Olen 20 v. nainen. Olen lapsesta asti kärsinyt erilaisista peloista. Ne koskevat lähinnä ihmisiä, yleisiä paikkoja ja kaikkia uusia tilanteita. Pelkään olla vieraassa paikassa yksin. Tuntuu että elämän haastavuus lisääntyy vuosi vuodelta. Viime aikoina olen kokenut suuria muutoksia elämässäni, ja tuntuu ettei mene päivääkään etten pelkäisi. Ja tuntuu että tulevaisuus vaatii minulta jatkuvasti enemmän pelkäämistä, minulta vaaditaan koko ajan kykyä selviytyä paremmin. Elämässäni ei ole tällä hetkellä rutiinia, jonka turvin voisin ponnistaa uusiin tilanteisiin. Tuntuu toivottomalta kun pelkään jatkuvassti kaikkea ja kaikkia. Minulla on ok vanhemmat ja poikaystävä, joka ei aivan tunnu ymmärtävän pelkotilojani. Ne rajoittavat todella elämääni, kun jätän niiden takia paljon asioita tekemättä ja menemättä paikkoihin. En pysty menemään lääkäriin ja hädin tuskin kauppaankaan yksin. Ja aina minulle sanoataan että hae apua, mutta en tiedä kuinka ja mistä. Kun en uskalla mennä lääkäriinkään. Elämä käy niin raskaaksi ja tuntuu ettei voimat kohta enää riitä.
Pelottaa
Onneton
7687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotain sun on asialle tehtävä.
Jos et itse kykene hakemaan apua,
sun on löydettävä joku muu joka
hoitaa käytännössä asiaa puolestasi
ja antaa sulle uskoa ja voimia.
Tietävätkö vanhempasi? Veli, sisko?
Ehken sun pitäis löytää joku hieman vanhempi
ihminen tällaiseksi tukihenkilöksi, joku jolla
on kokemusta sunlaisista olotiloista ja joka
tietää mitä tehdään. Ja mihin otetaan yhteyttä.
Jos et muuta keksi:
Soita vaikka a-klinikan nuorisopuolell, katso netistä
puhelin paikkakunnallesi. Siel on psykologii ja lääkä-
rii, eikä tartte olla mikään riippuvuus päästäkseen
nopeestikin. Ainakin osaavat auttaa eteenpäin.
Rauhallisest vaan, ei siihen kuole.
Ensivaikutelma tilanteestasi tulee, että kaiken taustalla on jokin aiemmin koettu, kenties jo unohtunut tilanne, josta on jäänyt alitajuntaasi voimakas pelkotila, ja joka pulpahtaa esiin vastaavissa tilanteissa läpi elämäsi, mikäli asiaa ei saada hoidettua.
Yhtenä ehkä parhaista mahdollisuuksista näkisin asiantuntevan suggestoterapian, jolla etsitään syy pelkotilaasi ja vahvistetaan itseluottamustasi ja rohkeuttasi kohdata vastaavia tilanteita.
Yhteystietoja asiantunteviin suggestoterapeutteihin löydät osoitteesta http://www.shy.fi
..edellisten kanssa samaa mieltä.. aika vaikka mie
lenterveystoimistoon ja keskustelut psykologin
kanssa - sitä paikkaa ei kannata pelätä, koska
siellä ongelmasi ymmärretään. Ajat vaan on nykyään
tiukassa, mutta kuitenkin. Kun saa ymmärtävää/am-
mattilaisen mielipiteen asiasta, niin jo helpottaa
Helppo sanoa.. mutta omana itsenä oleminen ja hy-
väksyminen, että muita ei tarvitse miellyttää -
voisi olla ainoa "ohje", mikä tulee omista koke-
muksista mieleen. Jokainen meistä on hyvä jossain
ja moni meistä on monessa huono - joten kyllä sii-
hen porukkaan mahtuu, ilman että tarvitsee odottaa
itseltä liikoja. Eiköhän se siitä ...
Toihan vaikuttaa aivan julkisten paikkojen pelolta/torikauhulta/sosiaalisten tilanteiden pelolta. Mulla on ollut (tai on jonkin verran vieläkin) sama ongelma mutta kannatti mennä lääkäriin. Jos et uskalla mennä yksin, ota joka kaveri mukaan. Monet uudet masennuslääkkeet (etenkin Aurorix) on käyttökelpoisia myös sosiaalisten tilanteiden pelossa ja rauhoittavana lääkkeenä taas Xanor/Alprox/Alprazolam Generics on hyvin käyttökelpoinen lieventämään pelko-oireita kunnes masennuslääke alkaa pikkuhiljaa toimimaan. Xanor/Alprox/Alprazolam Generics -lääkettä ei vaan kannata syödä pitkään koska siihen jää todella pahaan koukkuun.
Hei!
Olen 22-vuotias tyttönen. Kärsin myös erilaisista pelkotiloista. Minulla on sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä lievä paniikkihäiriö ja sen lisäksi pelkään mm. yksin nukkumista, yksin ulkona liikkumista pimeän aikaan yms yms...ja joskus nämä pelot valtaavat mielen ja rajoittavat elämää niin, ettei pysty elämään elämäänsä normaalisti.
Elämä menee eteenpäin vaan pelosta pelkoon, kun yhdestä asiasta selviää, häämöttää jo seuraava ahdistava asia edessä.
Pelkoni rasittavat myös avomiestäni, sillä eihän hän "terveenä" ihmisenä voi niitä täysin käsittää.
Jos haluat, kirjoittelisin mielelläni kanssasi. Osoitteeni on [email protected]
Rohkeutta sinulle. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan vaikka pelottaa. Minulla on ollut erilaisia pelkotiloja jotka on onneksi helpottaneet. Suosittelisin sinulle luettavaksi kirjaa "Pelot ja niiden voittaminen", jonka on kirjoittanut Antero Toskala. Kyse ei ole ole mistään keittiöpsykologian kirjasta vaan asiaan todella perehtyneen asiantuntijan kirjasta. Siitä voi olla apua ainakin alkuun.
Kannattaa käväistä kirjastossa katsomassa kirjoja aiheesta. Isoimmissa kirjastoissa luulisi löytyvän aiheesta enemmänkin kuin yksi kirja.