Mitä tehdä?

Suoraan asiaan, eli: Tapasin jokin aika sitten erään upean leidin, jonka kanssa päästiinkin aluksi hyvin juttuun ja tapailtiin satunnaisesti asioista sen enempää puhumatta, mutta ajan kuluessa itse ihastuin hulluna. Sitten alkoi puhumiset ja selvisi että edellisten suhteiden raunioittamana tämä leidi kammoaa parisuhdetta, eikä ole nyt valmis sellaiseen. Tästä huolimatta hän tykkää kovasti olla seurassani, vaikka tunnen oloni vähän yksinpuoliseksi tunteitteni kanssa.

Pientä "kuviota" olen huomannut tässä viime aikoina, että parin viikon välein leidin olemus muuttuu erittäin ihanasta suoraan pakkasen puolelle ja silloin hermoja koetellaan ja silloin asioista puhuminen on lähestulkoon mahdotonta.
En tiedä johtuuko tämä PMS:stä vai onko vaan oikeasti helvetin rajut kuukautiset.

Hän itse myönsi, että omaa joitain narsistisia piirteitä, lähinnä juuri empatian puutetta...

Mietin nyt tässä, että tuhlaanko aikaani muuten niin upeaan leidiin, mutta toisaalta niin kyyniseen ihmiseen.

Ikää meillä 26 ja 30
6133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni sama tilanne kotona. Välillä on suorastaan enkelimäisen ihana ja lempeä, mutta parin viikon välein kaikki hyvä romahtaa ja sitä sitten selvitellään, joskus viikko tolkulla. On myös myöntänyt narsistisia piirteitään ja olemme onnistuneet siitä aika ajoin myös keskustelemaan. En voi väittää etteikö minussakin olisi paljon korjattavaa...

...viimeksi sain kuulla kunniani kun en ollut huomannut lattioita pessessäni että pieni vesilätäkkö oli jäänyt kuivamatta. Haista V:t ja kusipäämulkku -haukkumiset alkoi samantein ja jatkui yli puoli tuntia... Kyseessä oli tietysti katastrofi kun kerran kivilttialla se meri lillui... Huoh...

olen epäillyt narsismia usein syyksi, vaikka empatiaa aika ajoin häneltä löytyykin.

Tyttöystäväni mielestä on oikein ja ansaittua haukkua, koska muutkin, minä mukaan lukien, syyllistyvät siihen ja kaikkiin kysymyksiin vastataan vain toisella kysymyksellä tai sanomalla: niinhän säkin teet!

Eikö narsisti juuri oikeuta omaa kamalaa käytöstään ja pitää sitä hyväksyttävänä jos kokee olevansa loukattu tms?

Viimeisen kuluvan vuoden aikana on ollut vain kourallinen päiviä milloin näitä romahtamisia ei ole sattunut ja aina syy on ollut minun huolimattomuudesta, välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä, eikä koskaan tullut puheeksikaan että hänen käytöksessään voisi olla jotain vikaa.

kavereita kun tulee kylään, niin sillon hän säihkyvin silmin ja herttaisella olemuksellaan on "oma ihana itsensä", mutta heidän poistuttuaan alkaa usein moittiminen sanomistani asioista tai käyttäytymisestäni ja nukkumaan mennään ovien paiskomisien jälkeen..

jotenkin näissä romahtamisssa hän taantuu jollain lailla ihan lapsen tai teini-ikäisen tasolle ja hänellä ikää on jo kumminkin reippaasti yli 30 vuotta...

Olen itsekin ihan neuvoton...

Kuulostaako yllä oleva yhtään tutulta?

Joku pappi oli haastattelussa kerran sanonut kun hän kertoi millaista oli elää narsisti vaimon kanssa ja häneltä oli kysytty mitä tehdä jos huomaa elävänsä narsistin kanssa:"Lähde pois. Mahdollisimman kauas, äläkä Koskaan katso takaisin!"

Äänestä
  • Ja vielä siis selvennykseksi, että tosiaan se kuukautiskierto meni aikalailla yksi yhteen noiden romuttumisien kanssa ja siksi mokomaa olen jaksanut sietääkin, koska osa minusta haluaa uskoa kaiken tämän olevan vain hormonaalista, eikä persoonallisuushäiriö..

    Äänestä

  • korkkarin alla kirjoitti:

    Ja vielä siis selvennykseksi, että tosiaan se kuukautiskierto meni aikalailla yksi yhteen noiden romuttumisien kanssa ja siksi mokomaa olen jaksanut sietääkin, koska osa minusta haluaa uskoa kaiken tämän olevan vain hormonaalista, eikä persoonallisuushäiriö..

    Voi hyvät miehet. Jättäkää tommoset naiset. Mun elämäni oli tommosta narsistimiehen kanssa. Ja todellakin, ainut oikea teko on lähteä ja niin kauas kuin suinkin. Ero on vaikeata, mutta siitäkin selviää. Multa meinas lähteä henki, oman käden kautta. Vasta silloin tajusin, että nyt on elämän muututtava. Nyt puoli vuotta erosta ja elämä voittaa.

    Äänestä

Soulcrush ja kolkkarin alla!
Taitaa olla muusta kyse kuin naisen kuukautiset jutut! Sillä fiksu(aikuinen) ihminen ei "haistettele" toiselle ja käytäydy noin. Haloo.pojat!

Äänestä
  • Pojilla on itellään päät sekaisin.

    Äänestä

  • Just. Naisen hormonimuutokset saavat toki pinnan välillä kiristymään herkemmin, mutta ei se ole mikään syy ja selitys käyttäytyä ihan miten sattuu. Nainen kyllä tiedostaa että nyt on "se" aika, ja jos on vähänkin fiksu, osaa hillitä itsensä. Saattaa jopa kertoa että nyt on pinna kireällä ja osaa pyytää anteeksikin. Jostakin vesitipasta meuhkaaminen ei ole millään tavalla normaalia.

    Itseäni häiritsee että joillakin miehillä on niin vääristynyt kuva siitä mikä on normaalia käytöstä naiselle, moni sietää todella pahojakin törkeyksiä vaikka ei missään tapauksessa pitäisi. Ei naiselta pidä sietää yhtään sen enempää sikailua kuin mieheltäkään! Ja olen siis itse nainen....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


soulcrush kirjoitti:

Suoraan asiaan, eli: Tapasin jokin aika sitten erään upean leidin, jonka kanssa päästiinkin aluksi hyvin juttuun ja tapailtiin satunnaisesti asioista sen enempää puhumatta, mutta ajan kuluessa itse ihastuin hulluna. Sitten alkoi puhumiset ja selvisi että edellisten suhteiden raunioittamana tämä leidi kammoaa parisuhdetta, eikä ole nyt valmis sellaiseen. Tästä huolimatta hän tykkää kovasti olla seurassani, vaikka tunnen oloni vähän yksinpuoliseksi tunteitteni kanssa.

Pientä "kuviota" olen huomannut tässä viime aikoina, että parin viikon välein leidin olemus muuttuu erittäin ihanasta suoraan pakkasen puolelle ja silloin hermoja koetellaan ja silloin asioista puhuminen on lähestulkoon mahdotonta.
En tiedä johtuuko tämä PMS:stä vai onko vaan oikeasti helvetin rajut kuukautiset.

Hän itse myönsi, että omaa joitain narsistisia piirteitä, lähinnä juuri empatian puutetta...

Mietin nyt tässä, että tuhlaanko aikaani muuten niin upeaan leidiin, mutta toisaalta niin kyyniseen ihmiseen.

Ikää meillä 26 ja 30

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu