ihan vaan...

Niin, on se kumma juttu tuo nalkuttaminen! Itse päätin joskus vuosia sitten, että en aio nalkuttaa koskaan... Kuuntelin ahdistuneena kavereiden nalkutusta, enkä voinut sitä ymmärtää. Nyt olen elänyt miehen kanssa saman katon alla jonkin aikaa ja olen järkytyksekseni huomannut, että olen itse tullut NALKUTTAJAKSI!
Ei tunnu kivalta, enkä haluaisi sitä tehdä, mutta en pysty lopettamaankaan. Olen miettinyt syytä tähän ja keksinyt vain sen, että olen perinyt tämän jalon taidon äidiltäni. Ei tietystikään saisi syyttää muita, mutta pakko vain on. Huomaan toistavani samoja lauseita kuin oma äitini ja vaikka saisinkin tukittua suuni hetkellä, jolloin suuren epäkohdan huomaan, niin sitten kuitenkin myöhemmässä kriisitilanteessa kaikki vanhatkin nalkutukset vain vyöryävät suustani oksennuksen lailla. Että näin.

Nainen kirjoitti:

Niin, on se kumma juttu tuo nalkuttaminen! Itse päätin joskus vuosia sitten, että en aio nalkuttaa koskaan... Kuuntelin ahdistuneena kavereiden nalkutusta, enkä voinut sitä ymmärtää. Nyt olen elänyt miehen kanssa saman katon alla jonkin aikaa ja olen järkytyksekseni huomannut, että olen itse tullut NALKUTTAJAKSI!
Ei tunnu kivalta, enkä haluaisi sitä tehdä, mutta en pysty lopettamaankaan. Olen miettinyt syytä tähän ja keksinyt vain sen, että olen perinyt tämän jalon taidon äidiltäni. Ei tietystikään saisi syyttää muita, mutta pakko vain on. Huomaan toistavani samoja lauseita kuin oma äitini ja vaikka saisinkin tukittua suuni hetkellä, jolloin suuren epäkohdan huomaan, niin sitten kuitenkin myöhemmässä kriisitilanteessa kaikki vanhatkin nalkutukset vain vyöryävät suustani oksennuksen lailla. Että näin.

sitten nainen ei enää nalkuta.

nainen kirjoitti:

sitten nainen ei enää nalkuta.

Ei pidä paikkaansa tämäkään. Ei sääntöä ilman poikkeusta. Olenkin jo jonkun kerran sanonut vaimolleni että oli niin tai näin, aina on väärinpäin. Siis jos teet asian tavalla tai toisella, niin sekään ei ole hyvä. Meneeköhän tämä siihen 40:n kasvukriisin piikkiin, että ollaan tyytymättömiä vallitseviin olosuhteisiin?

Roiha kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa tämäkään. Ei sääntöä ilman poikkeusta. Olenkin jo jonkun kerran sanonut vaimolleni että oli niin tai näin, aina on väärinpäin. Siis jos teet asian tavalla tai toisella, niin sekään ei ole hyvä. Meneeköhän tämä siihen 40:n kasvukriisin piikkiin, että ollaan tyytymättömiä vallitseviin olosuhteisiin?

Aina on tekosyitä...
Jos olisit uskollinen vaimollesi/tyttöystävällesi ja et aina valehtelisi voidaisiin sinuun myös luottaa ja uskoa eikä olisi nalkuttamista.

Eli kun kumppanisi on uskollinen sinulle ja ei etsi tekosyitä "miksi ei voitaisi tavata, etc.", et nalkuta myös hänelle.

Syy on sinussa!!!!

