Rostilan teksti. Suomenkielisten etu

Iltalehti.
mar
2014
Kirjoittanut Ilmari Rostila | 11 Kommenttia
Kansalaisaloitetta ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla käsiteltiin tiistaina 11.11. eduskunnan sivistysvaliokunassa.

Hieman erikoista oli se, että asiantuntijoina kuultiin YHTÄ MONTA aloitteen vastustajaa kuin sen kannattajaa.

Oliko esimerkiksi sukupuolineuraali avioliitto aloitteen julkisessa kuulemisessa asiantuntijoina yhtä monta aloitteen vastustajaa kuin aloitteen esittäjää?

Kansalaisaloite ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi tähtää siihen, että kielipolitiikan perusteita ryhdyttäisiin tarkastelemaan nykyistä perusteelisemmin. Suomenkielisten ja koko yhteiskunnan edut vaativat nykyistä suvaitsevampaa ja joustavampaa kielipolitiikkaa.

Perustuslaki sanoo kielellisistä oikeuksista mm. että ”Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.” (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, 17.1 § – 17.2 §.)

Perustuslain mukainen kieliväestöjen tasapuolinen kohtelu ei nykykäytännöissä kuitenkaan toteudu, koska nyt sovelletut perusteet ovat toiselle väestölle edulliset ja toiselle epäedulliset. Aloitteen lähtökohta on, että perusteiden tulee olla tasapuoliset.

Ruotsin opiskelun pakollisuus perus- ja jatko-opinnoissa on ”yhteiskunnan tarve”. Kyse ei ole ”yksilön tarpeesta”. On tärkeää huomata, että ruotsinkieliselle tämä ”yhteiskunnan tarve” on sama kuin ”yksilön tarve”. Perustuslaki ei kehota tarkastelemaan Suomen valtion tai suomalaisen yhteiskunnan sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita, vaan lähtökohtana tulee olla perustuslain mukaan suomen- ja ruotsinkielisen väestön tarpeet.

Ruotsin pakollisuutta perustellaan usein ruotsinkielisten palvelujen turvaamisella. Pitäisi kuitenkin huomioida, että tästä ruotsinkielisten yhteiskunnallisesta tarpeesta huolehtiminen ei saisi merkitä pakkoa suomenkielisille.

Jos perusteena on se, että väestöjen on ymmärrettävä toisiaan, voidaan todeta, että suomenkielisten on toki hyvä ymmärtää ruotsinkielisiä ja päinvastoin, mutta pakko on tässä ylimitoitettu toimenpide. Väestöjen yhteyksien tulisi perustua vapaaehtoisuuteen eikä pakkoon.

Ruotsin kieli osana suomalaisten identiteettiä ei ole myöskään sellainen suomenkielisten tarve, josta valtio voisi määrätä. Tämäkin ruotsin pakollisuuden peruste on siis vähintäänkin kiistanalainen.

Entä yhteydet Pohjolaan? Yhteyksien pitäminen Pohjolaan vain ruotsin kielellä rajoittaa tarpeettomasti viestinnän mahdollisuuksia. Lisäksi se haittaa suomenkielisten kohdalla tasaveroisen kommunikaatiotilanteen rakentumista.

Ruotsin pakollisuus merkitsee suomen- ja ruotsinkielisten keskinäistä epätasa-arvoa ja se lisää myös epätasa-arvoa suomenkielisten keskuudessa. Ruotsin pakollisuutta voidaan pitää myös epätarkoituksenmukaisena, kun ajatellaan oppilaiden resursseja oppia muita vieraita kieliä ja muita tärkeitä aineita, kuten äidinkieltä ja matematiikkaa.

Suomen- ja ruotsinkielisten epätasa-arvoinen kohtelu kielipolitiikassa johtuu siitä, että toisen kotimaisen kielen opiskelu merkitsee suomen- ja ruotsinkielisille väestöille eri asioita. Ruotsin pakollisuus suomenkieliselle ja suomen pakollisuus ruotsinkielisille on kaksi eri asiaa. Suomen pakollisuus ei varsinaisesti haittaa ruotsinkielisiä, koska suomen opiskelu on ruotsinkielisille kiistattomasti hyödyllistä. Sen sijaan suomenkielisille ruotsin opiskelun pakollisuus on haitta, joka rakentaa ja ylläpitää epätasa-arvoisuutta suhteessa ruotsinkielisiin. Ruotsin opiskelu vaatii suomenkielisiltä nimittäin erittäin paljon motivointityötä, koska ruotsia ei käytetä arjessa ja kielen käytettävyys tulevassa työelämässä on vähäistä. Ruotsinkielisillä ei tällaista motivoinnin tarvetta ole.

Entä ruotsin pakollisuuden aiheuttama epätasa-arvo suomenkielisten keskuudessa? Vieraisiin kieliin paneutuminen on yhteydessä oppilaiden sosioekonomiseen taustaan. Kotien kyvyt vastata ruotsin kielen motivointityön tarpeeseen ovat hyvin erilaisia. Koulutetuilla ja koulutusmyönteisillä vanhemmilla on useimmiten kiinnostusta ja osaamista vaikuttaa lastensa suhtautumiseen. On kuitenkin paljon perheitä, jotka eivät tiedosta tai osaa selittää nuorelle etäisiä tavoitteita, kuten ruotsin opiskelun merkitystä virkauran kannalta ja on paljon vanhempia, jotka eivät ymmärrä itsekään eksyttäviä käsitepolkuja, esimerkiksi miksi ruotsin kieli pitäisi tulkita osaksi suomenkielisten identiteettiä.

Näennäisesti tasapuolinen, mutta todellisuudessa ei tasapuolinen kielipolitikka toimii suomenkielisille epäsuotuisin ehdoin. Epätasapainoa perustellaan toteamalla, että ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.” Kansalliskieli on valtion ominaisuus, eikä kansalliskielistä voida johtaa ihmisten, yksilöiden ja yhteisöjen tarpeita. Kielipolitiikkaa tulee muuttaa perustuslain pohjalta ja huolehtia suomenkielisten ihmisten, yksilöiden ja yhteisön tarpeista.