SUOMEN NAHKAKUULALIITTO JA NAHKAKUULANTUIJOTTAJAT RY

UutistoimittajaUkk

Tietää syyt potkupalloilijoidemme heikolle menestykselle.Syy löytyy niiden mukaan kilpailevasta lajista ja heidän kannattajistaan jääkiekosta.
Jääkiekon kannattajat ovat viimeaikoina naureksineet nahkakuulan tuijottajille ja heidän kovalle uholleen huikean fäärsaaret pelin voiton jälkeen.
Tämä on murtanut heidän itsetuntonsa ja näin ollen suuri osa nahkakuulan tuijottajista joutui olemaan sairaslomalla tärkeän unkaripelin ajan.
Liitto aikoo puuttua asiaan.
Nahkakuulantijottajat ry pitää myös suomalaisen jalkapallon heikolle tilalle syynä jääkiekon suuria harrastaja määriä ja sponsori rahoja jotka menevät potkupallon ohi jääkiekolle.
Heidän mukaansa jääkiekko tuhoaa suomalaisen jalkapallon.
Suomalainen jalkapallo on myös ollut yleisen naurun aiheena ympäri maailman.
You tube video joissa mellakoivia suomalis faneja munasillaan, raahataan rauhoittumaan kesken pelin on herättänyt suurta hilpeyttä.
Asiantuntijat sitä vastoin syyttävät suomalaisia potkupalloilijoita ja heidän fanejaan suomalaisen urheilun häpäisemisestä.
Monen asiantuntijan mukaan em-karsinta on jopa väärä taso pelata suomen potkupallomaajoukkueen.
Myös tulokset näin kertovat, kukaan ei halua urheiluun pisteautomaatteja, joista voi pisteet käydä ilmaiseksi hakemassa.
kaikkikaikessa nyt kuitenkin koko suomi nauraa röhönaururut suomalaiselle potkupallo pelleilylle.
Se on säälittävää, niin säälittävää!!

1

133

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ppp,jjj1

      hhahhahhah asiaa. Yes! huli huli huli huli huh huh huh huuuuuuu huli huli huli huli huhh huh huuuuuu erääämaa uo kaukainen laulu kantautuuu. huli huli huli huli huhu huh huh huuuuuuu erämaaa tuo kaukainen laulukantautuu. OOOOOlEEEE O LOE LEO LEEEEEEE o LEEEEEEEEE O LEEEEEEEEE O LEEEEEEE OLEO LEO LEEEEEEEEE O LEEEEEEEEEEEEEEE OLEEEEEEEEEE O LEO LEO LEO LEEE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      32
      1668
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1261
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1116
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      959
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      937
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      771
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      633
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      629
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      611
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      607
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      586
    20. 46
      563
    Aihe