Kysyin teiltä miksi nainen nalkuttaa johon en kyllä oikein vastausta tuntunut saavan. Kerronpa miksi sitä kysyin...
Olen kahden pienen lapsen äiti. Naimisissa olen ollut mieheni kanssa jo kohta 15 vuotta. Olin kotona lasten kanssa kunnes kyllästyin, kun mieheni oli aina työreissuillaan ja kävi harvoin kotona, vain siis viikonloppuisin.Hänen työnsä oli tärkeää koska hän toi leivän perheelle ja hyväksyin sen. Hän ei koskaan antanut minun hoitaa taloutta vaikka pyysin, hän halusi pitää kaikki ohjakset käsissään. Vuoden 2003 alussa lähdin töihin ja teen kaksivuorotyötä. Mies reissasi ja minä sommittelin työni ja vuorojeni kanssa jotta kaikki olisi ok lasten kannalta. Ja hyvin menikin -hetken aikaa-kunnes huomasin että mieheni oli alkanut juomaan reissuillaa ja silloin sattui yleensä kaikenlaista hullua. Kännyt katosivat yms...Ja alkoi olla valkoisia valheita miten kaikki oli tapahtunut. Totuus oli että oli heitetty kännisenä ulos strippibaarista ja ilmeisesti ovimies tykkäsi nnokian kännyistä.
Viime vuoden syksyllä mies joi entistä enemmän ja minä olin jo kovastikin huolissani ja tietysti tuli jäkätettyä. Tämä mies kun ei puhu, ei ollenkaan vaikka onkin Suomessa erään yrityksen maajohtajana. Eihän vaimolle tartte puhua! Pääsimme joulun yli ja mies joi todella reippaasti ja hävisi aina jonnekin, ei taida tietää itsekään missä oli aina ollut. Yksi tilanne satui viime kesänä, kun mies lähti illalla esimiehensä luokse radisson sassiin Hesan keskustaan. Oli sieltä lähtenyt toikkaroimaan jonnekin, esimies ei ollut kait estellyt. Mutta mies heräsi aamulla Klaus Kurjesta eikä muista miten sinne oli päätynyt. Ja lähtiissä oli jäänyt lasku maksamatta ja tietysti nokian kamerakänny oli hävinnyt jälleen. Ja sitten pitämään pokkana lehdistötilaisuutta merelle. Vaimo (minä) oli kuulemma varastanut hänen puhelimensa, hän oli kertonut aika monelle.
Niin jatkui jäkätys en tiennyt mitä olisin tehnyt.
Olisi jo aiemmin pitänyt hakea apua ja jo joulun aikaan eroa.Mutta kun olin päättänyt pysyä hänen rinnallaan ja toivoin parasta.
Kaikki räjähti sitten viime heinäkuun lopulla loma-aikana. Mies oli jo niin kiinni viinassa että joi päivässä pullon kirkasta ja noin arviolta 10 tuoppia kaljaa päivässä joskus enempikin. Kävi viemässä roskia ja samalla kävi autosta ryyppäämässä. Sama juttu sisällä, viinakätköjä siellä täällä. Sen jälkeen hän linnottautui autoon parkkipaikalle johon kaikki naapurimme rivitalossamme näkivät hänet. Siellä autossa se ryyppäsi ja kävi välillä kaupasta hakemassa ruokaa ja söi siellä autossa. Ovet oli lukossa ja kun häntä puhutteli hän vain sulki silmänsä ja kuin muumioitui eikä tuntunut kuulevan mitään. Tämä oli minulle ja lapsille liikaa joten pakkasin laukut ja vein lapset sukuloimaan pohjoiseen. Mies soitti kerran tulemmeko takaisin ja kun hän kännissä soitti sanoin, että et ole siinä kunnossa että tulen vielä. Siitäkös hän tuulistui ja lähti yksin Thaimaahan ja oli siellä muutaman päivän lentobonuksillaan.
Kun olimme taas kaikki kotona, yritimme käydä terapiassa muttei se onnistunut koska hän joi reippaasti. Ja ennen reissuaan hän oli menettänyt ajokorttinsa, sillä oli ajanut Alcatrazista humalassa kotiin päin ja kytät sai kiinni. Loman jälkeen hän hävisi yön selkään aina strippipaikkoihin Hesan keskustaan ja aina humalassa ja tuli joskus kotiinkin jos muisti että oli vaimo ja lapsetkin. Kaiken tämän yhteydessä koko tämän vuoden ajan hän on ollut minulle ilkeä, nälvinyt, pilkannut, huutanut ja jopa lyönyt. Mutta mies ei muista tehneensä mitään omituista. Autolla hän ajoi edelleen vaikka kortti oli kuivumassa ja usein humaltuneena. Ei kykene hoitamaan lapsiaan kun juo heidän kansaan ollessaan. olen nyt kolmatta kertaa sairaslomalla ja mies vasta ekaansa. Hänen työnantajansa maksaa hänen vieroitushoitonsa Espoon control clinicsissä jossa kätytetään revia-merkkistä lääkettä apuna vieroituksessa. Mutta kaikki huipentui reilu viikko sitten tapahtuneeseen välikohtaukseen