Toka lapsi-galluppia

Toisen lapsen synnytys sujui huomattavasti helpommin, olin valmistautunut mielestäni paremmin. Isä oli mukana ja suhtautui mielestäni herkemmin kuin esikoiseen.
Henkilökunta piti koko ajan kuin kukkaa kämmenellä. Tuntui että minä osaan.
Itse en ollut kuin yhden yön sairaalassa, joten ikävä ei tullut.
Lapsen saaminen syliin oli yhtä ihanaa kuin esikoisella. En verrannut. Toinen oli tyttö, eks oli poika.
Ainoa mikä tuli, niin kotona itkin yhdessä esikoisen kanssa, koska hetken tuntui etten riitä hänelle enää. Rakkautta on kyllä tullut kaksin verroin lisää... Ei se mihinkään lopu.

Aluksi voi tuntua pahalta, ja vaikealta kun ei pysty enää niin paljon huomioimaan esikoista, mutta kyllä meillä ainakin on tästä jo selvitty.
Poika leikkii pikkusiskon kanssa, hoitaa sitä samalla tavalla kuin äiti. Poika on kohta 3 vuotias, tyttö 9kk.

Tsemppiä vaan, kyllä se siitä... =)

Paljon rennommin se synnytys meni toisella kertaa. Tiesin mistä oli kyse eikä pelottanut etukäteen ollenkaan. Yhtälaillahan se sattui, mutta toinen lapsi tuntuu tullessaan aivan yhtä hienolta kuin ensimmäinen! Jännitimme loppuun asti onko tyttö vai poika (ekamme poika ja toka nyt sitten tyttö). Sairaalaan jäin yksin vauvan kanssa, mies oli kotona pojan kanssa, joten hän jäi toisen kanssa vähän enemmän sivuun kuin ensimmäisen kanssa (silloin meillä oli oikein perhehuone). Kyllä se oli hienoa! Aah, voisin tehdä näitä vaikka kuinka monta! Paljon onnea sinulle!

jostain syystä pelkäsin kaikkea enenmmän jo kuopuksen raskausaikana kuin esikoisen. esikoisen kanssa ei tullut mieleenkään keskenmenot eikä muut raskauden ongelmat ja kuopuksen kanssa olin ihan varma, että jotain sattuu (ja sattuikin; raskaus diapetes ja autokolari), siihen asti kunnes sain hänet terveenä syliin.

synnytystä en pelännyt kummallakaan kerralla, mutta kuopuksen synnytystä jännitin enemmän, niin että halusin kivunlievitystäkin ennen kuin sitä edes tarvitsin (onneksi sain vain kaurapussin).mutta synnytykset etenivät niin eritavalla että näin jälkeenpäinkään niitä ei voi verrata.

kun vauvan sai ensimmäisen kerran syliinsa, siinä unohtui esikoinen siksi pieneksi hetkeksi kokonaan, oli vain minä ja vauva.

mieheni oli mukana molemmissa synnytyksissä ja oli koko ajan oma hiljainen itsensä. sanoi myöhemmin, että onhan se esikoisen syntymä tietysti kokemuksena suurempi, mutta yhtä jännittävää ja upeeta se oman lapsensa näkeminen ensikertaa on sillä toisellakin kerralla.

mieheni ja esikoiseni olivat kaiken mahdollisen ajan meidän kanssa sairaalassa (3pvää). päiväunet kävivät välillä nukkumassa ja illalla tietysti lähtivät kotiin. olimme kahden hengen huoneessa, mutta huonetovereillani kävi yhtäpaljon vieraita kuin meilläkin, niin emme häirinneet toisiamme.

esikoista (ja miestä tietysti) oli öisin aina ikävä, kun en saanut nukuttua ja vauva nukkui neljän tunnin unia ja oli ihanaa päästä kotiin.

raskaus, synnytys ja lapset ovat niin erilaisia, että ei niitä voi verrata. ja aika kultaa muistot, niin että nyt kaikki näyttää vaaleanpunaiselta (ja -siniseltä)...