Heipä hei!
Ajattelin vain kertoa, että olen ollut kuntoutustuella jo viisi vuotta psykoottinen masennus diagnoosilla, jonka sain ajat sitten erokriisin yhteydessä.
Olen käynyt peruskoulun, enkä muuta. En ole koskaan ollut missään töissä siis kunnallisessa työpaikassa, eikä minulla ole oikeutta saada työeläkettä, koska työuraa ei ole olemassa. Työnteko ei oikeasti edes kiinnosta minua. Olen nyt 37 vuotias ja joskus tehnyt sukulaisteni yrityksissä jotain pikku hommia, mutta nykyään en tee mitään.
Mielestäni en ole ollut masentunut tuon kriisin jälkeen, mutta koska se diagnoosi pysyy papereissa niin kuntoutustukea vain uusitaan vuodesta toiseen. Mitään lääkkeitä en syö, eikä minua velvoiteta mihinkään kuntouttavaan toimintaan, koska minulla on "vakava, psykoottistasoinen mielialahäiriö".
tunnen siis voivani ihan hyvin, tosin rahat on tietysti vähissä, mutta muute ei ole mitään hätää. Syön hyvin aina niin kauan kuin kuukauden rahat riittävät. Harrastan kaikenlaista. Ostelen aika lailla mitä huvittaa. Joskus varastelen kaupoista jos ei ole rahaa. Enimmäkseen vain makoilen kotona ja piereskelen.
Minusta on ihan hyvä, että ei tarvitse mennä töihin. En viitsisi tehdä mitään työtä. Kivempi maata kotona ja päättää itse mitä tekee vai tekeekö yhtään mitään.
Eipä tässä muuta.
Ajattelin vain kertoa, että olen ollut kuntoutustuella jo viisi vuotta psykoottinen masennus diagnoosilla, jonka sain ajat sitten erokriisin yhteydessä.
Olen käynyt peruskoulun, enkä muuta. En ole koskaan ollut missään töissä siis kunnallisessa työpaikassa, eikä minulla ole oikeutta saada työeläkettä, koska työuraa ei ole olemassa. Työnteko ei oikeasti edes kiinnosta minua. Olen nyt 37 vuotias ja joskus tehnyt sukulaisteni yrityksissä jotain pikku hommia, mutta nykyään en tee mitään.
Mielestäni en ole ollut masentunut tuon kriisin jälkeen, mutta koska se diagnoosi pysyy papereissa niin kuntoutustukea vain uusitaan vuodesta toiseen. Mitään lääkkeitä en syö, eikä minua velvoiteta mihinkään kuntouttavaan toimintaan, koska minulla on "vakava, psykoottistasoinen mielialahäiriö".
tunnen siis voivani ihan hyvin, tosin rahat on tietysti vähissä, mutta muute ei ole mitään hätää. Syön hyvin aina niin kauan kuin kuukauden rahat riittävät. Harrastan kaikenlaista. Ostelen aika lailla mitä huvittaa. Joskus varastelen kaupoista jos ei ole rahaa. Enimmäkseen vain makoilen kotona ja piereskelen.
Minusta on ihan hyvä, että ei tarvitse mennä töihin. En viitsisi tehdä mitään työtä. Kivempi maata kotona ja päättää itse mitä tekee vai tekeekö yhtään mitään.
Eipä tässä muuta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä, että olet tyytyväinen.
Mutta odotellaanpa hetki, niin joku kateellinen, joka ei ole tyytyväinen omaan elämäänsä, tulee aukomaan sinulle päätään.
Joidenkin ihmisten on kauhean vaikea hyväksyä sitä, että jollakulla toisella menee paremmin kuin itsellä.
Moi. täällä toinen samanlainen sillä erolla, että mulla on työeläke, koska mulla ammattitutkinto ja työhistoriaa takana. olen jo 3 vuotta eläkkeellä ja ihan mukavasti eläkettä ja tukia saa eikä tarvii mennä töihin. saa harrastaa mitä huvittaa ja ottaa rennosti. pakko antaa noille trolleille takasin, että saavat lisää trollausta aihetta:) voi tosiaan piereskellä ja röyhtäillä... jos joku tulee aukomaan päätä niin ihan vapaasti !!! pakko myös sanoa trolleille töihin menosta onko se parempi, että "hullut" tulis teidän työpaikoille tekemään töitä ja aiheuttamaan lisä vahinkoa töillenne ja saisitte korjata kaikki heidän tekemänsä virheet ja aiheuttamat vahingot ja mahdolliset vaaratilanteet? miettikää sitä ennen kuin lauotte näitä masentuneet loisia ja niin edelleen.... nämä masentuneet voivat myös seota työpaikalla tosi pahasti ja aiheuttaa todellisen sekasorron työpaikalla.
Ajattelin kyllä kirjoittaessani, että joku voi vetää herneet nokkaansa, mutta halusin vain kertoa, että näinkin "epäonnistunut" (yht.kunnan mielestä) hullun kirjoissa oleva ja "syrjäytynyt" ihminen voi elellä ihan hyvää elämää ja olla tyytyväinen olemiseensa.
Tietysti minulla, kuten muillakin on päiviä, kun miettii miksi edes on olemassa, mutta enimmäkseen näin "hulluksi" ihmiseksi olen melko positiivinen ja aktiivinen, enkä suinkaan epäsosiaalinen, eristäytynyt tai päihteiden väärinkäyttäjä. Monikaan ei edes tiedä, että en käy töissä, saatika sitten miksi. En paljon asiasta laula tuolla ihmisten ilmoilla. Väitän, että juuri kukaan ei minusta uskoisi, että olen kuntoutustuella mt-ongelman vuoksi, koska vaikutan ihan normaalille, aktiiviselle ja olen ihan hyvän näköinen ym.
Parasta on kun aamuisin herään (herään joka aamu 5-6 välillä) teen aamutoimet rauhallisesti, juon hyvät kahvit, löhöilen sängyllä ja kuuntelen aamuohjelmaa Yle Ykköseltä ja mietin, kuinka ihanaa, että voin vapaasti päättää mitä teen. Ei ole pakko lähteä mihinkään aamuruuhkiin ajelemaan ja jonnekin hikiseen konttoriin istumaan päiväksi. Voin päättää olenko päivän neljän seinän sisällä kotitöitä tehden, lähdenkö hoitelemaan asioita ja kiertelemään vaikka kirppiksiä vai lähdenkö kenties koko päiväksi metsään retkelle. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Kukaan ei pakota tekemään mitään jos ei huvita. Silti saa rahaa sen verran, että sillä tulee toimeen.
Asun vielä alueella, joka on arvostettua ja täällä asuu vain varakkaita ihmisiä. Minä satuin pääsemään vuokralle tänne, kun tuttavani osti tämän asunnon. Eli missään slummissa en joudu asumaan. Puolisoni on myös sairaseläkkeellä (ei mt-ongelmien vuoksi vaan fyysisten) hän on minua vanhempi ja saa pienehköä työkyvyttömyyseläkettä. Meillä on kuitenkin tämä "luksusasunto", auto, kohtuullisen hyvää ruokaa, kesällä vuokrataan mökkiä, joskus ostetaan uusia vaatteita tai kodinkoneita, kodin tavaraa, mitä milloinkin. Onha tämä elämä pientä, mutta minusta aika kohtuullisen hyvää, kun ajattelee, että on työssäkäymätön, köyhä ja "hullu".
Mielestäni minun kohdalla on tapahtunut joku väärinkäsitys. Kriisitilanteessa sain tuon hullun diagnoosin, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja sen vuoksi olen saanut tämän "pysyvän" kuntoutustuen, joka vaihtuu pian eläkkeeksi. En koe olevani tuon kriisin jälkeen enää ollut mt-ongelmainen, mutta en puhu siitä mitään, ettei kukaan vain tajua minun olevan oikeasti ihan työkykyinen, eikä tarvi mennä töihin tai johonkin kuntouttavaan toimintaan.
Aika helppoa, kun kerran vuodessa käy psykiatrilla ja hakemukset uusitaan ja lääkitykset (joita en ole koskaan syönyt) tarkistetaan ja sillä selvä. Kahden viikon päästä posti tuo sitten taas uuden myönteisen päätöksen vuodeksi eteenpäin ja taas saa olla rauhassa. Missään terapiassa tai tosiaan jossain kuntoutustoiminnassa ei ole tarvinnut laukata esittämässä hullua. Mutta tuo psykoottinen mielialahäiriö on aika kova sana. Tarpeen tullen voin esittää aina masentunutta tai psykoottista jos joku alkaa vihjailemaan töihin menosta.
Näinkin voi siis elää ja ihan hyvin vielä.
Onnittelut, hyvin olet korttisi hoitanut.
Hyvää menestystä sinulle.
Mä oon kans eläkkeellä mutta ihan valmis lopettamaan elämäni.