Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Rauhallisia koirarotuja

Ehdotuksia:)

Moro
Tietäisikö joku koirarodun/-rotuja jotka olisivat rauhallisia mutta EI LAISKOJA. Eli pääkriteerit olisvat rauhallinen koira joka kuitenkin osallistuu leikkimiseen, ulkoiluun, harrastuksiin ja kaikkeen mielellään mutta rauhallisesti. Miellyttämis haluinen koira olisi toiveena mutta ei saa kiintyä vain yhteen ihmiseen eikä liian voimakkaasti jotta eroahdistuksista ei olisi suurta haittaa, meillä tosin on aina yksi perheenjäsen kotona. Pienet kääpiörodut eivät ole kovinkaan toivottuja eli keskikokoa tai aavistuksen isompaa. Myös peruskoulutuksen ja pennuntapakasvatuksen pitäisi olla helpot koska ensimmäinen koira kyseessä niin ei mikään jääräpää. Myös koira saisi olla koira näköinen eikä mikään lyttynaamainen, turkki saisi olla myös aika normaali eikä hirveän pitkä tai vaikeahoitoinen. Kiitos jos luit tämän ja suuri kiitos vastaajille :)

20

1356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prokoirat

      Rotikka on oikein hyvä koira ota siitä hyvö lemmikki.

    • F0ng

      No siis esim kirahvi on aika hyvä lemmikki ensikertalaiselle

    • Ehdotuksia:)

      Kiitos,
      Eräs sukulaiseni(joka on muute hiukan saatanan pitkä) omistaa rotweilerin joten en tahtoisi ostaa samaa mutta kiitos kuitenkin :)

    • Ehdotuksia:)

      Hei F0ng,
      Kokemukseni lemmikkikirahveista on melko vähäinen, mitä nyt nuorena yksi narttu yksilö tossa takapihan aitauksessa. Se ei kyllä ensikertalaisen juttu ole kun on melko jääräpää, voi kuinka monta kertaa sekin karkas ja oli vähän selittämistä ku kirahvi menee keskustan torilla menee kirahvi. Niiden ruokavaliokin oli hyvin hankalasti toteutettavissa kun jos kasvikset eivät olleet tarpeeksi hyviä niin karkas ja sli piha puita ja lehtiä katoilta ja joskus jopa kattopäälysteet. Millainen oma kirahvisi oli?

      • F0ng

        Meidän kirahvi oli erittäin lempeä ja varsinkin lapsien suuri ystävä :-) Kaikki naapuruston lapset halusivat sillä aina ratsastaa ja ruokkia sitä. Meillä ei ollut mitään ongelmaa ruokkimisen tai karkailun kanssa ja kirahvi oli lähes kaikkiruokainen. Se piti etenkin porkkanoista ja parsakaalista. Tämä yksilö oli uros. En tiedä onko sillä vaikutusta kirahvin luonteeseen.


    • Ehdotuksia:)

      Jaa,
      Muuen vielä sellainen asia kun en tiedä onko narttujen ja urosten peräaukoissa eroa mutta medän neidillä oli melko iso reikä ja tuolla pihalla kun sittisontiaisia menee niin yksi kiipesi sen takajalkaa pitkin sinne perseeseen sonnan hajun perässä ja voi luoja sita huutoa riuhdontaa ja melskettä kun se sontiainen sinne pääsi, karmea tapaus miten teidän kirahvi oli niin kiltti, eikö tosiaan ikinä saanut mitään pahaa aikaan

      • F0ng

        En tiedä paljoa kirahvimme persereiästä mutta ei sinne ikinä ötököitä ole tietääkseni mennyt. Ei se kyllä mitään pahaa ole saanut aikaan. On vaan aikamoinen uimari ja turkilla kestää noin neljä viikkoa kuivua :/


    • zuhause

      Tutkippas vinttikoiravaihtoehtoja. Kotona huomaamaton, hiljainen ja siisti sohvaperuna, ulkona täynnä energiaa.

    • Mäyrä on rauhallinen

      Kirahvi ei ole KOIRAeläin Ei nyt noin vaikeeta voi perusbiologia olla. Ja mistäs hankit kirahvin????

      Jos rauhallista koiraa kaipaat niin suosittelen supikoiraa. Niitä saa helposti ihan kotimaasta ja ovat helppohoitoisia. Supikoiran hommattuasi et tarvitse enään kompostoria vaan voit palata tunkioaikaan. Myös naapurit voivat perustaa omia yhteistunkioita, jolloin metsästä saattaa saada lisää supikoiria lemmikiksi.

      Supikoiraa ei tarvitse lenkittää. Riittää kun päästää ulos säännöllisesti, jotta voi tonkia tunkioita ja leikkiä kettujen ja mäyrien kanssa. Mäyrä puolustaa hanakasti kotiansa, joten myös hälyttimet ovat turhia!

      • mene pois dh

        bla blaa


      • En ole DH
        mene pois dh kirjoitti:

        bla blaa

        Dh siis doghater??? ehei Minulla on koira ja kaksikin oli, mutta jouduttiin lopettamaan kun alkoi tulla neurologisia oireita. Tykkään koirista, niin ketuista kuin noutajista! Seuraava koira voi hyvinkin olla kettu tai mäyrä. Kokoluokka max kettukokoa. Nykyinen koira on sekarotuinen ja on ollut todella terve. terveisiä Alahärmään kasvattajille. Se toinen koira oli rotukoira ja huippuvärinen! Kasvattaja vaati meitä käyttämään näyttelyissä ja olisi varmasti pärjännyt, mutta käytin se ajan mielummin metsässä juoksentelemiseen. Väitän että rotukoira oli onnellinen! Tutustuttiin muuten yhteen kettuun, josta tuli hyvä kaveri. Tämä kettu tykkää juosta golfpallojen perässä, mutta lähitalojen asukkaat eivät pitäneet kesystä ketusta.


    • Oliskonäistä

      Miten olisi kultainennoutaja tai labradorinnoutaja? Kumpikin rotu jaksaa touhuta ja harrastaa, mutta perusluonteeltaan ovat rauhallisia. Kultsu ehkä labbistakin rauhallisempi. Turkki kummallakin helppo. Labbiksella toki helpompi. Kultsua pitää harjata. Eivät kiinny sairaalloisesti ja osaavat rauhoittua yksikseenkin makaamaan. Kummatkin rodut ovat miellyttämisenhaluisia ja namipalasta tekevät melekin mitä vaan. Kokokin osuu teidän toiveisiin.

      • napakymppi1

        Ei se rotu vaan yksilö. Sekä labradoreihin että varsinkin kultsuihin isona rotuna on pesiytynyt myös esim. ylivilkasta, hermostunutta, aggressiivista, jääräpäistä ym. luonnetta. Varsinkin nuori uros voi olla 1-2 vuoden iässä ja nuorempanakin aika epätoivekoira käytökseltään. Vaatisi kovaa perehtymistä rotuun ja oikeaa valintaa sekä pentueista että pentueen sisällä koko pentueen luonteet huonioiden. Usein aloittelijan kompastus on tämäkin, että rotu sinänsä on OK mutta innoissaan otetaan se pentueen viimeinen myymättä oleva yksilö heti ekasta käyntipaikasta.

        Aloittajalle voisin suositella jotakin rescuekoiraa, siis nuorta aikuista steriloitua/kastroitua Espanjan-Portugalin-Romanian suunnasta tuotua koiraa.
        Ammattini puolesta näen paljon erirotuisia ja eri-ikäisiä koiria. Mikään koira ei ole pentuna rauhallinen, harva kaksivuotiaanakaan. Mutta tervehermoisia, helppoja koiria ovat olleet em. rescuet järjestään. Aloittelijalle aikuinen koira sopii paremmin kuin pentu, seuraavan voi sitten jo ottaa kahdeksanviikkoisena kun jo "osaa koiraa".


    • Ehdotuksia<3

      Jaa,
      No pitää tutkia kultsuja enemmän :D

    • 6+3

      Hovawart

      • jaa..

        Hovawart on varmasti mainio koira henkilölle jolla on aiempaa kokemusta kovaluonteisista koirista ja aikaa 2-3 tuntia päivässä harrastaa liikuntaa ja palveluskoiralajeja tämän koiran kanssa.


    • pieni valkoinen

      Pentu tai nuori koira on vilkas hössöttäjä rodusta riippumatta. Aikuinen rauhoittuu ja käyttäytyy hyvin JOS se on saanut asiallisen peruskoulutuksen nuorena.
      Rauhallisen koiran maine on esim. tanskis, sakemanni, nöffi, bernhardilainen, labbis, mopsi, westie, bulldoggi. Mutta se on vaan maine, koirat on ennenkaikkea yksilöitä ja viimekädessä käytös tosiaan riippuu koulutuksesta ja sosiaalistamisesta. Eli siitä paljonko omistaja jaksaa tehdä töitä koiran kanssa. Palveluskoirarodut on kiitollisia koulutettavia verrattuna metsästys- tai rekikoiriin.

      • uyoyoyu

        En suosittelisi aloittajalle koirarotuja, joiden rauhallisuus perustuu niiden fyysiseen epämuodostuneisuuteen. Esimerkiksi bulldogit ovat hyvinkin rauhallisia, koska ne eivät voi hengittää kunnolla. Kaikki energia menee hengittämisen vuoksi taistelemiseen... lisäksi bulldog-tyyppisten koirien luusto on surkea. Niiden kyynärät ja polvet ovat yhtä huonossa kunnossa kuin 80-vuotiaan mummoni ja selkärangassa on poikkeuksetta epämuodostumia. Lisäksi ne kärsivät laajasta kirjosta erilaisia allergioita, yliherkkyyksiä ja ihosairauksia.

        Myös suurikokoiset, raskasrakenteiset koirat, kuten nöffi ja berni, ovat poikkeuksetta nivelvikaisia. Ainakaan ensikoiran hankkija ei tule saamaan pentua sellaiselta kenneliltä, joka tuottaisi muuta kuin "kotikoira-tasoisia" eläimiä. Ja kotikoiriksi myytävät koirat ovat niitä sairaimpia, eihän pelkän lemmikin tarvitse elää pitkään saati kyetä juoksemaan normaalisti....


    • mielipide1

      ainakin labbiksista sakemanneista löytyy korkea energisiä vaikka kuinka paljon. on älykkäitä rotuja jotka tarvii tekemistä että on tyytyväisiä.

    • rauhaaaa ja rauhaa

      Malinois on erittäin rauhallinen rotu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2057
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1450
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1384
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1321
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1298
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1241
    Aihe