Painettuja asukastidotteita (VTS vastuulla) on muutama tullut luukusta. Ilman asiakastiedote-statusta nitiä ei saisi minulle jakaa. Kysymyksessä ovat Soneran nelivärimainokset. Niissä Sonera tietysti markinoi itseään (ja siten myös VTS).
Missähän vapaa kilpailu on?
Minulla on käytössä Elisa Viihde -palvelu. Sitä ennen minulla oli käytössä Sonera Viihde, silloin taloyhtiön valinta "vuokraan sisältyväksi" yhteydeksi oli Elisa. Hyvin silloin(kin) kaksi verkkoa toimi talossa. Molempien viihdepalveluun kuuluu 100MB laaajakaista.
Olen joutunut selvittämään kaiken itse. VTS, Elisan ja Soneran tiedoin. Taloon tulee sekä Elisan että Soneran valkuitu. Kuparini säilyi kiinni siinä Elisan raudassa, jolloin IPTV toimii kuten ennen. Kaapeli siirtyi Soneran hallintaan.
Kun VTS tietohallintoinsinööri oli saanut selville (välillä sain väärääkin tietoa) ja kerrottua minulle, totuuden tekniikasta ja siitä, että Elisan Viihde toimii (kupari pysyy paikallaan), vihdoin Elisalta tuli hyvin asiallinen tiedote nimelläni, jossa kerrottiin, että kaikki toimii, ilman että minun tarvitsee tehdä mitään, mutta hinta laskee 10 € / kk ollen nyt 19,90 € / kk. Elisa luonnollisesti laski nopeammat kuin nyt VTS Soneran kanssa sovittu perusnopeus saamaan kuin Soneran hinta. Olivat tiedotuksessa sen verran myöhässä, että Sonera oli saanut jo ennakkotilauksia.
MIKÄ ON TÖRKEÄÄ on se, että VTS asukastiedotteet (Soneran laatimat) eivät sisällä sanaa "jos" kertaakaan, vaan imperativissa käsketään, että tee näin ja näin eli OTA käyttöön Soneran laajakaista. Mitään mainintaa mistään muusta laajakaistamahdollisudesta ei ole. VTS olisi pitänyt tiedottaa tästä kuten vaadin, mutta on näes niin, että he eivät ole tehneet pienintäkään virhettä.
(Välillä meinasin huvittua siitä, että olenko nyt Soneran asukas, mutta kyllä tuossa showssa hymy hyytyi.)
VTS yrittää vetäytyä kaikesta vastuusta sanomalla, että asukkaat itse tilaavat eli tekevät sopimuksen Soneran kanssa. Kivasti vielä käytetään sanaa aktivoi vuokraaan sisältyvä liittymäsi, vaikka se on sopimus asukkaan / asiakkaan ja Soneran välillä. Silä ei ole merkitystä, että se sisältyy vuoraan (minullakin).
VTS tietohalintoinsinööri on minulle väittänyt näin, ettei VTS ja Soneran vällille täten synny mitään sopimussuhdetta ja asukas vastaa kaikesta (artisti maksaa). MITENKÄHÄN on mahdolista, että VTS maksaa suoraan tai epäsuorasti jonkin hinnan niistä vuokraan sisältyvistä yhteyksistä ilman sopimusta. Eihän Sonera niitä ilmaiseksi tarjoa. Sopimus on siis oltava tai tilintarkastaja käy niskaan.
Tällä hetkellä tämä koskee lähinnä Viihde-asiakkaita, mutta aikaisemmin myös 2MB vai 10 MB asiakkaita. Elisa saattaa tarjta 100 MB ilman viihdetttä, en muista. OLENNAISTA on, että muilla asukkailla ei ole näitä tietoja, jotka olen osapuolilta nyhtänyt ja olen VAATINUT, että VTS lähettäisi lähempänä totuutta olevia tiedotteita. Asiaa ei komentoitu. Tässä on vahvasti se maku, että VTS lobbaa asukkaita asiakkaiksi Soneralle, myös viihdeasiakaille. Sonera näkyy paperilla, joka sitten ratkaisee, ainoana vaihtoehtona kaikkeen tietoliikenteeseen.
VTS ei voi edellyttää, että luukusta tulevan paperin lisäksi asukas käy tiedotustisuuksissa kyselemässä.
Lopullinen tulos minulla oli se, että säilytin Elisa Viihteen, jota pidän parempana palveluna kuin Soneran, jossa tallenus happanee 90 vrk. Elisalla taas on tilarajoitus, jota ei kyllä helposti saa täyteen. Ja olen mieltynyt talennukseen ohjelman nimellä, toimii jos lähetysaika muuttuu.
Sopimusasioista puhuttaessa tietohallintoinsinööri oli niin kypsynyt minuun, että hänen esimiehensä hallintojohtaja lupasi vastata kysymyksiini. Ei ihme kyllä vastannut siihen sitten, joka oli mukana ja johon kukaan ei vastannut. No ei minulla mitään halua ole selvitellä hallintoväen kanssa asioita, tiedän kyllä miten niitä pyöritelään. Aikaisemmatkin tietohallintoinsinöörin replyt menivät kaikki halintojohtajan kautta, ei sieltä kommentoitu.
