kavereihin joka on kaduttanut jälkeen päin koska oon nykyään täysin yksin. Jos voisitte neuvoa miten netissä voisi tutustua muihin ihmisiin tai jos voisitte kertos jonkun hyvän sivun netissä jonka kautta vois tutustua ihmisiin (ne mitä oon tähän mennessä löytänyt niin ne on ollut vaan täynnä joitakin 13-vuotiaita tyttöjä jotka ettiii sieltä poikaystävää..) niin olisin tosi kiitollinen siitä. Yritin vasta tutustua yhteen ihmiseen netin kautta mutta huonolla menestyksellä :( . Nyt oon kyllästynyt tähän yksinäisyyteen ja haluaisin tutustua johonkin toiseen ihmiseen jonka kanssa vois jakkaa ilot ja surut :) Tää on eka kerta kun kirjotan tänne niin saattaapi olla aika tönkköä tekstiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu