Kaksi hissiunta

Olen nähnyt kaksi todella vahvaa unta, mihin liittyy hissit ja minulla on jotenkin vahva tunne, että ne liittyvät toisiinsa. Voisiko joku kokeneempi unentulkitsija auttaa minua selventämään näitä

Ensimmäisessä unessa olin ulkopuolinen katsoja. Uni oli melko juoneton, mutta perus periaatteena oli, että unessa on kaksi siskoa; vanhempi ja nuorempi. Unen alussa molemmat siskokset seikkailivat jonkinlaisessa kartanossa, jossa oli paljon tummaa puuta. Sitten molemmat siskokset olivat kuolleet ja nuorempi sisaruksista oli joutunut helvettiin. Vanhempaa sisarusta talutettiin joidenkin olentojen toimesta ympäriinsä tyhjännäköisiä, toimistotiloja muistuttavia käytäviä ja välillä sisko kulki niitä yksin. Välillä hän kulki hississä. Joku olennoista sanoi vanhemmalle siskolle, ettei hän saa mennä alas hissillä etsimään siskoaan, koska hän ei itse pääsisi pois. Vanhempi sisarus tahtoi kuitenkin löytää siskonsa. Uni kuitenkin muuttui sekavaksi nopeasti ja tuosta eteenpäin en muista siitä kuin kuvan kellarista.

Toinen uni oli tänään ja siinä olin oma itseni. Olin uudessa koulussani, vaikka mikään unessa ei muistuttanut kouluani. Etsin ovea, josta pääsisin ulos. Menin ensiksi portaita ylös, mutta sitten portaat jotenkin kääntyvät ja aloin mennä portaita alas. Ohitin muutaman oven, joissa oli numerot 15 tai 17. Portaikossa ohitin pojan, joka oli suunnilleen minun ikäiseni, laiha ja hänellä oli päällä musta takki. Yritin kysyä häneltä mistä pääsen pois, mutta sanani kuulostivat oudolta ja poika näytti hämmentyneeltä. Tajusin olevani unessa ja "liian hereillä" ettei kukaan ymmärtäisi minua. Jatkoin matkaa ja löysin oven, jossa oli numero viisi. Poika tuli perässäni ja kysyi, että enhän ole menossa ylös. Ilmeisesti olin, koska poika sanoi jollekkin toiselle, että olen menossa ylös ja minua ei saa päästää ylös. Ovi oli muuttunut hissiksi ja menin siihen sisälle, mutta minua rupesi häiritsemään miksi en saisi mennä ylös. Tulin pois hissistä ja kysyin miksi en saisi mennä ylös. Poika sanoi, että sielä on muisto "sairaasta miehestä joka tappoi ilveksen" (tämä ei tarkoita minulle yhtään mitään) ja mikäli haluaisin mennä sivullani olisi ovi. Tiedostin, että seinässä oli musta ovi josta voisin mennä, mutta minua rupesi pelottamaan ja menin hissiin. Hississä oli nappulat vain kolmelle kerrokselle ja painoin kakkosta. Hississä ollessani tajusin, että minähän menen ylös ja en halua nähdä mitä ylhäällä on, joten minun on herättävä. Uni päättyi tähän.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Olipas aikamoisen unen tämä unennäkijä uneksinut.

Uni on varsin tapahtuma rikas eli "tavaraa" on paljon, siksi keskityn tässä tulkinnassani oleellisimpiin symboleihin.

Ensimmäinen osio.

Hissi edustaa kunnianhimoa liittyen työelämään elikkä "toimistotiloihin".

"sanoi vanhemmalle siskolle, ettei hän saa mennä alas hissillä etsimään siskoaan, koska hän ei itse pääsisi pois. Vanhempi sisarus tahtoi kuitenkin löytää siskonsa."

Unennäkijän ei tulisi liikaa murehtia muista, koska se haittaa hänen omaa etenemistään omissa tavoitteissaan.

Toinen osio.

"kysyi, että enhän ole menossa ylös. Ilmeisesti olin, koska poika sanoi jollekin toiselle, että olen menossa ylös ja minua ei saa päästää ylös. Ovi oli muuttunut hissiksi ja menin siihen sisälle, mutta minua rupesi häiritsemään miksi en saisi mennä ylös."

Unennäkijä on kunnianhimoinen ja haluaa edetä tavoitteissaan mutta ympäristö tuntuu jumittavan häntä suotta.
Hän ei kuitenkaan anna tämän häiritä suunnitelmiaan vaan jatkaa vaikka välillä pelottaa.

"minua rupesi pelottamaan ja menin hissiin. Hississä oli nappulat vain kolmelle kerrokselle ja painoin kakkosta. Hississä ollessani tajusin, että minähän menen ylös ja en halua nähdä mitä ylhäällä on, joten minun on herättävä."

Tämä unennäkijä on rohkea,
sillä rohkeus on juuri sitä, että tekee vaikka pelottaa.
Eli ei anna pelon määritellä omia valintojaan. Hieno uni.

Olepa hyvä.
Hienoa talven jatkoa ja -- kauniita unia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


harmaaenkeli kirjoitti:

Olen nähnyt kaksi todella vahvaa unta, mihin liittyy hissit ja minulla on jotenkin vahva tunne, että ne liittyvät toisiinsa. Voisiko joku kokeneempi unentulkitsija auttaa minua selventämään näitä

Ensimmäisessä unessa olin ulkopuolinen katsoja. Uni oli melko juoneton, mutta perus periaatteena oli, että unessa on kaksi siskoa; vanhempi ja nuorempi. Unen alussa molemmat siskokset seikkailivat jonkinlaisessa kartanossa, jossa oli paljon tummaa puuta. Sitten molemmat siskokset olivat kuolleet ja nuorempi sisaruksista oli joutunut helvettiin. Vanhempaa sisarusta talutettiin joidenkin olentojen toimesta ympäriinsä tyhjännäköisiä, toimistotiloja muistuttavia käytäviä ja välillä sisko kulki niitä yksin. Välillä hän kulki hississä. Joku olennoista sanoi vanhemmalle siskolle, ettei hän saa mennä alas hissillä etsimään siskoaan, koska hän ei itse pääsisi pois. Vanhempi sisarus tahtoi kuitenkin löytää siskonsa. Uni kuitenkin muuttui sekavaksi nopeasti ja tuosta eteenpäin en muista siitä kuin kuvan kellarista.

Toinen uni oli tänään ja siinä olin oma itseni. Olin uudessa koulussani, vaikka mikään unessa ei muistuttanut kouluani. Etsin ovea, josta pääsisin ulos. Menin ensiksi portaita ylös, mutta sitten portaat jotenkin kääntyvät ja aloin mennä portaita alas. Ohitin muutaman oven, joissa oli numerot 15 tai 17. Portaikossa ohitin pojan, joka oli suunnilleen minun ikäiseni, laiha ja hänellä oli päällä musta takki. Yritin kysyä häneltä mistä pääsen pois, mutta sanani kuulostivat oudolta ja poika näytti hämmentyneeltä. Tajusin olevani unessa ja "liian hereillä" ettei kukaan ymmärtäisi minua. Jatkoin matkaa ja löysin oven, jossa oli numero viisi. Poika tuli perässäni ja kysyi, että enhän ole menossa ylös. Ilmeisesti olin, koska poika sanoi jollekkin toiselle, että olen menossa ylös ja minua ei saa päästää ylös. Ovi oli muuttunut hissiksi ja menin siihen sisälle, mutta minua rupesi häiritsemään miksi en saisi mennä ylös. Tulin pois hissistä ja kysyin miksi en saisi mennä ylös. Poika sanoi, että sielä on muisto "sairaasta miehestä joka tappoi ilveksen" (tämä ei tarkoita minulle yhtään mitään) ja mikäli haluaisin mennä sivullani olisi ovi. Tiedostin, että seinässä oli musta ovi josta voisin mennä, mutta minua rupesi pelottamaan ja menin hissiin. Hississä oli nappulat vain kolmelle kerrokselle ja painoin kakkosta. Hississä ollessani tajusin, että minähän menen ylös ja en halua nähdä mitä ylhäällä on, joten minun on herättävä. Uni päättyi tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu