Sisäpiirijuttu?

Pitipä tänään käydä Pohjankartanossa kuuntelemassa prof. Suistolan luento. Kalevan netti-ilmoituksen mukaan yleisöluento.
Hyvissä ajoin sinne menin, auton jätin Raksilan marketeille kun kuulemma sakkopaikkoja Pohjankartanolla. Sielläpä sitten ensin kiertelin rakennusrykelmää ulkopuolelta niin paljon kuin pääsin kiertelemään. Ei missään mitää vinkkiä, missä luento olisi.
Sitten sisälle jostakin ovesta mistä muitakin meni. Sisällä istuskeli ihmisiä penkeillä kuin myös kierteli ympäriinsä. Minä muitten mukana. Kyselivät toisiltaan ja minultakin, missä se luento on. Kukaan ei tiennyt. Oli kaikenlaisia lappuja ilmoitustaululla ja ovien pielissä, vaan ei mitään merkkiä luentopaikasta.
Aikani etsin ja kyllästyin ja läksin kotiin.

Miksi se aina on tätä samaa Oulussa? Jos jossakin on joku yleisötapahtuma, niin 90 %:ssa siitä näkee Kalevasta vasta seuraavana päivänä. Ei mitään etukäteistietoa kuin niissä 10 %:ssa eikä niissäkään kuin summittainen paikka. Kyllähän minä Pohjankartanon löysin, eihän siitä ole kuin vajaat 46 vuotta kun Oulusta pois lähdin. Vaan monta on Pohjankartanossa ovea. Ei sanottu Kalevan tapahtumailmoituksessa mistä ovesta sisään ja minne sitten.

Varmaan siellä Pohjankartanossa joku virastovaravaltuutettu istui kopissaan tyytyväisenä päivän uurastukseensa. Ei saanut aikaiseksi kuitenkaan edes sitä keräyspaperi- A4:n taakse tussilla kirjoitettua ilmoitusta johonkin kriittisiin kohtiin käytävän varrelle, että muutkin kuin sisäpiiriläiset olisivat osanneet luennolle. Vaan näin kai se oli tarkoitettukin?

On tämä Oulu niin Perä-Junttila, että! Enkö sitä 1960-luvulla huomannut vai onko täällä taannuttu näin totaalisesti? Pohjantien kolarit ja yleensä koko Oulun liikenne on oikein perinpohjin sitä "Oululaista Ossaamista". Eilenkin tuossa Paulaharjuntielle joku valottomalla autolla punaisia päin kurvasi vasemmalta kaistalta oikealle kääntyen. Ei mitenkään harvinaista Oulussa. Eikä Polliiisi valvo liikennettä. Eikä muutenkaan... Rikosilmoituksen kun jostakin teet, niin ilmoittaa ettei asiaa tutkita kun "mehän emme saa mitään sanktioita virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä" ja allekirjoitus vielä perässä.

Tiesitkö muuten, että Suoli24:n laskuopin mukaan 16 16 ei ole 32?
Eikä 17 8 ole 25? Katsotaan olisiko 16 12 28...
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko pölijä? Tai muuten vain puusilimä.

Nettikaleva:"Luennoitsija Professori Jouni Suistola Pohjankartano luokka F5 (Suvantokatu 1 Oulu)"

Äänestä
  • Meitä pölijiä oli sitte palijo! Kukkaan ei tienny sitä paikkaa ku kaikki kyseli samaa toisiltaan. Oot sinä sitte Viisas!

    Äänestä

  • Katuva paluumuuttaja kirjoitti:

    Meitä pölijiä oli sitte palijo! Kukkaan ei tienny sitä paikkaa ku kaikki kyseli samaa toisiltaan. Oot sinä sitte Viisas!

    Noin 99 prosenttia nykyihmisistä on imbesillejä, jotka ei ymmärrä lukemaansa. Niillä pitäisi olla koko ajan joku taluttaja katsomassa perään, ettei tule vahinkoa.

    Äänestä

  • nykyaikaa... kirjoitti:

    Noin 99 prosenttia nykyihmisistä on imbesillejä, jotka ei ymmärrä lukemaansa. Niillä pitäisi olla koko ajan joku taluttaja katsomassa perään, ettei tule vahinkoa.

    Ihailen älysi loistetta ja sen pääsi päälle luomaa sädekehää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katuva paluumuuttaja kirjoitti:

Pitipä tänään käydä Pohjankartanossa kuuntelemassa prof. Suistolan luento. Kalevan netti-ilmoituksen mukaan yleisöluento.
Hyvissä ajoin sinne menin, auton jätin Raksilan marketeille kun kuulemma sakkopaikkoja Pohjankartanolla. Sielläpä sitten ensin kiertelin rakennusrykelmää ulkopuolelta niin paljon kuin pääsin kiertelemään. Ei missään mitää vinkkiä, missä luento olisi.
Sitten sisälle jostakin ovesta mistä muitakin meni. Sisällä istuskeli ihmisiä penkeillä kuin myös kierteli ympäriinsä. Minä muitten mukana. Kyselivät toisiltaan ja minultakin, missä se luento on. Kukaan ei tiennyt. Oli kaikenlaisia lappuja ilmoitustaululla ja ovien pielissä, vaan ei mitään merkkiä luentopaikasta.
Aikani etsin ja kyllästyin ja läksin kotiin.

Miksi se aina on tätä samaa Oulussa? Jos jossakin on joku yleisötapahtuma, niin 90 %:ssa siitä näkee Kalevasta vasta seuraavana päivänä. Ei mitään etukäteistietoa kuin niissä 10 %:ssa eikä niissäkään kuin summittainen paikka. Kyllähän minä Pohjankartanon löysin, eihän siitä ole kuin vajaat 46 vuotta kun Oulusta pois lähdin. Vaan monta on Pohjankartanossa ovea. Ei sanottu Kalevan tapahtumailmoituksessa mistä ovesta sisään ja minne sitten.

Varmaan siellä Pohjankartanossa joku virastovaravaltuutettu istui kopissaan tyytyväisenä päivän uurastukseensa. Ei saanut aikaiseksi kuitenkaan edes sitä keräyspaperi- A4:n taakse tussilla kirjoitettua ilmoitusta johonkin kriittisiin kohtiin käytävän varrelle, että muutkin kuin sisäpiiriläiset olisivat osanneet luennolle. Vaan näin kai se oli tarkoitettukin?

On tämä Oulu niin Perä-Junttila, että! Enkö sitä 1960-luvulla huomannut vai onko täällä taannuttu näin totaalisesti? Pohjantien kolarit ja yleensä koko Oulun liikenne on oikein perinpohjin sitä "Oululaista Ossaamista". Eilenkin tuossa Paulaharjuntielle joku valottomalla autolla punaisia päin kurvasi vasemmalta kaistalta oikealle kääntyen. Ei mitenkään harvinaista Oulussa. Eikä Polliiisi valvo liikennettä. Eikä muutenkaan... Rikosilmoituksen kun jostakin teet, niin ilmoittaa ettei asiaa tutkita kun "mehän emme saa mitään sanktioita virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä" ja allekirjoitus vielä perässä.

Tiesitkö muuten, että Suoli24:n laskuopin mukaan 16 16 ei ole 32?
Eikä 17 8 ole 25? Katsotaan olisiko 16 12 28...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu