Lapsilisien jakaminen

Päätäntävalta

Onko minun velvollisuus jakaa lapsilisät tällaisessa tilanteessa: Meillä yhteishuoltajuus, lapset ovat vuoroviikoin isällään ja kulut jaetaan tasan. Olen toki siirtänyt kiltisti joka kuukausi puolet lapsilisästä isän tilille, mutta nyt tuli isompi hankinta lapselle ja sanoin käyttäväni lapsilisän suoraan siihen, mutta tästä tulikin kamala poru ja uhattiin sossulla ja vaikka millä. Kysymys kuuluu, että eikö minulla kuitenkin ole täysi päätäntävalta lapsilisään, joka minulle myönnetty. Aion edelleenkin siirtää isän tilille puolet, koska se on minusta oikein.

48

3521

    Vastaukset

    • ei päätösvaltaa

      olette keskenänne sopineet mihin lapsilisät ohjataan ja yhteinen lapsi eli lalpsilisät puolitetaan myös.. ilmoittakaa kelalle et maksavat puoliksi lapsilisät molemmille, mikäli kela vinkuu ettei onnistu niin ilmoitatte ettei onnistu, ette suostu ottamaan vastaan kuin puolet lapsilisästä tai palautatte puolet lapsilisästä takaisin kelan tilille.

      • Isä

        &rasquo;ilmoittakaa kelalle et maksavat puoliksi lapsilisät molemmille... »

        Ei ole mahdollista. Lapsilisä maksetaan vain yhdelle tilille.

    • fjafjöajf

      Ei ole! Lapsilisät maksetaan aina yhteen osoitteeseen, niitä ei jaeta.

      Jos sinähaluat maksaella joillekin rahaa, se on sun asia, mutta kelasta menee vain sulle sinne missä lapsi on.

      • ei onnistu

        ja kelahan ei voi mitään kun ei suostu ottamaan vastaan kuin puolet ja palauttaa puolet kelalle takaisin...kela ruotuun:)..vanhemmat päättävät mihin maksetaan ja
        kuinka paljon...

      • Älä hulluja haasta
        ei onnistu kirjoitti:

        ja kelahan ei voi mitään kun ei suostu ottamaan vastaan kuin puolet ja palauttaa puolet kelalle takaisin...kela ruotuun:)..vanhemmat päättävät mihin maksetaan ja
        kuinka paljon...

        En ole kuullutkaan että, kelalle voidaan sanella sääntöjä. Kela maksaa lapsilisän yhteen paikkaan, sinne missä lapsen osoite on. Et kyllä pysty kelalle lakia lukemaan lapsilisästä. Mihin se palautettu lapsilisä menee? Jollekkin tilille, mistä kukaan ei sitä huomaa, vai meinasitko että, viedään kirjekuoressa jonkun tädin pöydälle. Luuletko tosiaan että instituutio nimeltä -Kela- välittää paskaakaan,jos alat lapsilisääsi sinne palauttamaan.
        Vanhemmat eivät päätä mihin lapsilisä maksetaan. Kelassa on muutakin tekemistä kuin jakaa yhtä satasta pahimmassa tapaukseesa kolmeen neljään paikkaa: äidille, isälle, mummolle, naapurille. Ei ole kustannustehokasta eikä tarpeellista.
        Kyllä vanhemmat voivat keskenään jakaa rahans miten haluavat.

      • tietoa on

        Lapsilisät maksetaan lain mukaan vain vanhemmalle kenellä on lähihuoltajuus
        Voi olla lasten isäkin

      • Näillä mennään..
        tietoa on kirjoitti:

        Lapsilisät maksetaan lain mukaan vain vanhemmalle kenellä on lähihuoltajuus
        Voi olla lasten isäkin

        Vanhemmat sopivatkin molempien olevan lähihuoltajia; ilmoitetaan kelalle että joko
        maksatte puoliksi molemmille tai ei oteta ollenkaan vastaan; Kela ruotuun;)

      • Naurettavaa touhua s
        Näillä mennään.. kirjoitti:

        Vanhemmat sopivatkin molempien olevan lähihuoltajia; ilmoitetaan kelalle että joko
        maksatte puoliksi molemmille tai ei oteta ollenkaan vastaan; Kela ruotuun;)

        Luuletko kelaa hetkauttavan että otatko lapsilisän vastan vai et?

