taas jotain rättipäitä oikeudessa, etkö kanerva saa taottua järkeä hallitus puoluesi edustajille ,että muuttavat lakia niin että oikeuteen joutuvat eivät saa peittää naamaansa.......toisin sanoen rikollisten hyysäämisen on loputtava, tai täällä ei kohta uskalla kulkea. eli naama ja nimi lehteen.
naamat näkyviin
pilkantekoa
17217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samaa olen ihmetellyt, miksi rikolliset saavat lymytä pää peitossa. Miksi rikollisia Suomessa pitää hyysätä.
Olen kyllä laittanut Suomi 24 ehdotuslistalle, että eläinrääkkääjien nimet pitää julkistaa netissä. Siis lista, joista pystyy tarvittaessa tarkastamaan. Mieluummin vielä kuvan kera. Eläinten huonosta pidosta, kun ei juuri muutenkaan rangaista. Se jos joku on HÄPEÄLLISIN kaikista, piinata viatonta ja puolustuskyvytöntä.
Näin on Suomessa hyysätään rikollisia. Naamat näkyviin. Laki pitää muuttaa sellaiseksi, että jos on rikoksesta syytettynä, niin kasvoja ei saa peitellä oikeussalissa. Jos on kanttia tehdä rikos, niin pitää olla myös kanttia näyttää naamataulunsa. Olkoonkin sitten minkä maan kansalaisia hyvänsä.
Eläintenrääkkääjät ovat erityis suojelukohteita. Rangaistukset naurettavia rikoksiin verrattuna. Eläinrääkkäys jutut ovat ällättävää luettavaa. Samoin lasten hyväksikäyttöjutut. Miksi aikuinen ihminen käyttää lapsia hyväkseen, kun kaikkialla on aikuista seksiä tarjolla. En ole pitkään aikaan löytänyt lehtijulkaisua, missä ei olisi kuvaa esim. takapuolesta. Tyrkyttämällä oikein tyrkytetään. Kummallinen takalistotrendi nykyään. Lastenraiskaajille voisi suorittaa kastraation ilman puudutusta valtion kustannuksella. Nenäpäivänä voitaisiin kerätä siihen rahaa kansalaisilta. Edelleenkin tulee mieleeni se pikku Erikan kuolemaan johtanut tapaus, josta lehdissä kirjoiteltiin. Uutisten mukaan lastensuojelutyössä on paljon työntekijöiltä, joilta puuttuu vaadittava koulutus. Kenen syytä se on ?? Murhamiehet voisi suorinta tietä passittaa pois päiviltä ja yhteiskunnan niskoilta.
Ei sitä nyt Suomessa voi niin tehdä, jos he sossun antamat rahat terroristeille lähettävät. Tiedoituslähteet ovat kertoneet että Hollanti ei ota terroristeja takaisin maahan ja Englanti uhkaa samoin. Suomessa taas näille salatappajille on luvassa kriisiapua ja sairaskulut maksetaan ylläpitoineen. Suomi osallistuu osaltaan rahoittamaan terrorismia maksamalla "palkan" näille tappajille, joita terroristeiksi kutsutaan.
Mitä nyt taas valitatte ei kansan kuulukkaan kaikista asioista tietää.
Suomessa kirjoitetaan lauseen keskellä suomessa!
Opi nyt tollo ensin kirjoittamaan suomeksi!
Ja miksi ei saa kirjoittaa isolla, tuleeko rangaistus, miksi on kielletty kirjoittaa isolla kirjaimella S kirjaimella jos kirjoittaja haluaa. Kirjoituspoliisi on hyvä ja antaa kommenttia tekstin sisällöstä eikä tekstistä. Huomioi että virhe voi olla tarkoitushakuinen, sinullakin tuli teksti paremmin huomioiduksi.
KIRJOITUSPOLIISISILLE vielä, korjaa virheelliset asiat ensin.
Koska tämä oikeinkirjoitussääntö on tullut? Oletko tarkistanut asian.
Yleensä keskustelupalstoilla ei olla pilkunnussijoita. Pääasia kun pysytään pääaiheessa, eikä leikitä äidinkielenopettajaa. Joten älä nimittele ketään tolloksi.
Oletko itse suomalainen alkuperäiskansalainen? Jos et pysy aiheessa, niin vaihda kaistaa.
Bullshit :-)
rikolliselle pitää taata yksityisyyden suoja, näin on päättäjät päättäneet, ja te itse ollette ne sinne äänestäneet. jotta pulinat pois
Tuollaiset edelliset kommentit voidaan jättää omaan arvoonsa. Olen myös "naamat näkyviin" asiasta samaa mieltä. Ei pidä yhtään piilotella rikoksen tekijöitä.
Suomessa on niin vähäiset rangaistukset, että hävettää. Suurin osa pääsee TÄYSHOITOON vankilaan, jossa on KAIKKI harrastus mahdollisuudet ja saa vaan olla. Siis paremmat olot, kuin vanhuksilla.
Eläinrääkkääjät palkitaan, kuten MTK.n puheenjohtaja Aarno Puttonen, joka tappoi karjansa nälkään. Luin kuinka hän sai virkistysmatkan Thaimaaseen, oli varmaan hemmetin raskasta jättää karja ilman ruokaa.
Juuri näin. Olen täysin samaa mieltä. Naamataulut näkyviin oikeussalissa.
Rangaistukset ovat liian lieviä. Raiskaus- ja eläinrääkkäysjutuissa se on yhtä tyhjän kanssa.
Katsoin erään ohjelman televisiosta. Siinä vanki kertoi päivästään vankilassa ym. harrastuksistaan siellä. Suomen vankilat ovat kuin täysihoitoloita,
veronmaksajien rahoilla. Terveyskeskuksissa lääkärin aikaa pitää jonottaa joskus viikon parikin. Vankilassa saa hoitoa heti kun haluaa. Näin ainakin kansalaisten tietoon tullut.
Eläinrääkääjien kuvat mediaan, niin luulisi edes hävettävän, kun tuttavapiiri saa asiasta tietää. Enemmän eläinrääkkääjät häpeävät tapauksen saamaa julkisuutta, kuin eläimen tuskaa. Onko Aarno Puttonen vielä MTK:n puheenjohtajana? Itse lomaili Thaimaassa ja karja nääntyi sillä aikaa nälkään. Uskomatonta!
Juuri näin! Samaa ihmettelin rättipäistä minäkin?
Liian vähällä pääsevät, yleensä hiukan ehdollista. Nälkäkuoleman aiheuttajat pitäisi itse laittaa ilman ruokaa kitumaan, eihän ne muuten opi.
Ja muutenkin nuo "rättipäät" voisivat olla maassa maan tavalla.
Että ärsytti, kun nämä alaikäiset ryöstäjät ja mitä lievät "mummonhakkaajia näytettiin TV.ssä, niin oli kiedottu suomalaiskakarat huiviin.
Ei mitään kuria ole enää kakaroilla. Tuollaiset pennut takamus paljaaksi ja oikein kunnon selkäsauna.
Ei ennen nuoriso ryöstellyt, vaan vanhempia piti kunnioittaa.
rikollisia pitää ymmärtää, ovat itsekkin uhreja.
Kerro mitä pillereitä täytyy pureskella, että ymmärtää. Kyllä oikeuslaitos ainakin ymmärtää. Jos rättipäitä on kerätty leivättömän pöydän eteen syytettynä rikoksesta, niin ennen asian käsittelyä varmistetaan ellei syytetyillä ole varaa asianajajaan niin valtio maksaa. Asianajan voi halutessaan itse valita. Vahingon kärsinyt maksaa poikkeuksetta omat oikeuskulunsa.
äänestys pillereitä. sellainen laki millaiset äänestäjät. määrätyt puolueet valtaan ,niin naamatkin näkyvät.