.
Ennenkuulumaton.
Turha on syytellä Muhosta.
.
Lukekaa ja ihmetelkää.
.
Tälläistä.
.
Että tälläinen välimies.
.
Hyi olkoon.
.
Uskonnollinen liike.
.
Yäk .
Tähän törmäsin tuolta alempaa:
"Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oiiih
Voisin aloittajankin mopoon lainata tulppaa että pääsisit kylääe häiriköimään, anna vaan osoote niin lähetän heti niin ja mopon merkkisaa olla kans.
muuten laitan vaan yhteiseen rakkauteen sopivan tulpan merkkiä VL06Ö
Aloittaja: olisiko järkevää laittaa tuolle roskan syöttämiselle vähäksi aikaa stoppi?
Huh huh