En hallintojohtajan kanssa mitään pallottele. Sitten asioidaan Säätiön johtoporukan kanssa, jossa ei tietty tästä paljoa ymmärretä, mutta jonkn nmi niissä papereissa on. Sitte on muitakin vaihtoehtoja, joita en tässä aiokaan paljastaa...
Jäi sellainen tunne, että viihdepalveluasiakkaanakin on moni saattanut vaihtaa Soneraan asukastiedotteiden käskemänä.Mitkä tahot tästä hyöltyvät tai vat hyötyneet, now that is The Question.
Käytännössä asia on kylla osaltani hoitunut varsin malikaasti, koska minulle tulee kaapelista vain perussetti kanavia ja yleensä katson tallenteita IPTV:n kautta. On melko pientä, että nyt vielä jouduin adsl-modeemin boottaamaan ja Elisa Viihteen STB:n, sitten kanavat jo asettuivat Soneran kaapeliin, eikä sielä pilvessä tallentamisessa ole ihmeempiä ongelmia ollut.
Jos on nyt mennyt hallintojohtajan tai hallintopäällikön titelit sekaisin, niin en enää viitsi sitä.
VTS markkinoi Elisan kustannuksella Soneraa
4
128
Vastaukset
- AntiSonera
Juu ja toisin kuin olen kirjoittanut johonkin, niin kysymyksessä todella olivat asUkastiedotteet.
- Ei ole liian vaikeaa
Tiedotteet ovat ihan oikein, eli ne ovat Soneran jakamia asukastiedotteita, jotka on osoitettu nimenomaan huoneiston asukkaalle. Mitä valittamista siinä on? Tiedotteessa kerrotaan saataville tulevasta laajakaistapalvelusta, joka loukkaa syvästi ajatusmaailmaasi, koska et käynyt Soneran infotilaisuudessa?
Lyhyesti: VTS on tehnyt sopimuksen Soneran kanssa. Kaikki liittymään liittyvät asiat sovitaan Soneran ja asukkaan kesken eikä ne kuulu VTS:lle. Tutustu alla olevan linkin asukasiltojen aikatauluihin ja varsinkin "Usein kysyttyä" -osioon, niin voinet rauhoittua ainakin hetkeksi..
http://www.sonera.fi/tutustu ja osta/nettiyhteydet/taloyhtiolaajakaista/vts kodit - jjfbfnfjjfkdkfjfkdjf
Ei ole liian vaikeaa kirjoitti:
Tiedotteet ovat ihan oikein, eli ne ovat Soneran jakamia asukastiedotteita, jotka on osoitettu nimenomaan huoneiston asukkaalle. Mitä valittamista siinä on? Tiedotteessa kerrotaan saataville tulevasta laajakaistapalvelusta, joka loukkaa syvästi ajatusmaailmaasi, koska et käynyt Soneran infotilaisuudessa?
Lyhyesti: VTS on tehnyt sopimuksen Soneran kanssa. Kaikki liittymään liittyvät asiat sovitaan Soneran ja asukkaan kesken eikä ne kuulu VTS:lle. Tutustu alla olevan linkin asukasiltojen aikatauluihin ja varsinkin "Usein kysyttyä" -osioon, niin voinet rauhoittua ainakin hetkeksi..
http://www.sonera.fi/tutustu ja osta/nettiyhteydet/taloyhtiolaajakaista/vts koditJa jos niitä ei halua, voi laittaa lapun "ei mainoksia" lisäksi lapun "ei ilmaisjakelua".
Noh oli jätti kerran hoono soomi pitsamies silti pitsahinnaston, mutta onneksi olin kotona niin sain sen rapusta kiinni nostamaan roskansa pois lattialtani. - Ei ole liian vaikeaa
jjfbfnfjjfkdkfjfkdjf kirjoitti:
Ja jos niitä ei halua, voi laittaa lapun "ei mainoksia" lisäksi lapun "ei ilmaisjakelua".
Noh oli jätti kerran hoono soomi pitsamies silti pitsahinnaston, mutta onneksi olin kotona niin sain sen rapusta kiinni nostamaan roskansa pois lattialtani.Ainakin vuosi sitten Soneran "mainokset" tulivat taloyhtiöömme kirjeenä siten, että se tuli joko osakkaan nimellä ja jos asunto oli vuokralla, niin osoitteena oli "huoneiston asukkaalle". Tämä ei siis ole ilmaisjakelua tai mainoksia, vaan Itella jakamaa postia eikä Itella voi jättää sitä jonkin tarran takia jakamatta. Jos asunnon omistaja asui muualla, niin hän sai taloyhtiölle ilmoittamaansa osoitteeseen Soneran tiedotteen kirjeenä. Tietoa oli siis ajoissa saatavilla niin osakkaalle kuin vuokralaiselle, jos vain asia vähänkin jaksoi kiinnostaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005308408Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4363224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61975Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571113Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17746Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57702Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28653Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?59639En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36617Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa
No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte5579