      • tietoa on
        tietoa on kirjoitti:

        Lapsilisät maksetaan lain mukaan vain vanhemmalle kenellä on lähihuoltajuus
        Voi olla lasten isäkin

        ei ole sovittu lapsen lähihuoltajuudesta..kun ei lähihuoltajuutts lapsilisät jaetaan,
        ei ole myöskään sovittu missä lapsi asuu..turha jauhaa ja sossu valehtelee aina..
        ei kuulu niille lasteni asiat..

    • ---------

      Jos te olette sopineet, että kulut jaetaan tasan, samoin lapsilisät, niin etkös sinä vain voi laittaa puolia lapsilisistä isän tilille ja laskun siitä lapselle tehdyn hankinnan puolikkaasta isälle myös? Vaikeimman kauttahan se noin menee, mutta pitäisi olla isän tyytyväinen. Noin periaatteessa se lapsilisä toki kuuluu sille kenelle se tulee, mutta eipähän tarvitse kiistellä, kun menee vanhojen kaavojen mukaan.

    • tai pistää kelan

      ruotuun:)

      • Älä hulluja haasta

        Miten kela pistetään ruotuun? Kela hoitaa tässkin tapauksessa tehtävänsä,maksaa lapsilisän. Se, miten perhe haluaa sitä jakaa, on perheen oma tehtävä ei kelan.

      • Kela ruotuun..
        Älä hulluja haasta kirjoitti:

        Miten kela pistetään ruotuun? Kela hoitaa tässkin tapauksessa tehtävänsä,maksaa lapsilisän. Se, miten perhe haluaa sitä jakaa, on perheen oma tehtävä ei kelan.

        Kela pistetäään ruotuun ilmoittamalla miten lapsilisät maksetaan
        ja ei hyvöäksytä kelan sanelupolitiikkaa...palautetaan rahat niin kauan
        kelan tilille tai toimistoon kunnes menee perille...

      • Älä hulluja haasta
        Kela ruotuun.. kirjoitti:

        Kela pistetäään ruotuun ilmoittamalla miten lapsilisät maksetaan
        ja ei hyvöäksytä kelan sanelupolitiikkaa...palautetaan rahat niin kauan
        kelan tilille tai toimistoon kunnes menee perille...

        Mutta kun se ei onnistu. Voit kyllä palauttaa rahasi kelaan niin monta kertaa kuin haluat, mutta se ei muuta sitä että, lapsilisä maksetaan yhdelle tilille. Eikä pidäkkään muuttaa. Turhaa byrokratiaa lisää ja turhia kustannukisa lisää. Sultahan se on pois eikä kelalta.
        Mitä oletat sen rahan palauttamisen muuttavan ja miksi juuri tämä keino on mielestäsi sopiva toimenpide?

      • kela ruotuun..

        kyllä kelalla pinna jossain vaiheessa palaa kun vuodesta toiseen heittään lapsilisärahat kelaan takaisin ja ilmoittaa et väärä osoite...niin turhia
        kustannuksia lisää lapsen edun ja oikeuksien vastaisesta menettelystä...

      • ...
        kela ruotuun.. kirjoitti:

        Olet pakkomielteinen.

