PASKOSUO

19300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ilmeisesti eräs joutui maksamaan / korvaamaan lemminkäisen kartelli sakot. Nyt pitää jostain löytää löysia miljoonia.

Äänestä
  • Tarkoitatko rakennusneuvosta? Ratamon suotontti ja oikeus- ja poliisitalon tontti ovat olleet rakennusneuvoksen omistuksessa.

    Äänestä

Vasta nyt Lamminmäki on herännyt ympäröivään todellisuuteen eli mihin sote-uudistuksessa ollaan menossa. Kyllä siinä hätääntyy, kun miljoonia ollaan laittamassa olemattoman suosairaalan suunnitteluun. Suunnittelusopimukset on jo allekirjoitettu.

Äänestä
  • Halvalla ei tahdo hyvää löytyä. Mutta luulin että 13 000 e / kk olis vähän välkympi.

    Äänestä

Valtuuston puheenjohtaja vaatii valtuutettuja pysymään suoratamohankkeen takana, koska eduskuntavaalit ovat lähetymässä ja rakennusneuvokselta ja muilta gryndereiltä tarvitaan vaaliavustuksia. Avustukset saattavat jäädä saamatta, mikäli nyt alettaisiin epäröidä suoratamon järkevyyttä.

Äänestä

Ja kaiken takana on rakennusneuvos, joka junaili aikoinaan oikeus- ja poliisitalon omistamalleen tontille. Okan rakentama oikeus- ja poliisitalo joutui valtiontalouden tarkastusviraston syyniin, koska sitä ei kilpailutettu ja hinta oli sen mukainen. Oikeus- ja poliisitalon kellarit pidetään kuivina pumpuilla. Suoratamo pitäisi rakentaa nykyisen maanpinnan yläpuolle ilman kellaritiloja. Kummankin rakennuksen tontit on omistanut Juhani Pousi/Oka, joka on myynyt suoratamon tontin vanhalle Kouvolalle.

Äänestä

Juuri näin.

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti 93/2005 kertoo lähemmin näistä Pousin metkuista. Keskusrikospoliisi tutki, oliko silloinen poliisipäällikkö Lehto syyllistynyt virkarikokseen sopiessaan Pousin kanssa oikeus- ja poliisitalon rakentamisen ja vuokraamisen valtiolle ilman kilpailutusta.

Äänestä
  • Kaupungin miehet laittavat aurauskeppejä pystyyn Paskosuolle, etteivät koneet eksy suonsilmään. Maanantain hyvä työ on tehty.

    Äänestä

Eikös tuo Lehto ja Riikonen olleet aiemmin nimismiehiä elimäellä.

En pysty Googlella tarkistamaan kun kyseinen sivu ei aukene.

Äänestä

Hallinto oli päättänyt että 350 turhaa pomoa ulos. Ei tapahdu mitään.
Larikka muistuttaa aiheesta Lamminmäelle. Ei käy, täytyy ensin sopeuttaa työkuviot. (ei siis koskaan) Pomo meinaa varttua suoratamon valmiiksi ja terkkarit purettaviksi.
Larikka ei voi tehdä mitään koska poistettavaa ei ole.

Joten nyt elätellään 350 siipimiestä niin pitkälle että kuin luottoa riittää.

Äänestä
  • Kouvolassa on tällä hetkellä 320 esimiestason virkaa tai tehtävää. Siitä on vaikea vähentää 350 henkilöä. Kaksi vuotta sitten esimiehiä oli 400, siitä on mielestäni saatu ihan hyvin vähennettyä...

    Äänestä

  • Jari Larikka kirjoitti:

    Kouvolassa on tällä hetkellä 320 esimiestason virkaa tai tehtävää. Siitä on vaikea vähentää 350 henkilöä. Kaksi vuotta sitten esimiehiä oli 400, siitä on mielestäni saatu ihan hyvin vähennettyä...

    Niinpä. Sitä varten heidät nimettiin asiantuntijoiksi ja osa tungettii kunnan eri yhtiöihin.

    Lopputilejä ei jaettu. Se näkyisi kunnan palkkamenoissa että turha pyristellä

    Äänestä

  • Hitlerkin oli Larikkaa fiksumpi suoratamon suhteen. Hävettää tuo kokoomuksen kansanedustajaehdokas.

    Äänestä

http://velkakello.fi/

Milläs helv''''' kokoomus nää talkoot oikein maksaa ?? HÄH ! ?

Kreikalle lisää HUH UH ! 1,8 miljardia Fantastista ..

Äänestä

sateenkaari ja homoseksuaallisuus, joiden kautta nämä edeltävät Messias Jeesuksen ennustukselliset sanat viimeisistä päivistä toteutuu kirjaimellisesti tässä liikkeessä, sillä Nooan päivien tunnus oli sateenkaari pilvissä (1. Mooses. 9:14) ja Lootin päivien tunnusomainen merkki oli Sodoman homoseksuaallisuus (1. Moos. 19:5), niin että homoseksuaaleja kutsuttiinkin ennen sodomiiteiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti K kirjoitti:

Fantastista ! ! !

http://www.youtube.com/watch?v=3UWT2c8JbUY

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu