Allekirjoittakaa tärkeä hoitoalaan liittyvä kansalaisaloite!

Lähihoitaja

Suomessa gynegologeja, kätilöitä ja läkäreitä ym. pakotetaan tekemään abortteja! Tähän haetaan muutosta. Sinä voit vaikuttaa: tutustu omantunnonvapaus.fi sivustoon, siellä voit allekirhjoittaa aloitteen.


Alla erään kansalaisaloitteen alullelaittajan kertomus siitä, miksi itse ei enää voi toimia kätilönä:

"Erään kerran minulle oli jaettu potilaaksi nainen, jolla oli lähes 23 raskausviikkoa täynnä. Koin erittäin vaikeaksi annostella keskeytyslääkkeet potilaan emättimeen, koska tunsin, että käytännössä olen päättämässä vauvan elämän. Näin kuitenkin tein ja vielä oman vuoroni aikana sikiö syntyi, kaikkien kauhuksi elävänä. Hän päästi ensihuutonsa ilmoille, heilutteli käsiään ja yritti vimmatusti tehdä hengitysliikkeitä. Pyysin apua lastenlääkäriltä, joka oli viereisessä huoneessa ja kysyin, mitä teemme. Hän totesi, että emme voi tehdä mitään, koska kyseessä on myöhäinen raskaudenkeskeytys. Samalla hän lisäsi, että on eettisesti todella arveluttavaa keskeyttää tällaisia myöhäisiä raskauksia, kun samanaikaisesti raskausviikoiltaan saman ikäisiä sikiöitä elvytetään ja jää henkiinkin ennenaikaisissa synnytyksissä.

Odotimme sitten, että vauvan elonmerkit hiipuisivat ja niin tapahtuikin noin kymmenen minuutin kuluttua. Perhe oli todella järkyttynyt ja niin olin minäkin. Kävin työpaikkapsykologin kanssa juttelemassa kaksi kertaa ja hän totesi, että minulla on posttraumaattinen stressireaktio. Hän totesi, että koska oman vakaumukseni ja eettisen näkemykseni mukaan abortit ovat surmaamista, on erittäin vaarallista pakottaa minut työntekijänä sellaisiin työtehtäviin. Työntekijän henkinen terveys vaarantuu, jos joutuu toimimaan syvää vakaumustaan vastaan.

Tämän tapauksen jälkeen en ole enää pystynyt toimimaan kätilön työssä, sillä en aio enää koskaan osallistua keskeytyksiin. Olen nykyään vaihtanut alaa."

Onko järkeä, että opinnot menevät hukkaan? Jopa lapsettomia kätilöitä pakotetaan abortoimaan. Muissa EUmaissa ei pakoteta, Suomi, Ruotsi ja Tsekki on poikkeus. Silti abortit hoidetaan joka puolella,ei hankaloita niiden saamista. Vaikka hyvä olisi, jos ennemmin synnytettäisiin adoptioon, etenkin jos raskaus on jo tosi pitkällä!

toimi pian, palautus on jo 23.11.!5000 nimeä tarvitaan, levitä siis tietoa mahdollisimman monelle! eli:www. Omantunnonvapaus.fi

0

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

        Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
        Maailman menoa
        384
        5729
      2. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        15
        1712
      3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

        eli himmeä pääkoppa? 🪚
        Ikävä
        106
        981
      4. Moraaliköyhä S-ryhmä

        S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
        Tampere
        95
        894
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        130
        854
      6. Miltä se tuntui

        Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
        Ikävä
        78
        851
      7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

        Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
        Ikävä
        50
        842
      8. Asentajako putosi radiomastosta

        https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
        Tampere
        44
        842
      9. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
        Ikävä
        41
        823
      10. Haikeaa miten kaikki meni

        Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
        Ikävä
        56
        817
      Aihe