vielä reilut 6 tuntia ja pitäs herätä (?) töihin. pelottaa ihan hirveesti. meen taas uuteen paikkaan enkä tiiä miten selviän. hoen itselleni että se on vain 2 päivää ja sitten se on ohi. mutta tiiän että taas tulee uus paikka eteen...olen sairastanut masennusta jo iät ja ajat mutta ollut töissä aina kun olo on parempi. nyt ei ole mutta mentävä on kun on luvannut. hyi helvetti, mä oksennan kohta kun niin jännittää. eikä tuu unikaan kun vaan odotan kauhulla aamua...
pelottaa
Miss masennus
4407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä Sinä kykenet!
2 päivää vaikka pää ämpärissä jossa hyeenan ulost....
Yritä nyt edes levätä vähän. Aamu ja päivä ovat vasta kun ovat.
Kerro jälkikäteen miten meni.
kyllä oli aamulla kauhea lähtä. Olisin melkein tehnyt mitä vaan että olisin sairastunut vaikka oksennustautiin kunhan olisin saanut jäädä peiton alle. Mutta minä lähdin kumminkin ja se kannatti. Huomenna on jo paljon helpompaa ja tiedän selviytyväni. Tällaisista jutuista masentunut saa taas voimaa ja uskoa itseensä. Kiitos kaikille myötätunnosta ja voimia synkkään syksyyn!!!!!!
Onpa mukava kuulla. Juuri noin asioilla on usein ainakin suuri mahdollisuus mennä. Itse pääsin jonkinmoiseen "hetkessä elämiseen" vasta joitakin vuosia sitten. Olen siitä hyvin iloinen; kuten eräskin viisas sanoi: ei pidä huolehtia huomisesta päivästä...
(Muuten, itse en koe syksyäkään erityisen synkkänä sinänsä, vaikka nytkin läimii vettä taivaalta ja moni asia voisi olla paremmin).