Niin, että. mikä mulla on kun aina kun kuljen kadulla ja vastaan tulee lapsia, niin heidän naamansa vääristyvät oudosti. olen ollut ainut lapsi ja en ole tottunut lapsien seuraa. kotona viihdyin vaan kirjan edessä ja viillellen satuttamalla itseäni. Asun espoon ja helsingin rajalla omakotitalossa, jonka pihalla on ränsistynyt leikkimökki. en ole käynyt leikki mökissä vuosiin, tai no oikeastaan ikinä. en ole uskaltanut avata sen ovea, sillä pelkään että siellä asuu joku. tyttö. hän on kuiskinut minulle asioita ( tule luokseni, avaa ovi). erityisesti unissa hän on esiintynyt. AUTTAKAA. miten eroon tästä. psykiatriin ei ole varaa.
MIKÄ MUA VAIVAA?
lapsien pelkääjä
5879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihan hullu. Kaikkia friikkejä täällä keskuudessamme pyöriikin. Ei ihme, että välillä ostoskeskuksissa räjähtelee.
sinä olet ainakin tyhmä ja sitä ei voi millään lääkkeellä parantaa.
Toivottavasti olet hakeutunut hoitoon, siis ammattiauttajien puheille. Ajatuksesi vaikuttaa ongelmallisilta ja viiltely yms. on jo vakavaa. Mutta minulla on myös kokemusta tuollaisesta, että ihmisten kasvot näyttävät vääristyneiltä. Mulla se suuntautuu enemmän vanhempiin ihmisiin. Vaikea sanoa mistä se johtuu. Itse liitän niihin vääristymiin jotakin pahuutta. Voi olla, että joillakin ihmisillä
jotkut selvittämättömät ongelmat elämässä näkyvät jännityksinä kasvojen lihaksissa tai ryppyinä. Mutta ei kait täysin terve ihminen näe muita ihmisiä vääristyneinä. Jokin vaivaa mieltä. Itselläni on todettu psykoosiin viittaavia oireita. Luen edellämainitun myös niihin. Ja älä välitä edellisestä viestistä. Täällä ei voi välttyä kohtaamasta myös asiattomia viestejä. Mutta jos et ole vielä puhunut noista asioista jollekin niin tee se ehdottomasti. Se on ensimmäinen askel parantumisen tiellä.
vääristyneet aistikokemukset olisi aina syytä selvittää ja mahdollisesti poissulkea esimerkiksi skitsofrenia tai psykoosi.
liian vilkas mielikuvitus liittyneenä ahdistuneisuuteen on harmittomampi asia. se hoitunee psykologin vastaanotolla.
Kyllä, on hyvä hakea apua. Eikä se maksa kun sitä tarvii. Mieli on niin kummallinen että sitä voi keksiä kaikkia verukkeita ettei menisi hoitoa hakeen vaikka varmasti tietää itse sitä tarvitsevansa. Hoitoahan ei hae ennen kuin on niin paha olla itsellä että on pakko.
Ja yksinäisyydestä on parempi hakeutua ihmisten pariin, sitä saataa ajatua vahigossa mielikuvien valtaa ja alkaa ruokkiin niitä jos on taipumusta tälläiseen, kun on yksinään.
Kyllä parasta ois käydä vaikka psykiatrisen klinikan päivystävällä vastaanotolla. Sieltä minä aikana aloitin, enkä ole katunut. Apua sain ja aivan ilmaiseksi melkeen 20 vuotta. Nyt tulen toimeen itseni kanssa ja elämässäni jollain lailla. Täydellistä tai ihan "tervettä" minusta tuskin koskaan tulee mutta yhteiskunnanssa toimin ihan tasavertaisena muiden kanssa ja elämä maistuu eikä kukaan enää vaani minua. Se oli minun pelkoni, musta ukko joka minua vaani esimerkiksi.
Onko liian suoraa sanottu, mutta luulen että siellä leikkimökissä asuvat kirjoittajan lapsuusmuistot jotka ovat kadoksissa. Pahaolo lapsuudesta joka odottaa käsittelemistä ja nyt kun kirjottaja itse on aikuinen hänen sisällään olevat muistot ja se pieni lapsi odottavat hänen ottavan vastuun ja antavan sille sisäiselle pienelle lapselle lupaa tuoda tuskansa esille ja itkeä itkunsa pois ja syliä ja hyväksyntää tältä aikuiselta, niin että kirjoittaja voisi sen jälkeen elää aikuisen elämää tuntien että menneisyys on osa hänen historiaansa ja hän voi kantaa sen mukanaan vaikkei se niin kummonen ollutkaan. Hyväskyä itsensä sellaisena kuin on tällä hetkellä ja ennen on ollut.
Se lapsi on kohdattava turvallisen psykiatrin kanssa jotta se saa rauhan. Se on pelottavaa mutta kannattaa. Kokemusta on.