        Kyllä se pinna palaa jossain muualla ennen kuin kelassa. Eli olisit itse valmis "vuosikausia" heittään rahat takaisin kelaan, ja olisit ilman lapsilisää vain, koska sitä ei jaeta kelan toimesta kahteen osaan. Luulen että, moni tarvitsee sen lapsilisän oikeasti, ei ole vara sillä kikkailla.
        Miksi sitä rahaa ei voi jakaa itse puoliksi? Jos kerran on jonkun kanssa yhteinen lapsi/et, niin joutuuhan sitä muitakin asioita hoitamaan yhdessä ja olemaan jonkun verran tekemisissä. Tai jos tämä ei onnistu , niin tekee pankissa sopimuksen, jolloin sovittu summa maksetaan sovittuna päivänä sovitulle tilille.

      • OtaLääkkeetKelaMaksa
        Kela ruotuun.. kirjoitti:

        Kela pistetäään ruotuun ilmoittamalla miten lapsilisät maksetaan
        ja ei hyvöäksytä kelan sanelupolitiikkaa...palautetaan rahat niin kauan
        kelan tilille tai toimistoon kunnes menee perille...

        Miksi pitäisi laittaa "ruotuun" instanssi, joka jakaa ilmaista rahaa, rahaa jonka eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla olemassa.? Ei ruokkivaa kättä purra.

      • kela ei ruoki mitään
        OtaLääkkeetKelaMaksa kirjoitti:

        Miksi pitäisi laittaa "ruotuun" instanssi, joka jakaa ilmaista rahaa, rahaa jonka eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla olemassa.? Ei ruokkivaa kättä purra.

        ei niillä etuuksilla ruokitä ketään joita kela maksaa; on itsestään selvyys kun vanhemmat huolehtivat puoliksi lapsensa elatuksesta, huolehtivat puoliksi myös lapsensa huollosta ja asumisesta, aivan kuten myös lapsilisät menevät puoliksi.

      • kysyin asiaa
        kela ei ruoki mitään kirjoitti:

        ei niillä etuuksilla ruokitä ketään joita kela maksaa; on itsestään selvyys kun vanhemmat huolehtivat puoliksi lapsensa elatuksesta, huolehtivat puoliksi myös lapsensa huollosta ja asumisesta, aivan kuten myös lapsilisät menevät puoliksi.

        Ei ne mene.

      • Isä
        kysyin asiaa kirjoitti:

        Ei ne mene.

        Tavallaan nekin kyllä jaetaan sikäli, että lapsilisät otetaan huomioon elatusmaksuja sovittaessa. Toisaalta niitä ei jaeta, koska lapsilisät menevät vain yhdelle tilille.

      • kyllä muuten menee
        Isä kirjoitti:

        Tavallaan nekin kyllä jaetaan sikäli, että lapsilisät otetaan huomioon elatusmaksuja sovittaessa. Toisaalta niitä ei jaeta, koska lapsilisät menevät vain yhdelle tilille.

        jos ei hyvällä niin pahalla:)

      • Näino
        kyllä muuten menee kirjoitti:

        jos ei hyvällä niin pahalla:)

        Kela on kyllä niin joustamaton laitos, ettet saa mitenkään virkailijoita uhkailemalla asioita muutettua.

      • Näino
        Näino kirjoitti:

        Kela on kyllä niin joustamaton laitos, ettet saa mitenkään virkailijoita uhkailemalla asioita muutettua.

        Lisään vielä, että esimerkiksi fattassa vaatiminen voi onnistuakin, koska virkailijoilla on tietty harkintavalta. Kelan virkailijoilla ei moisia ole, heidän pitää tehdä täsmälleen sen mukaan, mitä ohjeissa sanotaan (ainoana poikkeuksena, etteivät he aina muista sanoa kaikkia etuisuuksia joihin asiakas on oikeutettu. Lapsilisän jako ei ole sellainen)..

    • asiaa pohtinut

      Lapsilisät ovat lasten vaatteiden terveydenhuoltoon terveelliseen ruokaan harrastuksiin ja hyvinvointiin tarkoitettu kodin suuremmat ha kunnat huoltat hankkivat omilla tuloillaan

    • Älä hyysää isää

      Ei Kela voi maksaa kuin yhteen paikkaan lapsilisät, sille tilille joka sinne on ilmoitettu (yleensä sille huoltajalle, jolla lapset ovat kirjoilla). Jos ei ole juridisesti pätevää kirjallista sopimusta tai oikeuden päätöstä siitä, että isälle pitää siirtää puolet, niin älä ihmeessä siirrä.

      • Isä

        Täällä tulikin väärää tietoa, että lapsilisät maksetaan lähivanhemmalle. Se ei pidä paikkansa: lapsilisät maksetaan sille tilille joka ilmoitetaan Kelalle. Se taas voi olla vaikka etävanhemman tili (varmaan tosi harvinaista) tai monesti se on myös lapsen oma säästötili (joka taas herättää kysymyksen, tarvitseeko sellainen perhe yleensäkään lapsilisää, joka ei sitä tarvitse).

        Oleellista on kuitenkin, että Kela maksaa vain yhdelle tilille. Jos lapsilisä halutaan jakaa, se tehdään sitten ihan epävirallisesti.

      • tai ilmoitetaan kela

        kaksi tilinumeroa mihin maksetaan.

      • äläpä selittele
        tai ilmoitetaan kela kirjoitti:

        kaksi tilinumeroa mihin maksetaan.

        Kysyin kelalta. Ei onnistu.

      • onnistuu..
        äläpä selittele kirjoitti:

        Kysyin kelalta. Ei onnistu.

        on muuten ennenkin laitettu kela hiljasex..nimim kokemusta on

      • Isä
        onnistuu.. kirjoitti:

        on muuten ennenkin laitettu kela hiljasex..nimim kokemusta on

        En usko.

        Tai sitten muutos on todella uusi. Tärkeämpi muutos olisi se, että lapsella voisi olla kaksi osoitetta.

    • Ihmettelempä vaan

      Voi ihme, riitelittekö perheenä, lapsilisistä tuosta 100 e summasta yhtä paljon kun nyt?
      Miksi se lapsen rahatilanne puhuttaa ja riitauttaa eron jälkeen? Eihän se muutu, sehän vaan lisääntyy lapsen kasvaessa.

      Miksi se isä on niin mustasukkainen lapsen lisistä eron jälkeen? Eikö miehillä ole kuitenkin ammatissa kuin ammatissa suuremmat tulot? Miksi oman lapsen elatus on mieheille niin vaikeaa???????????? Eihän heidän tarvi edes tapaill alasta jos ei itse halua, eikä tarvi osallistua aikanaan opiskelujen maksamiseen jos eivät halua... äitien on pakko, siitä ei edes keskutella.

      Miehet tappelee 100 e;sta vuosikaudet... aivan sairasta-

      • ihmetteleppä sinä

        oi ihme, riitelittekö perheenä, lapsilisistä tuosta 100 e summasta yhtä paljon
        kun nyt? Miksi se lapsen rahatilanne puhuttaa ja riitauttaa eron jälkeen?
        Eihän se muutu, sehän vaan lisääntyy lapsen kasvaessa.

        Miksi se äiti on niin mustasukkainen lapsen lisistä eron jälkeen? Eikö äidillä
        ole kuitenkin ammatissa kuin ammatissa suuremmat tulot? Miksi oman lap-
        sen elatus on äidille niin vaikeaa???????????? Eihän heidän tarvi edes tapailla lasta jos ei itse halua, eikä tarvi osallistua aikanaan opiskelujen maksamiseen
        jos eivät halua... isien on pakko, siitä ei edes keskutella.

        Äidit tappelee 100 e;sta vuosikaudet... aivan sairasta-

      • huutis.

        »Eikö miehillä ole kuitenkin ammatissa kuin ammatissa suuremmat tulot?»

        Toi on täysin naurettava lähtökohta, koska vanhemmilla voi olla hyvinkin erilaiset ammateussa, ja vaikka olisi samatkin, minä en ainakaan koskaan ole saanut isompaa palkkaa kuin naispuoliset kollegani.

    • Ei tartte tapella

      Ilmoitta Kelalle lapsen tilinumero, jonne lapsilisät maksetaan ja säästäkää rahat lapsen opintoja varten. Näin meillä tehtiin. Ei siihen sataseen kenenkään työssäkäyvän ihmisen talous voi kaatua!

    • ...

      Ei tätä köyhien kitinää lapsilisistä kestä!

    • eikä yhäriruikkujen

      rutinaa...

    • lapsilsät ohjataan

      aina isän tilille

    • järki voittaa

      Lapsilisä maksetaan sille jonka luona lapsi on kirjoilla,jos riitautetaan asia,Kela teki minun kohdalla näin.Elatusmaksut oli kahdesta lapsesta käräoikeus määrännyt sen minimaksun,mutta siinäkin kun toinen lapsi asui minulla,sovimme x kanssa ettei tarvitse maksaa elareita puoleen eikä toiseen,mutta aina kannattaa olla sopimuspaperilla ...

      • lapsilisät ohjataan

        aina isän tilille

      • kela toimii väärin..

        Lapsilisät ohjataan aina isän tilille ...

      • näin se vaan menee
        kela toimii väärin.. kirjoitti:

        Lapsilisät ohjataan aina isän tilille ...

        Todista.

      • Isä
        näin se vaan menee kirjoitti:

        Todista.

        Miten tuo nyt voi olla niin vaikeaa?

        Lapsilisät maksetaan sille tilille joka Kelalle ilmoitetaan. Se voi olla vaikka naapurin mummon tili jos niin halutaan.

    • Kansalaisaloitteellinen
    • lkkls

      Jos kerran olette sopineet, että hankinnoista menot jaatte puolisi, niin laita se puolet elarista etälle kuten aina, ja pyydä etältä se sama summa hankintaa varten sitten rahana. Onko hän sitten tyytyväinen? Typerää rahojen siirtelyä tosin, mutta sitten se menisi sen mukaan, mitä olette yhdessä sopineet.

      Mutta jos olette noin riitaisia, niin kannattaisi tehdä asioista kunnolliset sopimukset...

      • eivieraannuttajasossuuu

        ulle tuli laskuvirhe/
        molemmat maksaa yhtä paljon elareita, jolloin elarit
        kumoutuu-
        lapsen etu yhteishuolto, vuoroasuminen- ei elatusta.

        Näin se oikeasti menee sen mukaan, mitä olette oikeasti
        yhdessä sopineet ilman typeriä rahansiirtoja, ilman typeriä "lastensuojelun-" vieraannuttaja "viranomaisia-" perättömin selvityksin, lausumin lapsen olosuhteista.

        Mutta jos olet tarkoitushakuisesti noin riitainen
        "lastensuojelun-" vieraannuttaja "viranomaisten" kanssa,
        niin kannattaisi tehdä sopimus hoitoon hakeutumisesta yhteistyössä vieraannuttaja "viranomaisten-" kanssa ns. kunnolliset hoitosuhde sopimukset...

      • Anonyymi

        Ketju jo vanha, mutta vastaan silti, meillä ei ole elatusmaksuja, ja lapsilisät menee puoliksi, koska vuoroviikko asuminen, toinen lapsi poikani ,asuu minun kanssa ja tytär äidin kanssa, olemme molemmat lähi, että etähuoltajajia, asumme kilometrin säteellä toisistamme,
        Lapset samassa koulussa ja jo yläkoulussa, lapset tulee ja ja menee ihan fiilisten mukaan kaikki toimii oikein hyvin.

      • Anonyymi

        En ole ikinä kuullutkaan

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe