Mitä?!

Onkohan viestini poistettu vai mitä? No, pääsette tappelemasta abortin oikeudesta. Kysyn kuitenkin vielä: Miten kuolema voi olla lapsen parhaan ajattelemista? Ajattelen lapsen parasta, siis ulos ja roskiin vaan.
On ollut kiva huomata miten intohimoisesti ihmiset puollustavat kantaansa. Minun pitää mennä muualle "tiukkoine" mielipiteineen yms. Sen teen. Käyn kuitenkin välillä lukemassa pari ruikuttavaa kirjoitusta siitä millaista on tappaa oma lapsi vaan siksi ettei ole kypsä uhraamaan mitään omasta elämästään toisen hyväksi.
4691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka joku viesti poistetaan, tilalle tulee aina uusia joista alkaa uusi sota.

Intohimoisesta mielipiteen puolustamisesta sananen: Etkös sinäkin puolusta omaa kantaasi yhtä intohimoisesti?

Mielipide-eroissa ei ole oikeaa tai väärää kantaa, niinkuin ei tässä aborttikeskustelussakaan. On puolesta- ja vastaanpuhujia, ja jokaisella on mielipiteeseensä oikeus. Mutta sitä en ymmärrä, miksi täällä ollaan niin fanaattisia ettei osata ollenkaan asettua toisen asemaan, ei haluta edes ymmärtääkään muuta kuin se oma mielipide. Asioilla on aina kaksi(ellei useampiakin)puolta, tämän kun jokainen muistaisi niin näitä kiistoja olisi huomattavasti vähemmän.

Äänestä

Onko sitten parempi antaa lapsen kärsiä koko elämänsä, koska lapsi ei voi välttämättä saada hyvää elämää jos vanhemmat eivät todellakaan ole valmiita pitämään lasta? Miltähän lapsesta tuntuu, jos se saa tietää joskus ettei ollut toivottu, mutta oli pakko pitää, koska ei voinut "tappaakaan"? onhan adoptiokin vaihtoehto ja lapsi saisi elämän, muttei paras mahdollinen. itse olen liikkunut perheestä perheeseen ja se on yhtä helvettiä. mieluummin en olisi edes syntynyt, jos se olisi ollut toinen vaihtoehto.

Äänestä
  • Tämä on yksi omista mielipiteistäni puhuttaessa abortin puolesta. Täytyisi osata ajatella lapsen asemaa myös tällaisessa tilanteessa eikä silmät kiinni ja kädet korvilla huutaa että abortti on murha ja lapsen tappamista.

    Yhtälailla lapsen synnyttäminen tähän maailmaan ja kasvattaminen ei-toivottuna, vaille huolenpitoa ja rakkautta jäävänä, ehkä jopa pahoinpideltynäkin, on lapsen hidasta tappamista henkisesti ja miksei myös fyysisesti. Jo syntynyt ja kasvava lapsi sen tuntee ja tajuaa, kehitysasteella oleva sikiö ei vaikka kuka muuta väittäisi!

    Äänestä

mitään sisältöö, kun jaksat puuttua noin hanakasti toisten tekemiin vaikeisiin ratkaisuihin. Elä eka hetki kyseisten ihmisten elämää ja tuomitse sitten...
Yleisesti ottaen neuvoisin sinua muutenkin pitämään suun kiinni asioista, joista et selvästikään tiedä yhtään mitään.
Noh, minua et ainakaan hetkauta, omapa on elämäni, ei sinun!

Tsemppiä kaikille abortin tekijöille ja voimia tulevaisuuteen!

Jätetään amatöörien mielipiteet huomiotta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nimetön ( LUE TÄMÄ!) kirjoitti:

Onkohan viestini poistettu vai mitä? No, pääsette tappelemasta abortin oikeudesta. Kysyn kuitenkin vielä: Miten kuolema voi olla lapsen parhaan ajattelemista? Ajattelen lapsen parasta, siis ulos ja roskiin vaan.
On ollut kiva huomata miten intohimoisesti ihmiset puollustavat kantaansa. Minun pitää mennä muualle "tiukkoine" mielipiteineen yms. Sen teen. Käyn kuitenkin välillä lukemassa pari ruikuttavaa kirjoitusta siitä millaista on tappaa oma lapsi vaan siksi ettei ole kypsä uhraamaan mitään omasta elämästään toisen hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu