Onko kokemuksia äidistä, joka on masentunut välillä ja maaninen parin viikon päästä. Katkera, negatiivinen, ilkeä, pessimistinen, hallitseva, muita syyttävä. Sotkee raha-asiansa koko ajan ja pyytää loputtomiin rahaa lainaksi.. "maksan ensi kuussa takaisin, kunhan vaan pääsen tästä kuukaudesta yli, sitten helpottaa..". Ja ei koskaan helpota. Ei missään nimessä suostu mielenterveystoimistoon juttelemaan. Ei myönnä alkoholiongelmaansa. Kiukuttelee vaan ja syyllistää muita. Tuhoaa aikuisten lastensa elämän pikku hiljaa. Onko kokemuksia? Onko neuvoja? Ei tunnu oikealta katkaista välejä kokonaan. Ei ole voimia jatkaa tätä paskaa.
Apua äidille
Väsynyt
6329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikka kuinka äitisi sanoo, ettei halua hoitoa, vie väkisin, äläkä lainaa penniäkään. Hän on avun tarpeessa ja tarttee ammatti ihmisen apua. Jos saa apua, niin kaikki järjestyy. Toivon sulle vahvuutta ja kaikkea hyvää.
Joo veisin hoitoon mutta tosiasia on, että ei hoitoon pääse nykyisin ellei ole uhka itselleen tai toisille. Ja vielä jos ei itse halua.. sanovat vain, että jos mieli muuttuu niin tule takaisin. Tuolla kulkee kadulla erittäin sairaita ihmisiä, jotka on siirretty avohoitoon vaikka kuuluisivat laitokseen, jossa olisi 24h valvonta. Edunvalvojaa voin hakea siinä vaiheessa, jos asuminen yms. vaarantuu maksamattomien vuokrien takia.. ja sekään ei riitä syyksi edunvalvojan saamiselle. Huhhuh.
Minuakin kiinnostaisi että mitä voi aikuinen lapsi tehdä, kun oma vanhempi tuhoaa omaa elämäänsä. Tässä loppuu kohta oma jaksaminen, kun asiat junnaa paikallaan tai lähinnä menee huonompaan suuntaan. Miten voit omalle vanhemmalle sanoa, että älä juo noin paljon, alkoholi ei ole mikään ratkaisu?
Kuka voi auttaa?
TEORIASSA tässä on vastaus: äitisi tai isäsi on aikuinen, jonka pitää itse huolehtia itsestään. Sinun pitää elää omaa elämääsi, älä lainaa rahaa, älä vastaa yöllä puheluihin ja älä hyppää kun tulee käsky. Sano isällesi tai äidillesi, että menee hoitoon tai vie hoitoon väkisin. Älä välitä, kyllä aikuiset huolehtii itsestään. Älä pilaa omaa elämääsi. Mitä sinä siitä välität. Jos tuhoaa elämänsä niin sinä et voi sille mitään.
KÄYTÄNNÖSSÄ: olen huolissani koko ajan. Puhelimen soidessa mietin, tuleeko puhelu sairaalasta. Jos isä soittaa mietin, onko äiti kuollut, saanut alkoholimyrkytyksen tai yrittänyt itsemurhaa. Äiti soittaa ja itkee lohduttomasti miten yksinäinen on ja miten kukaan ei välitä. Sanon, että kyllä välittää. Itken itsekin ja itken koko loppuillan epätoivoani. Mitä voin tehdä? Äiti ei jätä minua rauhaan. En voi katkaista suhdetta häneen. Yritän mutta en voi. Huomenna on taas parempi päivä ja kaikki on hyvin. Ylihuomenna helvetti on irti ja itken taas.
Kyseessä on äiti tai isä. Lapsi on lojaali vanhemmilleen kuolemaansa asti. Jollain tasolla ainakin. Lapsi hakee loppuun saakka anteeksipyyntöä äidiltä tai isältä. Joka päivä toivoo, että kaikki kääntyy parhain päin ja äiti pyytää anteeksi, halaa ja pitää sylissä ikuisesti.
Oma ratkaisuni on se, että lopetin haaveilemisen anteeksipyytämisestä. Tiedän nyt että sitä ei koskaan tule. Hyväksyn sen. Äiti ei tajua mitä tekee. Äiti on minun mielessäni syyntakeeton. Silloin tällöin muistutan äitiä, että menisi hoitoon. Vastauksen tiedän jo, mutta omaa oloani helpottaa että ainakin muistutin.
Olen sanonut suoraan, että en jaksa enää. En enää voi pilata elämääni. En jaksa enää itkeä. Puhelin on yöt äänettömällä. Kommunikoin maksimaalisen paljon tekstitse, en puhelimessa tai vastakkain. Lähden tilanteesta pois, jos se kärjistyy. En enää jää riitelemään. Lopetan kauniisti puhelun, jos äiti alkaa rähjäämään. Sanon rauhallisesti, että minä lopetan nyt. Jutellaan sitten kun olet rauhoittunut. Äiti suuttuu mutta on jo oppinut tämän ja käyttäytyy nykyisin varovaisemmin.
Ei ole helppoa. Itkettää ja raivostuttaa mutta en voi enempää. Muistutan äitiä, että olet aikuinen, sinun pitää huolehtia itsestäsi. Jos et huolehdi, haen kunnallista edunvalvojaa. (Se olisi iso helpotus, ainakin laskut tulisi maksettua..)
maanis-depressiivinen, oireet ainakin viittaavat siihen?! Jos äitisi ei suostu menemään hoitoon, niin mitään ei ole tehtävissä, ainoastaan oikea lääkitys auttaa...
Minun äitini on prikulleen samanlainen: katkera, ilkeä, pessimistinen, manipuloiva, syyttävä ja ennenkaikkea syyllistävä. Rahaa hän ei onneksi lainaa, hänellä on melko hyvä eläke ja se on toistaiseksi riittänyt hyvin viinaan ja peliautomaatteihin. Eli minun äitini on myös juoppo.
Olen usein miettinyt onko hän bipolaari, AD/HD vai mikä. Hän on aina ollut omasta mielestään vilkas ja seurallinen, toisten mielestä taas päätön koheltaja. Hän ei koskaan kuuntele mitä muut sanovat vaan keskeyttää ja puhuu päälle kovalla äänellä. En ole varmaan kymmeneen vuoteen saanut sanottua edes yhtä kokonaista lausetta hänelle niin että hän olisi kuunnellut mitä minulla on sanottavaa, hän on aina keskeyttänyt ja paasannut omaa asiaansa joka yleensä on valitusta ja toisten syytelyä, tai jakuttanut omaa mielipidettään piittaamatta pätkääkään siitä mitä asiaa minulla tai kenelläkään muulla olisi. Voisin ihan hyvin sanoa että kuolen syöpään viikon sisällä, lapseni kuolivat eilen onnettomuudessa, kotini tuhoutui tulipalossa ja tapoin puukolla naapurini, hän ei edes kuulisi vaan sama paasaus ja valitus vain raikuisi....
Häneltä puuttuu täysin normaali itsesuojeluvaisto. Hän hakee lehdissä miesseuraa ja saakin yhteydenottoja kaikenlaisilta luusereilta, juopoilta ja vankilakundeilta. Hän kutsuu kotiinsa täysin tuntemattomia miehiä tai menee ihan outojen tyyppien kotiin, ainoa kriteri on että on viinaa saatavilla. En edes ilkeä kertoa mitä näiden vierailujen aikan tapahtuu. Nämä miehet huomaavat pian että hänellä on melko hyvät tulot ja äitihän ostaa viinaa, saahan hän vastapainoksi "hellyyttä". Hän on muuten yli 70-vuotias!
Hän on henkisesti kuin kolmevuotias lapsi, itsekeskeinen ja itsekäs. Kaikki hänen lauseensa alkavat sanalla "minä". Hänen maailmansa pyörii hänen oman napansa ympärillä ja hän vaatii että muidenkin, varsinkin minun maailmani, olisi pyörittävä samoin. Hän syyttää minua kaikesta mitä ikinä on tapahtunut. Kun hän hukkasi silmälasinsa ryyppyreissullaan, syy oli minun. Kun hän ajoi kolarin, olin syyllinen vaikka asuin 600 km päässä. Hän juo koska olen niin huono. Hän tupakoi koska en ole huomioinut häntä tarpeeksi.
Hän on tunteeton, täysin vailla kykyä tuntea empatiaa tai asettua toisen ihmisen asemaan. Hän on kylmä ja kova. Ihmiset (ja varsinkin minä) ovat hänelle käyttötavaraa, kun niitä ei tarvita ne sysätään sivuun. Kerran menin hänen luokseen kylään pojanpoikani kanssa, hän kun aina valittaa ettei kukaan välitä eikä käy... Istuimme kahvilla kun hänelle soitti joku mies joka oli nähnyt hänen kontakti-ilmoituksensa lehdessä. Siinä samassa minä ja pojanpoikani muutuimme epätoivotuiksi henkilöiksi. Hän sanoi suoraan että menkää jo pois, hänellä on tapaaminen. Mies lupasi viinaa joten hänelle tuli kiire tämän luo. Miestä hän ei ollut koskaan ennen tavannutkaan.
Lähdimme siis pojanpoikani kanssa pois ja mielessäni päätin etten ihan heti mene takaisin. Parin viikon päästä sain häneltä tekstiviestin: Ei minulla ole ketään, kukaan ei rakasta eikä välitä, olen niin yksin kun omat lapsetkin ovat hylänneet....Syyllistämistä, syyllistämistä! Hän voi itse kohdella toisia kuin ilmaa mutta muiden on oltava aina hänen käytettävissään, vieläpä ilman eri pyyntöä. Hän on kuin kuningatar, hän ei pyydä mitään, toisten on tajuttava hänen tarpeensa ilman pyyntöjä!! Mikäli näin ei tapahdu, huuto ja volina on helvetillistä....
En edes jaksa kirjoittaa kaikkea paskaa mitä tässä on saanut kokea hänen taholtaan. Olen ihan lopussa, täysin kuiviin imetty. Kirjoitin hänelle kirjeen, jossa kerroin kuinka loppu olen, kuinka surullinen olen siitä että olen menettänyt äitini alkoholille. Kirjoitin etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä niin kauan kuin hän ryyppää. Kerroin hänelle että valinta on hänen, viina tai omat läheiset.
Ja hän valitsi viinan, tietysti.
Huoh.