Teoksessa De unitate ecclesiae Cyprianus kirjoittaa: "Se, jolla ei ole kirkkoa äitinään, ei voi pitää Jumalaa isänään [..] Se joka kokoontuu muualle kuin kirkkoon hajottaa Kristuksen kirkon" (vi) ja "Eikä myöskään ole muuta uskovien kotia kuin yksi kirkko".
Apostolinen suksessio (lat. successio apostolica) tarkoittaa apostolista seuraantoa, joka onapostoleista asti juontuvapiispojen virkaan vihkimisen ketju. Jeesuksen valitsemat 12 apostolia olivat kirkon tukipylväitä, jotka valitsivat seuraajansa ja asettivat heidät piispoiksi kättenpäällepanemisen kautta. Näin apostolinen virka on jatkunut Kristuksesta apostolien ja heidän valitsemiensa henkilöiden kautta aina meidän päiviimme saakka.
Apostolisen suksession näkyvä merkki ja kirkon ykseyden osoitus on piispan virka. Piispalla on oikeus vihkiä papitkirkon hengelliseen virkaan ja valvoa sakramenttien oikeaa toimittamista sekä apostolisen opetuksen toteutumista. Piispa vastaa myös apostolisen suksession säilymisestä. (Aamenesta öylättiin, evl.fi)
Esikoisilla on Cyprianuksen sitaatista oma mukaelmansa, jolla ilmeisesti pyritään tukemaan eksklusiivista seurakuntaoppia: "Jolla ei ole seurakuntaa äitinään, ei ole Jumalaa isänä.
Esikoisilla myös on oma saarnaajasukkessionsa, joka palaa takaisin lestadiuksen aikaan. Esikoisten teologiassa pidetään tärkeänä Lapin vanhimpia, joilla on Rooman paavin tapaan liikkeen hengellinen johto ja jotka keskuudestaan valitsevat seuraajansa. Tämän ketjun palautumista jopa hajaannusten ajasta katkeamattomana aina Lestadiukseen asti pidetään merkkinä esikoisten oikeasta opista ja alkuperäisestä lestadiolaisuudesta verrattuna kilpaileviin taivaan tien kompuroijiin.
Samoin kuin lapin vanhimmat valitsevat seuraajansa keskuudestaan, myös saarnaajat valitsevat työnsä jatkajat keskenään.
Kirkon äitinään ja Jumalan isänään Cyprianuksen ajatuksen mukaisesti ovat esikoislestadiolaiset nyt menettämässä pyrkiessään katkaisemaan itsensä Kristuksen kirkon vaalimasta apostolisesta sukkessiosta, joka palautuu kätten päällepanemisen myötä itseensä Herraan Jeesukseen.
Samalla esikoisuus siirtyy yhä kasvavaan erilaisten lahkolaisten joukkioon.
Apostolinen suksessio (lat. successio apostolica) tarkoittaa apostolista seuraantoa, joka onapostoleista asti juontuvapiispojen virkaan vihkimisen ketju. Jeesuksen valitsemat 12 apostolia olivat kirkon tukipylväitä, jotka valitsivat seuraajansa ja asettivat heidät piispoiksi kättenpäällepanemisen kautta. Näin apostolinen virka on jatkunut Kristuksesta apostolien ja heidän valitsemiensa henkilöiden kautta aina meidän päiviimme saakka.
Apostolisen suksession näkyvä merkki ja kirkon ykseyden osoitus on piispan virka. Piispalla on oikeus vihkiä papitkirkon hengelliseen virkaan ja valvoa sakramenttien oikeaa toimittamista sekä apostolisen opetuksen toteutumista. Piispa vastaa myös apostolisen suksession säilymisestä. (Aamenesta öylättiin, evl.fi)
Esikoisilla on Cyprianuksen sitaatista oma mukaelmansa, jolla ilmeisesti pyritään tukemaan eksklusiivista seurakuntaoppia: "Jolla ei ole seurakuntaa äitinään, ei ole Jumalaa isänä.