maanantaihin. Olin ollut koulussa illan ja tulin kotiin nin puoli 9 aikaan, mies oli jo humalassa. Hän vaati että lähdemmeyhdessä kaupungille ja sai naapurin hoitamaan muksuja. Hän vei minut taksilla alcatraziin. En suostunut sisälle koska hän oli jo kännissä. Lähdin kävelemään pois ja hän häipyi jonnekin, ei soittanut missä olin, vaan oli ottanut taksin takaisin kotiin ja minä tulin perässä hetkeä myöhemmin. Naapuri lähti kotiinsa ja kohta lähti mieskin jonnekin, ja tuli takaisin 4 aikaan. oli vessassa kun lähdin katsomaan kuka siellä on. Hän hermostui ja repi paidan päältäni, kun kysyin minne hän oli mennyt (huono kysymys). lähdin pukemaan vaatteita, mutten ehtinyt ulos kun hän kävi käsiksi minuun ja paiskasi lattialle. Hän löi ,heitteli ja hakkasi, heitti minua silityslaudalla mutta ehdin väistää. Hän potki makuuhuoneen oven rikki. Pääsin jotenkin ulos ja naapuriin turvaan. Mies oli jo aiemmin illalla mennyt humalassa toisella autolla kaupunkiin ja jättänyt sen sinne ja nyt näimme kun hän lähti vielä toisellakin ja humalassa. Seuraavana päivänä tein hänestä rikosilmoituksen ja kirjoitin eropaperit(olisi pitänyt tehdä jo jouluna).Kerroin poliisille tapahtumat viiden vuoden ajalta, vuodesta 2000 jolloin hän eka kerran minua pahoinpiteli. Mieheni saa myös tuomion henkisestä väkivallasta,joka on ollut oikeastaan ikävintä suhteessamme. Hän joutuu myös ajamaan ajokortin uudelleen kun ajoi autolla ilman korttia ja usein vielä humalassa, naapuri oli kertonut tämän poliisille. Rahaa hän käyttää vallan (todella isotuloisena ) aseena ja hänellä on tapana aina sanella asiat, mielipiteet ja perheen yhteiset tekemiset. Väkivaltaa kaikella elämän saralla.Nyt hän on ollut sairaslomalla lokakuun puolesta välistä, joka jatkuu tämän kuun loppuun. Tuntuu ettei revia-hoito ole tehonnut eikä niistä terapiakäynneistäkään ole näkyviä tuloksia ainakaan vielä kaikki on mennyt oikeastaan pahempaa suuntaan.
Nyt mies tietysti suuttui minulle kuullessaan että tein hänestä rikosilmoituksen, se kun on nykyisin peruuttamaton. Aivan siksi kun miehet pakottaa naiset perumaan sanansa. Hän muutti lähellemme hotelliin asumaan, ei vastaa puheluihin kuten ei ennenkään, ei tule tapaamaan lapsia, vaikka heistä muka suuresti välittää. Ei suostu puhumaan kanssani mistään kuten ei ennenkään tätä. Ei halua eroa, mutta ei tule kotiin ainakaan ennenkuin oikeuskäsittely on ohitse pahoinpitelystä.Käsittely on joskus keväällä. Päinvastoin hän syyttää minua että olen pahoinpidellyt häntä jo koko yhdessä olomme ajan eli 16 vuotta. Hän siis kiristää jälleen erolla ja rahalla ja aika heikoilla kantimilla on miehen laita. Hän ei maksanut vuokriamme moneen kuukauteen, joten saimme häädön tämän kuun alussa ja asunnosta pitää olla poissa vuoden loppuun mennessä, muuten se olisi ollut jo 18.11. mutta kun ei ole asuntoa ja on pienet lapset sitä jatkettiin. Häätö tuli aika yllätyksenä minulle ja järkytyin. hän on siis sairas mies. olen itse ollut jo romahduksen partaalla ja haluan vain kaiken järjestyvän ennen joulua jotta yksi stressi olisi vähemmän. Olisin vain halunnut ja että hän olisi parantunut, mutta eipä tämä mikään tavallinen flunssa olekaan, menee vuosia ennenkuin voi mitään uutta olla näkyvissä.Tänään kävi sähkömies sanomassa että nyt hän katkaisee sähkön mutta lasku maksettiin pikapuolin. Mitähän yllätyksiä vielä tulee?? Mutta hänen mielestään minä olen se joka kaiken sai aikaan, joka oli kaiken pahan alku ja juuri, niin tyypillistä kuin tämä alkoholistille onkin- toisten syyttely, vikaa kun ei itsessä ole.
Niin...kertokaa miten te näette asian, nainen nalkuttaa kun kaikki on päin pusikkoa. Olisitteko koskaan valmiit luottamaan mieheeni? Ja miten te miehet osaisitte minulle sanoa tilanteesta?Meillä on kuitenkin yhteiset pienet lapset. Haluan syviä mielipiteitä, ei vain ilmaan heitettyjä (kirjoitin jo eropaperin). Miten satsaan häneen lasten isänä tästä eteenpäin?...kertokaa miehinen mielipiteenne minulle.