kotihoito

Kellään kokemuksia kotihoidosta? Kumpi kannattee valita kunnallinen vaan Kotihoito Pia Viitala
112083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pia viitala on kunnanjohtajan tytär.järjestääkö isä töitä kunnasata?

Äänestä

Ei isä järjestä, kyllä hoidettavia riittää yksityiselle ja kunnalliselle!

Äänestä

viitala ehdottomasti! paljon parempaa palvelua. jää asiakkaillekkin parempi mieli.

Äänestä

Varmaankin Iissä riittää kysyntää myös yksityiselle puolelle, joten vertailu lienee paikallaan. Kunnan kotihoidon työntekijät ovat pääasiassa ammattiinsa koulutettuja henkilöitä, toisen vertailukohteen osalta asiaa on vaikeampi todentaa. Kunnallisen kotihoidon suuri asiakaskunta ja rajallinen työntekijä määrä lienee myös aiheuttaa jonkun verran epäsuhtaa vertailussa, sillä jos asiakkaita on hoitajiin nähden sopivasti, riittävästi tai jopa rajattomasti, niin työn laadussa ja palvelun tasossa voi se näkyä. Tietenkin tasapuolista ja objektiivista vertailua lienee vaikeampi suorittaa, mutta palvelun määrään nähden uskallan väittää, että kunnallinen kotihoito palvelee suhteellisen laadukkaasti. Muutamia vuosia sitten vaihdettiin yksityinen kotihoidon yöpäivystys kunnalliseen juurikin huonon hinta/laatusuhteen vuoksi takaisin kunnalliseen päättäjien päätöksellä ( ja päättäjiä oli muitakin kuin näitä vasemman jalan astujia).
Kokonaan toinen kysymys lienee se, että onko moraalisesti ja eettisesti oikein, että kunnanjohtajan lähisukulainen toimii yksityisenä palveluntarjoajana kunnallisen palvelun rinnalla tai jopa korvaten sitä.
Aikanaan Iin kunnanjohtajan vaimo toimi Iissä yksityisen päiväkodin pitäjänä, nykyisin ko. kunnajohtaja EI ole enää Iissä, mutta päiväkotiyrittäjä on.
Ja nyt väistyvän kunnanjohtajan tytär pyörittää yksityistä kotihoito/vanhuspalveluyritystä. No ongelmahan ratkennee, kun kunnajohtaja jää eläkkeelle. Mutta hieman herättää moraalista pohdintaa. Näin meillä Iissä.

Äänestä

Eihän kunnan kotihoito tiskaa, siivoa, pese pyykkiä tai käy kaupassa. Nämä palvelut huonokuntoistenkin vanhusten on tilattava muualta. Voisi väittää, että kunnat tarkoituksella ajavat kotihoitoa alas, vaikka uusi vanhuspalvelulaki painottaa juuri kotihoitoon panostamista. Mitä merkitsee yksin asuvalle huonokuntoiselle vanhukselle kunnan kotihoidon päivittäinen muutaman minuutin piipahdus, vaikka se tehtäisiin kaksi - kolmekin kertaa päivässä. Säälin huonokuntoisia vanhuksia, joilla ei asu omaisia Iissä.

Äänestä

Nyt on kyllä vääränlaista tietoa "Faktaa" nimimerkillä, kyllä kunnan kotihoito tiskaa, pesee pyykkiä ja käy kaupassakin jos se on tarpeellista.

Äänestä
  • "kumpikampi" on asioista perillä, täällä vaan sattuu tuo vääräntiedon levittäminen olevan yleisempää, kuin oikean tiedon jakaminen. Verovaroilla kustannettu ns. kunnallinen kotihoito joutuu keskittymään olellisiin perusasioihin tietyllä henkilömäärällä sekä aikataululla. Yksityinen kotihoito tarjoaa palvelusetelijärjestelmällä sekä selvällä riihikuivalla täydentävää ja korvaavaa palvelua sinne , minne ei kunnallinen ehdi tai asiakas haluaa peruspalvelun lisäksi ekstraa. Ihannehan kait olisi, että verovaroilla vanhuksille ja kotihoidon tarvijoille palvelua voitaisiin järjestää kattavasti. No eikos se uusi hallitus lienee ratkaise tämänkin ongelman, ettei aivan mene sosialistien kunnalliseksi palveluksi :-)

    Äänestä

Voi vitun uusavuttomat! Tehkää niitä penikoita sen verran että pärjäätte niiden kans.

Äänestä

Kunnankotihoito niitä on paljon ja lisää tarvittaisiin, työtä riittää.Kaikki työt ne tekee,ei ole laiskoiksi luotu. Hattua saa nostaa.

Äänestä

Vanhusten kotihoito Suomessa on pakollista varattomilla vanhuksille. Ja se salataan vaikenemalla. Varattomalla vanhuksella ei huonokuntoisuudestaan huolimatta ole niin halutessaan muuttaa pois kotoaan, kunnalliseen vanhustenpalvelutaloon, tai hoivakotiin. Näin Suomi toteuttaa iäkkään varattoman kansanosan eliminointia, varattomien vanhusten elämä kotona huonokuntoisina, kun pakottaa vanhukset piinasta päästääkseen itsemurhaan. Että kun aikaisemmin Suomessa itsemurhan teki joku vanhus, joka toinen päivä niin, kuinkahan paljon useammin joku vanhus tekee tällä aikakaudella itsemurhan, siitä ei ole pitkään aikaan annettu minkäänlaisia tietoja?
Kummallinen maa tämä Suomi, kun sille on rahankylvö EU,lle tärkeämpää, kun oma kansa? Minkäänlaista ihmisoikeuksien kunnioitusta maassa ei ole olemassa, kaikki valvontalaitokset ovat nimellisiä. Niin monia laiminlyöntejä esim. kun vanhusten laitoshoidoissa on tullut julki niin, yhdestäkään tapauksesta ei ole julkisuudessa kerrottu, laiminlyönteihin syyllistyneiden joutuneen pois toimipaikoistaan, saaneen sakkoja, tai muunlaisia rangaistuksia siitäkään huolimatta, että selviä ihmisenrääkkäys tapauksia on kerrottu tapahtuneen, kun on jätetty juottamatta, syöttämättä ulosteisiin kuomaan. Mutta, eihän sitä ollut lupa ääneen arvostella aikanaan Hitleriäkään, että tästä ajasta aikanaan, on historioitsijoilla paljon järkyttävää pohdittavaa, miksi näin kohdellaan, ja omaa kansaa?
Muiden yritysten vanhustenhoidosta minulla ei ole kokemusta, muuta kun vanhusten kotihoidosta, jonka sairaudenhoito on häpeällistä maassa jonka lääketieteellistä osaamista ja tietämystä kehutaan korkeatasoisesi. Ja kun hoito rajoittuu särkylääkitykseen ei hoitoa voi kehua korkeatahoiseksi.
Jos Suomalaiset lääkärit omaisivat oma-arvontunnon, he eivät suostuisi työskentelemään vain saadakseen palkkaa, he vaatisivat hallitukselta tarpeeksi henkilökuntaa hoitolaitoksiin ja tarpeeksi paljon hoitolaitospaikkoja, jotta jokainen hoidon tarpeessa oleva pystyttäisiin tutkimaan ja hoitamaan, ilman pitkäaikaista odottelua, jonka lääkärit hyvin tietävät monesti jouduttavan sairauksien pahentumista ja korkean lääketieteellisen tietämyksen ja osaamisen kunniallisella tavalla, tutkien ja hoitaen jokaisen tapaamansa potilaan
kokonaisvaltaisen täsmä hoitomallin mukaiseesti.

Äänestä

Ikinä ei kannata valita Piia Viitalan Stellaa. Valehtelevat asiakkaille ja omaisille tiedoista joista ei todella pitäisi valehdella. Tuotto on tälle tärkein, ei vanhusten vointi. Työntekijöitä kohtelee erittäin huonosti. Ensiksi ollaan mielinkielen kunnes todellinen luonne tulee esiin. Eivät laita siirtymisaikoja asiakkaalta asiakkaalle vaan täytyy niistää edellisen MAKSAMASTA ajasta sekin. En suosittele.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yksvaan3 kirjoitti:

Kellään kokemuksia kotihoidosta? Kumpi kannattee valita kunnallinen vaan Kotihoito Pia Viitala

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu