Kaiken piti olla hyvin kun tulin neuvolasta,illalla alkoi kovat supistelut ja oksentelu. lähdimme mieheni kanssa sairaalaan, viikkoja takana 29 4.ultraan päästyäni aika pysähtyi kun lääkäri totesi olen pahoillani, vauvan sydän ei lyö..en voinut uskoa sitä todeksi..En pytynyt synnyttämään, olin shokissa, joten minulle tehtiin sektio.mieheni katsoi kuollutta lastamme, itse en siihen pystynyt..aika oli paikoillaan! Kotiin päästyäni itkin joka ilta itseni uneen ja niin teen vieläkin..aikaa tästä on kohta puoli vuotta,en tiedä miten saan elämästä taas kiinni, tuntuu etten jaksa elää, haluan sine missä lapseni on..taivaaseen!herään monesti yöllä kun itken.siskoni odottaa tällä hetkellä lasta,itku tulee kun näen siskoni, minuun koskee niin helvetisti..IKÄVÄ pienokaistani! auttakaa, saman kokeneet, miten pääsitte yli, tai eihän tämä ikinä unohdu mutta miten saitte elämän halusta jälleen kiinni?
ikävä..
Rikki revitty
51155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Huomaa, että elät vielä vahvasti noissa hetkissä. Noin traumaattisen kokemuksen jälkeen on aivan normaalia, että asia vaivaa vielä puolenkin vuoden jälkeen. Ei tuollaista kyllä unohda koskaan. Itse en ole kokenut vastaavaa, mutta luulisin, että tuollaisesta voi hiljalleen toipua ...niin kuin kaikesta muustakin.
Voimia! Tukeudu mieheesi, hän on kumppanisi tuossa surussa.
Olen myös menettänyt lapseni keskenmenossa.
Olen pahoillani teidän puolesta.
Kysyt miten selviää-omalta kohdaltani voin sanoa että huonosti, mutta selviää. Luota minuun, usko kun sanon, että elämä jatkuu. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on totta. Luulin myös kuukausia km:ni jälkeen etten selviä ja halusin paikkaan missä on lapseni, mutta aika teki tehtävänsä. Katkera olen, en voi sille mitään. Mietin edelleen, mitä tein niin väärin että sain tällaisen kohtalon. Näen unia edelleen. Mutta se ei satu enää niin paljon. Nauran jo. Elän.. Unohda sitä ei koskaan.
Sinulla aikaa on mennyt puolivuotta. Sure vain niin kauan kun pitää. Se aika koittaa, että olet itkusi itkenyt ja sopeudut tilanteeseen.
Inhottavaa etten pysty kaiken saman kokeneena, enempää auttamaan.. Mutta kuten sanin LUOTA minuun elämä voittaa kun sen aika on tullut.
Lohtuhalaus sinulle kohtalotoveri. Alkoi itkettää kun luin viestisi. Minäkin jouduin synnyttämään kuolleen lapsen. Raskaus oli yli puolessa välissä ja alatiesynnytys oli kivulias. Tästä on aikaa alle kuukausi. Lapsi on koko ajan mielessä, mutta ajattelen että lapsella on hyvä olla taivaassa Jeesuksen luona. Se lohduttaa minua.
En osaa muuta neuvoa antaa kuin päivä kerrallaan ja että yrittää keskittyä muihin asioihin. Ehkä olisi parempi että et tapaisi raskaana olevia naisia etkä pieniä lapsia vähään aikaan.
Voimia!
Menetin oman lapseni reilu vuosi sítten, mutta on edelleen hetkiä jolloin kaipaan pikku tyttöäni enemmän kuin koskaa.
Lapseni sydän lakkasi lyömästä täysin yllättäen, meille olisi tullut syysvauva, mutta toisin kävi kesän alussa, lapseni oli menehtynyt.
Parisuhdetta koeteltiin, molempien tuska oli suunnaton ja välillä pahaolo purkautui puolisoon.
Kaikella on aikansa ja paikkansa , ja enkelivauvalla on hyvä olla taivaassa.
Viimeksi itkin hänen päivänä, jolloin oli hänen laskettuaika ja jouluna itken lähes tulkoon varmasti, mutta suru helpottaa ajan kanssa, mutta surua ei saa jättää surematta.
mulle kävi sama juttu... minusta olin valmis siihen mut olin 19!!! tei tosi typerästi!!! en oikein tajunut sitä.... lapsen menettäminen oli kamalaa!!!!! itken aina iltaisin mun poika kaverin kanssa... enkä enään uskalla saada omaa lasta koska pelkään että taas saan kuolleen lapsen...se oli tosi kamala asia!!!
tv.äippä84