Itse tiedän kissoista siis hyvinkin paljon, mutta nyt tarvitsen hiukan apuja:
Otettiin nurkissa pyörinyt ja selvästi jo laihtunut kissa meille muutama viikko sitten, kun alkoi olla jo kylmät kelit sille olla ulkona. Varmaan kesäkissa, kun on täällä meidän nurkissa liikuskellut ja kovin pyrkii aina sisälle ja on kesy, kuitenkaan ei kotia ole löytynyt vaikka ollaan laitettu ilmoituksia kauppoihin ja koitettu puskaradion kautta saada kissa kotiin.
No, jokatapauksessa kissa on nyt tiine (mitä olettaa saattaa). Laskelmieni mukaan se olisi nyt kuudennella tai seitsemännellä viikolla, sillä sen nisät turposivat vasta sen jälkeen kun olimme sen luokseni ottaneet (osasin sitä odottaa, joten syynäsin kissan mahanalustaa viikottain) ja nisäthän aina n. 3vk kohdalla alkavat punoittaa ja turpoavat. Kissan maha alkoi myös kasvaa jo silloin, ja nyt masu on jo todella iso, joten mietityttää että voiko kissä olla tiineydessään pidemmällä vai onko pentuja todella monta? Myös pentujen liikkeitä tuntuu jo hentoisina.
Maha kuitenkin on vielä "keskivatsalla" ja kiinteä, joten en usko että synnytys ihan vielä käynnistyy. Kissa etsii jo pesäpaikkaa, ja olen sille laittanut pahvilaatikon erään kaapin perukoille, jossa kissa on monesti käynyt jo kuopimassa ja siirtelemässä siellä olleita villasukkia. Pahvilaatikossa on pohjalla tyyny tiiviisti ja siinä päällä pyyhe. Reunat vuorasin vaahtomuovilla, ja pingotin vanhan lakanan päälle ja leikkasin keseltä vielä reunaa alas kulkemisen helpottumiseksi, joten uskoisin sen olevan hyvä pesäpaikka.
Olen myös madottanut kissan kahdesti niskaan laitettavalla profenderilla, jonka saimme eläinlääkäriltä kun kissan sinne veimme tarkistettavaksi. Kissa saa myös penturuokaa, nappulaa ja märkäruokaa.
Tuo synnytyksen ajankohta hieman vaan mietityttää. Voiko nisät punertua toisilla kissoilla myöhemmin, kuin siinä 3-4vk kohdalla? Ja onko mitään tapaa millä saisi tietää montako pentua mahassa on mahan koon perusteella, muuta kuin viemällä kissa ultraan/röntgeniin?
löytökissan tiineys ja synnytys
6
112
Vastaukset 6
- kattikissanen
Ei voi ennustaa montako pentua muuta kuin käytät ulrassa eikä silläkään voi pentuja laskea vaan röngten on ainoa vaihtoehto. Uskoisin kuitenkin että kun pentujen on aika syntyä niin kaikki sujuu hyvin. Kissat kuitenkin ovat hyviä synnyttämään. Olet hienosti huolehtinut kisusta koska monikaan kantava kissa ei saa noin hyvää hoitoa ja silti synnyttävät ominaan joskus isojakin pentueita. Oma kissani penikoi kerran jonka jälkeen leikkautin ja kun synnytyksen aika oli niin ei antanut minulle mitään rauhaa ja monkui ja seurasi joka paikkaan kunnes ohjasin koppaan synnyttämään.
- cherryee
Eikö röntgen vahingoita pentuja? En haluaisi "turhaan" röntgeniinkään viedä kyllä siitä syystä, jos jotain haittaa tulee siitä pikkuisille.
Hiukan stressaa vaan tuo synnytyksen ajankohta, kun itse olen 26-28pv tätä kuuta pois kotoa, ja mies pelkästään kissojen ja vauvan kanssa kotona, joten jos kissa silloin alkaa synnyttämään niin miehellä on varma paniikki :D - kattikissanen
Ei vahingoita. Eikä tarvi kenenkään panikoida. Antaa kissan penikoida rauhassa kun aika tulee luonto hoitaa ja eläin osaa itse asiansa, siihen ei pidä puuttua jos ei ole välttämätöntä, esim. tarkastaa syntyneet pennut ettei ole esim napanuora kiertynyt käpälien tai kaulan ympärille. Kyllä se homma hoituu ilman kätilöäkin kissat kuitenkin sen verran alkukantasia ettei niillä ole hätää lisääntymisessä. Kissa voi kyllä hermostuakkin siitä että sitä kaiken aikaa vatvotaan milloinka synnyttää ja voi olla että ei halua penikoida valitsemaasi petiin vaan katselee uuden paikan kun ei halua tulla häirityksi.
- kattikissanen
Joko kissa on jakaantunut? Kuin meni?
- cherryee
Tulin tänne nyt vielä vastailemaan, vaikka aikaa onkin jo synnytyksestä ja pennut melkein luovutusiässä.
Synnytys jouduttiin avittamaan loppuun eläinlääkärissä. Supistuksia näkyi pari päivää, mutta joka kerta ne lopahtivat. Olin yhteydessä koko ajan eläinlääkäriin ja parin päivän suppareiden jälkeen päätimme että pennut on otettava ulos leikkaamalla.
Leikkaus sujui hyvin ja syntyi 4 pientä pentua. Kaksi tyttö ja kaksi poikaa. Kaikki toooodella päitkäkarvaisia <3 äitikisu ja vauvat pääsivät heti kotiin ja arki aloi sujua mahtavasti. Emo otti pennut heti hoiviinsa, eikä edes leikkauksen jälkeen ollut aggressiviinen niitä kohtaan.
Nyt pennut ovat kohta jo 12 viikon iässä, ja jätämme toisen tytöistä itesellemme, jota Neelaksi kutsumme. Muilla on kodit omien tuttujeni luota. Anopille menee kummatkin pojat Sulo ja Ruuska, ja yksi ystäväni ottaa Lyyli nimisen tytön.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kyllä tulee tätä vilinää ikävä kun pennut ensi viikolla lähtee uusiin koteihin<3 - cherryee
Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä. Koitan meidän nuorimmainen sylissä tätä kirjoittaa :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241292- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985- 72916
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
- 50569
- 28568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53540- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94516- 21510