Yhdistyksen hallitukseen ei riittävästi jäseniä

Miten menetellään jos sääntömääräisessä vuosikokouksessa ei uuteen yhdistyksen hallitukseen löydy riittävästi jäseniä.
Täytyykö vanhan hallituksen jatkaa yhdistys toimintaa vai kuina menetellään kyseisessä tapauksessä.
96853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kenekään ei ole pakko osallistua yhdistyksen hallintoon ellei sitä itse halua. Vuosikokouksessa hallutusta valittaessa ehdolla voi olla vain henkilö, joka on antanut suostumuksensa hallituksen jäseneksi.

Jos halukkaita ei ole tarpeeksi, voidaan pitää myöhemmin uusi kokous, jossa valitaan puuttuvat jäsenet hallitukseen. Jos ei sittenkään onnistuta saamaan täysilukuista hallitusta, yhdistyksen tulisi tehdä päätös toimintansa lopettamisesta. Yhdistyksen jäljelle jääneet varat käytetään säännöissä yhdistyksen lopettamisen varalta määrättyyn tarkoitukseen.

Kuka tahansa jäsen voi hakea yhdistyksen julistamista purkautuneeksi käräjäoikeudelta, jos sen toiminnan katsotaan loppuneen. Ilman toimivaltaista hallitusta yhdistyksen toimintaa ei voi jatkaa, joten hallituksen jäsenten puuttuminen vaikuttaa siihen, katsotaanko toiminnan loppuneen.

Äänestä
  • Jos ei sittenkään onnistuta saamaan täysilukuista hallitusta, yhdistyksen tulisi tehdä päätös toimintansa lopettamisesta.

    Tulisi tai sitten ei. Sääntöjä voi myös muuttaa. Kolmas vaihtoehto on jatkaa vajaalukuisella hallituksella mutta silloin kannattaa kartoittaa mahdolliset riskit. Ne tosin ovat käytännössä suht olemattomat

    Äänestä

  • poppu kirjoitti:

    Jos ei sittenkään onnistuta saamaan täysilukuista hallitusta, yhdistyksen tulisi tehdä päätös toimintansa lopettamisesta.

    Tulisi tai sitten ei. Sääntöjä voi myös muuttaa. Kolmas vaihtoehto on jatkaa vajaalukuisella hallituksella mutta silloin kannattaa kartoittaa mahdolliset riskit. Ne tosin ovat käytännössä suht olemattomat

    Toki sääntöjä voi muuttaa määräenemmistön niin halutessa, mutta lain mukaan hallituksessa on oltava vähintään 3 jäsentä.

    Äänestä

Entä jos yhdistyksellä on velkaa niin kuka maksaa velat.

Äänestä

Kuinka yhdistyksen toiminta lopetetaan kuuluuko se hallituksen tehtäviin.

Äänestä
  • Hallitus selvittää yhdistyksen varat ja velat ns. loppuselsvityksessä. Se voi antaa tämän tehtävän myös jollekin henkilölle (selvitysmiehelle) suoritettavaksi.

    Velat maksetaan yhdistyksen varoilla, jos niitä on tarpeeksi.

    Äänestä

  • Lisää pohdintaa. Yhdistyslaki on vain seitsemisenkymmentä pykälää pitkä säädös. Ei ole liian vaikeaa lukea sitä läpi, niin ettei tarvitse kysellä täällä helppoja perusasioita.

    "23 §
    [yhdistyksen] Kokouksessa päätettävät asiat

    Yhdistyksen tai, jos säännöissä on niin määrätty, valtuutettujen kokouksessa on päätettävä: (16.7.2010/678)
    ...
    6) yhdistyksen purkamisesta.

    41 §
    Yhdistyksen julistaminen purkautuneeksi

    Jos yhdistyksen toiminta on loppunut eikä yhdistystä ole purettu, voi sen jäsen ja muu, jota asia koskee, hakea yhdistyksen kotipaikan tuomioistuimelta yhdistyksen julistamista purkautuneeksi.

    43 §
    Lakkauttaminen ja varoitus

    Yhdistyksen kotipaikan alioikeus voi syyttäjän, Poliisihallituksen tai yhdistyksen jäsenen kanteesta julistaa yhdistyksen lakkautetuksi:

    1) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja;

    2) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta; tai

    3) jos yhdistys toimii vastoin 4 §:ssä tarkoitettua lupaa tai 35 §:n 3 momentin säännöstä.

    Äänestä

Eli jos yhdistys on vaikka pankille velkaa satatuhatta euroa ja yhdistys varaton niin pankki saa velat pitää omana vahinkonaan.

Äänestä
  • Niinno, yleensä tuollaisten 100k€ lainojen vakuutena on jotain omaisuutta. Tuskimpa kovinkaan moni yhdistys saa moisia summia ihan vaan pyhillä puheilla.

    Mutta teoriassa joo, jos mitään rikosta ei katsota tapahtuneeksi, niin ei kukaan yksittäinen yhdistyksen jäsen tai jäsenet ole omalla omaisuudellaan vastuussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdintaa kirjoitti:

Miten menetellään jos sääntömääräisessä vuosikokouksessa ei uuteen yhdistyksen hallitukseen löydy riittävästi jäseniä.
Täytyykö vanhan hallituksen jatkaa yhdistys toimintaa vai kuina menetellään kyseisessä tapauksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu