Opiskelen alalle, josta lähtenyt mielenkiinto.
Koulutyöt eivät enää suju. Minulla ei olis varaa työttömänäkään olla.
Mitä teen?
Pelkään, että joudun tyhjän päälle, jos keskeytän koulun tähän. Olen aikuisopiskelija ja mulla olisi jo hyvä olla joku ammatti, sillä työttömyyttä ja keskenjääneitä kouluja riittää historiassani. Miksi minulle ei vain osoiteta, mikä se minun alani on? Olenko liian tyhmä???!!!
Olen kipuillut näiden asioiden kans lähes koko sen ajan, kun olen opiskellut. Ennen koulun alkua olin kiitollinen Jumalalle: vihdoinkin minulle näytettiin se, mikä minun alani on. Opiskelu työharjoitteluineen on kuitenkin osoittanut: aivoni jumiutuvat vastuun alla. Tieto siitä, että valmistuessani vastuu moninkertaistuisi. Se ahdistaa, se pelottaa!!!
Opiskelukaverit, opettajat ja harjoittelussa olleet ihmiset ovat olleet kivoja. Ainut on vain se, että mulla kestää monet tehtävät.. En pysy työyhteisön vauhdissa mukana. Olen auttamatta liian hidas. Ja asiaa ei auta yhtään se, että nyt multa on myös motivaatio loppunut, enkä ole saanut sitä parhaallakaan tahdolla syttymään. Usko itteeni vain on kuollut!
Koulutyöt eivät enää suju. Minulla ei olis varaa työttömänäkään olla.
Mitä teen?
Pelkään, että joudun tyhjän päälle, jos keskeytän koulun tähän. Olen aikuisopiskelija ja mulla olisi jo hyvä olla joku ammatti, sillä työttömyyttä ja keskenjääneitä kouluja riittää historiassani. Miksi minulle ei vain osoiteta, mikä se minun alani on? Olenko liian tyhmä???!!!
Olen kipuillut näiden asioiden kans lähes koko sen ajan, kun olen opiskellut. Ennen koulun alkua olin kiitollinen Jumalalle: vihdoinkin minulle näytettiin se, mikä minun alani on. Opiskelu työharjoitteluineen on kuitenkin osoittanut: aivoni jumiutuvat vastuun alla. Tieto siitä, että valmistuessani vastuu moninkertaistuisi. Se ahdistaa, se pelottaa!!!
Opiskelukaverit, opettajat ja harjoittelussa olleet ihmiset ovat olleet kivoja. Ainut on vain se, että mulla kestää monet tehtävät.. En pysy työyhteisön vauhdissa mukana. Olen auttamatta liian hidas. Ja asiaa ei auta yhtään se, että nyt multa on myös motivaatio loppunut, enkä ole saanut sitä parhaallakaan tahdolla syttymään. Usko itteeni vain on kuollut!
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.kristianekstrom.com/blogi/kristian-ekstrm-2014/11/13/tulehdus-voi-musertaa-motivaation
Yritä saada joku hyvä opiskelukaveri hejlppaamaan. Kerroithan että he ovat kivoja.
Varmaan löytyy avuliaita kavereita. Ei ole häpeä pyytää apua. Lisäksi tällainen yhteistyö tuo turvallisuutta ja lisää viihtyvyyttä ja saat motivaatiosi takaisin.
Kerroin yhelle opiskelukaverilleni oppimisen esteistä. Otin varovasti asian esille. Tuntui, ettei mulla ole sanoja, joilla ilmaisisin itseni mahdollisimman ymmärrettävästi.
Kysyin häneltä vinkkejä muutamiin tehtäviin, joihin oma aivokapasiteetti ei enää riitä. Hän selitti jotain, mutta vastaus tuntui tulevan johonkin toiseen kysymykseen. En ilmeisesti osannut muotoilla kysymystä oikein. Ja sekin, jota tämä opiskelukaveri sanoi, meni ohi. Aivoni ovat jumissa. Sitten otin puheeksi stressin. Hän vain siihen, että ota rennosti. Yritin.
Olen miettinyt, miten tuon ongelmiani koko laajuudessaan esille ja kenelle. Koska ongelmani johtuvat tuhannesta asiasta, enkä itsekkään tiedä, mitkä pahentaa tilannettani, on asian esille ottaminen vaikeaa.
Ongelmien kasaantuessa kävin ohjaavan opettajani juttusilla. Hän kertoi jotain, mutta aivoni ei vastaanottanu mitään. Hän totesi, että oon tehnyt hyvin tehtäviä ja silleen. Mutta kun mulla on vielä ne rästitehtävät ja nämä tällä hetkellä mielen päällä pyörivät jutut. Miten selviän menneillään olevista projekteista.... Miten herkistän aivoni vastaanottamaan tietoa. Pelkään, että jossain vaiheessa opettajani ja työyhteisöni väsyy ja jopa hermostuu minun saamattomuudelle!
Eräs vaihtoehto voisi olla, että menisit johonkin kansanopistoon. Siellä voisi rauhassa yrittää selkeyttää elämäntilannetta.
Opistot eivät ole ilmaisia. Toisekseen, olen jo sen ikäinen, ettei opisto tulisi kohdallani edes kysymykseen. Tänään kerroin tilanteestani muutamalle. He yrittivät kovasti tsempata ja rauhoitella minua. Mutta ajatukseni eivät ole selkiytyneet yhtään. Tulevaisuus pelottaa minua edelleen todella paljon!
Sinne vaan kuraattorin juttusille. Hänellä on velvollisuus auttaa sinua eteenpäin. Täältä et muuta apua löydä.
Olen pohtinut tulevaisuuttani.
Se näyttää todella synkältä!
En jaksa enää uskoa, että elämääni ohjattais, ja että minulla olisi joku tarkoitus.
En valinnut itse syntyä tällaiseksi tänne! Tyhmäksi ihmiseksi.
Koska en ole valintaa tehnyt, vaan synnyin kohtalon oikusta, luulen että minulla on aikalailla oikeus luovuttaa joutumatta silti helvet tiin. Uskoisin nyt näin!
"... luulen että minulla on aikalailla oikeus luovuttaa joutumatta silti helvet tiin. Uskoisin nyt näin! "
Ei kannata ottaa sitä riskiä. Etkö voisi mennä vanhempiesi luokse joksikin aikaa etsimään rauhassa jotain muuta vaihtoehtoa?
En ole vanhoillislestadiolainen, mutta kirjoituksesi kosketti minua. Tahdon rukoilla puolestasi. Onko sinulla opiskelupaikkakunnallasi ketään, joidenka puoleen kääntyä?Oletko etelässä vai pohjoisessa?
Etelässä asun. Ystäviäkin on, mutta heillä kaikilla tuntuu menevän todella hyvin. Yhdelle ystävälleni kerroin, kuinka huonosti mulla menee. Hän alkoi kehuskella omilla saavutuksillaan ja kuinka hän on saanut omaisuutta kerättyä... Hiukan tilannetajua kaipaisisin tältä. Kun itse olen rikki ja uskaltaudun avautuu omista taloudellisista huolista ja vaikeista kysymyksistä, toinen rupeaakin kehuskelemaan, kuinka paljon hän on saanut aikaan.
Kerroin sitten asiasta toiselle ystävälle. Hän sanoi: älä ryve itsesäälissä. Kerroin, että toivoisin niin paljon, että löytäisin paikkani. Hän siihen: sinä olet itse valintasi tehnyt. Jatkoin: niin. totta, niin hyvin kuin olen osannut. Ilmeisesti olen täydellinen ääliö, kun minä vain en osaa tehdä mitää järkeviä valintoja, enkä edes tiedä, mikä minulle olisi hyväksi. Enempää en oo kellekkään viitsinyt avata itseäni. He joko eivät ymmärrä, tai suhtautuvat jatkossa minuun nihkeämmin.
Olisi helpointa vain jättää maallinen taivallus. Mutta miksi senkin pitää olla niin vaikeeta??!!
Se nyt olisi viimeinen virhe mennä vanhempieni luokse. Minua ei ole koskaan ymmärretty siellä. Kotona ollessani kokemus siitä, että olen täys ääliö vain vahvistuu. Siellä en koe minulla olevan minkäänlaista arvoa. En pääse edes aitoon puheyhteyteen äitin kanssa ja isä taas ei osaa vaikeammista asioista edes keskustella.
Viime aikoina usko hyvään Jumalaan ja tulimeren olemassaoloon on horjunut aika lailla. Tästä en ole juuri kellekkään uskaltanut vielä kasvotusten puhua.
Taidat aika usein valitella elämääsi tällä palstalla, milloin on ongelmana masennus, milloin usko tai työelämä/opiskelu. Sen sijaan että kieriskelet ongelmissasi ja kirjoitat niistä tänne, ala miettiä mistä olet kiitollinen. Keskity hyviin asioihin elämässä, elämä on liian lyhyt jatkuvissa ongelmissa kieriskelemiseen. Toinen vaihtoehto on että lähdet terapiaan. Ei kai kenenkään elämä voi olla joka sekstorilla täynnä ongelmia?
Hei,
Elämässä hyvät ja huonot ajat vaihtelevat itsekullakin. Neuvoisin sinua nyt vähän rentoutumaan ja ajattelemaan, että otat pientä taukoa opiskelupaineista ja haet apua elämäsi kehysten kuntoon saattamiseksi.
1. Raha-asiat. Ota yhteyttä kaupungin velkaneuvontaan tai Takuusäätiöön. Siellä annetaan todellista tietoa siitä, millä tavoin saat raha-asiassa kuntoon pidemmällä tähtäimellä. Olen työssä ollessani ohjannut monta nuorta velkaneuvojalle ja olo helpottuu pelkästää siitä, että joku kuuntelee ja ottaa asiakseen huolehtia kanssani asioista, jotka koen ylivoimaisiksi. Siis yhteys VELKANEUVOJAAN tai TAKUUSÄÄTIÖÖN. Puhelinnumerot löydät googlettamalla.
2. Hanki itselesi säännöllinen harrastus, joka on ilmaista. Voisitko vaikka laulaa kuorossa, lenkkeillä tms. Säännölliset rutiinit pitävät sinut kiinni arjessa silloin, kun et jaksaisi nousta sängystä.
3. Onko kertomasi hitaus asioiden omaksumisessa tai töiden suorittamisessa omasta mielestäsi sinun persoonallesi tyypillistä - johtuuko se kenties motivaation puutteesta vai voisiko kyseessä olla joku myötäsyntyinen piirre - puhun nyt erilaisita tarkkaavaisuuseroavaisuuksista tai neuropsykologisista oireyhtymistä. Tunnen useamman asperger- henkilön, joilla on aivan briljantti äly, mutta joista toinen ei selviytynyt millään lähihoitajaopinnoista eikä saanut otetta arkielämän käytännön asioiden hoitamiseen, mutta selvisi myöhemmin aivan loistavasti, omaan tahtiinsa, teoreettisemmista opinnoista.
Eli nyt jäitä hattuun. Käy läpi ongelmat - ne ovat vain selvittämistä vaille ratkaistuja jo. Niiden setvimiseen löytyy apua.
Keskustelukumppaneina eivät parhaita aina ole samanikäiset. Kaikilla kun on ongelmia, mutta nuorena vain harva on tarpeeksi kypsä myöntämään niiden olemassaolon. Nyt vanhempana jo uskaltaa...
Kerrohan täällä kuulumisistasi. Terv Hiltatäti
Ps olen oikeasti ollut työssä tällaisten asioiden parissa ja tiedän, että vaikeistakin rahaongelmista voi selvitä ja joskus työssä oleminen opiskelun välillä voi selkeyttää .
Vanhoillislestadiolaisuus
Noi tulimerijutut pitäisi kieltää ihan lailla. Ehkäpä jonain päivänä saadaan aikaiseksi lakialoite asian tiimoilta. Pistän kyllä nimeni paperiin, kunhan joku saa aikaiseksi.
Tai sitten pitää ryhtyä hommaan itse. Tämä nykymeno ei vaan käy laatuun.
Kyllä ihmisille pitää antaa oikeus elää rauhassa ilman ylimääräisiä pelon aiheita.
Arjessakin on ihan tarpeeksi haasteita.