Esikoisilla myös on oma saarnaajasukkessionsa, joka palaa takaisin lestadiuksen aikaan. Esikoisten teologiassa pidetään tärkeänä Lapin vanhimpia, joilla on Rooman paavin tapaan liikkeen hengellinen johto ja jotka keskuudestaan valitsevat seuraajansa. Tämän ketjun palautumista jopa hajaannusten ajasta katkeamattomana aina Lestadiukseen asti pidetään merkkinä esikoisten oikeasta opista ja alkuperäisestä lestadiolaisuudesta verrattuna kilpaileviin taivaan tien kompuroijiin.
Samoin kuin lapin vanhimmat valitsevat seuraajansa keskuudestaan, myös saarnaajat valitsevat työnsä jatkajat keskenään.
Kirkon äitinään ja Jumalan isänään Cyprianuksen ajatuksen mukaisesti ovat esikoislestadiolaiset nyt menettämässä pyrkiessään katkaisemaan itsensä Kristuksen kirkon vaalimasta apostolisesta sukkessiosta, joka palautuu kätten päällepanemisen myötä itseensä Herraan Jeesukseen.
Samalla esikoisuus siirtyy yhä kasvavaan erilaisten lahkolaisten joukkioon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jukka Thuren kirjoittaa:
"Kirkossa on kaikkina aikoina ollut jännitystä apostolisen suksession ja uskovien suksession välillä. Vaikeinta on ollut niillä, jotka tuntevat velvollisuudekseen korostaa kumpaakin: apostoleille ja heidän apostolista virkaa hoitaville seuraajilleen on todella annettu taivaallinen valta ja vastuu - mutta jos he käyttävät valtaansa mahtaillen ja väärin, eivät uskovaiset voi alistua heidän pannauhkaansa. Tässä jännityksessä joudutaan usein selviytymään eteenpäin, mutta seurakunta voi hyvin ainoastaan, jos opetusviran hoitajat elävät myös uskovien suksessiossa."
Pieper tuomitsee piispojen suksession kokonaan:
" Kirkko on apostolinen (ecclesia apostolica) siihen nähden, että kaikki sen jäsenet viimeiseen päivään asti uskovat Kristukseen apostolien sanan kautta (Joh. 17:20) ja pitäytyvät apostolien sanaan (Ap. t. 2:42) tehden siten vastoin kaikkea siitä poikkeavaa oppia (Room. 16:17). Lapsellisuutena on pidettävä Rooman kirkon ja episkopaalien ajatusta, että kirkon apostolinen luonne perustuisi piispojen suksessioon. Näin on ensinnäkin siitä syystä, että Raamattu ei tunne eroa piispojen ja opettavien vanhimpien eli seurakunnanpaimenten välillä (Ap. t. 20:17 - 28; Tit. 1:5), ja toiseksi siitä syystä, että se käskee karttamaan kaikkia opettajia, jotka opettavat oppia, joka ei ole apostolista, katsomatta siihen, ovatko nämä arvoltaan piispoja, vanhimpia tai mitä hyvänsä (Room. 16:17; Gal. 1:6 ss.)."
Itse olen aikalailla samaa mieltä kuin Pieper, kunnes toisin todistetaan. Apostolinen suksessio tarkoittaa ensisijaisesti KRISTUKSEN OPIN suksessiota, ja vasta toissijaisesti kysymys on ihmisten suksessiosta (piispat ja lapin vanhimmatkin ovat ihmisiä) .
Saksalaisissa protestanttisissa kirkoissa apostolinen sukkessio todellakin katkesi uskonpuhdistukseen, eihän tainnut yhtään piispaa tulla mukana. Ja siellä korostetaankin opin sukkessiota juuri kuten tyhmelin kertoo. Katoliset taasen ajattelevat olevan kyseessä armon sukkession, joka on myös osa heidän oppiaan, jos asian oikein olen ymmärtänyt.
Pohjoismaissa asia meni kuitenkin toisin, kun katolinen kirkko vaihtui lennossa luterilaiseksi piispoja myöten Kustaa Vaasan mahtikäskyllä. Myös apostolinen sukkessio säilyi.
"Suomessa apostolinen suksessio säilyi uskonpuhdistuksen aikana, kun Mikael Agricola ja Paavali Juusten vihittiin piispoiksi Ruotsissa. Seuraanto katkesi vuonna 1884. Samanaikaisten kuolemantapauksien vuoksi kaikki piispat vaihtuivat yhtä aikaa. Uusien piispojen vihkimystä varten ei pyydetty ulkomailta piispaa, vaan vihkimyksen toimitti yksi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan arvostetuista professoreista.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin apostolinen seuraanto palautui, kun anglikaaninen piispa ja Ruotsin arkkipiispa olivat toimittamassa suomalaisen piispan vihkimystä. Lambeth-konferenssi tunnusti seuraannon palautumisen vuonna 1948 anglikaanisen kirkon nimissä. Tämä vaikutti myös siihen, että Porvoon sopimusta valmisteltaessa anglikaaninen osapuoli saattoi helposti tunnustaa meidän piispanvirkamme heidänkin mittapuidensa mukaiseksi historialliseksi piispuudeksi." aamenesta öylättiin.
Luthersäätiö joutui kenialaista piispaa käyttämään oman piispansa vihkimisessä, jotta tuli asianmukaisesti hoidettua.
Lestadiolaisessa sukkessiossa puuttuu raamatullinen kätten päällepaneminen. Suljetuissa kokouksissa päätetään ja seurakunnalle vain ilmoitetaan tulos ilman sen kummempaa tehtävään asettamista - tietääkseni...
1 Tim 4:14. Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
1 Tim 5:22. Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
2 Tim 1:6. Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
Mielenkiintoisia raamatunpaikkoja.
Olen lukenut jonkun karismaatikon selittävän, että kättenpäällepaneminen olisi kaksisuuntainen työkalu jolla pappi voi siirtää armoa vastaanottajaan, mutta toisaalta hän voi saada riivaajan itseensä jos ei pidä varaansa...aika outoa teologiaa enkä niele pureskelematta.
"Lestadiolaisessa sukkessiossa puuttuu raamatullinen kätten päällepaneminen. Suljetuissa kokouksissa päätetään ja seurakunnalle vain ilmoitetaan tulos ilman sen kummempaa tehtävään asettamista - tietääkseni..."
Ei esirukousta, Pyhän Hengen avuksi huutamista, julkista valitsemista tai vaalia... näinkö on arvotonta salamyhkäistä kähmintää ja nepotismia tämä lestadiolainen sukkessio?
vai tietääkö joku paremmin...
Uusien rivisaarnaajien valinnassa olen kuullut, että rukoushuoneella olisi kyselty ihmisten mielipiteitä jonka jälkeen saarnaajat päättävät ehdottaa seurakunnalle jotain henkilöä. Saarnaajien ehdotusta ei tosin vastusteta koskaan. Eli jonkinlainen valistuneen itsevallan idea tässä on, ei siis täysi tyrannia. Esivalmisteluvaiheessa on siis ilmeisesti joillekin onnekkaille suotu mahdollisuus sanoa, että joku tietty henkilö tai tietyn valtasuvun vesa ei kelpaa.
Olet sinä tyhmis lapsellinen tapaus ei juuri muuhun tulokseen pääse temppujasi seuraamalla !
lähempänä tyranniaa kuin nuo kommentoimasi.
eikö sinun maailmasi kestä parin lauseen näkökulmaa sinua ehkä kymmenen kertaa kertaa näkevämmän kirjoittajan taholta.
joko alat pian tehdä avantoja!
En harrasta pilkkimistä.