Kirjastosilta

Näin Salolaisena ihmettelen Turun nuorison äärimmäistä typeryyttä, kun tuon hienon sillan ei anneta olla rauhassa. Itseltännehän ne veromarkat ovat pois mitä korjaamiseen käytetään.
9194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikös sitä jo tutkittu, että sillan lämpölaajeneminen tms aiheuttaa rikkoontumisen. Kamera valvomassa niin miksi eivät olisi saaneet rikkojia kiinni.

Äänestä

Nuorille pitäisi selittää koulussa, että kaikenlainen yhteisen omaisuuden turmeleminen on heiltä itseltään pois. Veroeurot lisääntyvät ilkivallan mukaan.

Äänestä

Jos on housut puolessa tangossa ja huppari nilkoissa asti, niin ei kamera näe eikä tunnista.

Äänestä

Ei ole yhtään kameravalvonta-kuvaa eikä liioin ilmoitusta mistään ilkivallasta. Lasi on betonin sisällä, ja kun silta liikkuu, lasi rikkoutuu. Näin arveli keskustelussa eräs entinen lasimestari. Kuulostaa uskottavalta. - Huom.! Turkulaiset eivät ole Aasinsiltaa suunnitelleet, vaan ulkopaikkakuntalainen suunnittelutoimisto.
Koko silta on ihan turha, ja katkaisee historiallisen kansalaismaiseman. Ei istu ympäristöönsä, tämä sinänsä kaunis mutta tyyliltään moderni silta. Eikä siis näytä toimivan käytännössä tuo lasi-unelma.

Äänestä
  • Korjaus: "Kansallismaiseman", piti kirjoittaa (eikä: "kansalaismaiseman") - sori!

    Äänestä

Aasialla taitavat olla ääriliikkeet ja "asiantuntijat", jotka vastustivat henkeen ja vereen sillan rekentamista kevyelle liikentelee, itse ajavat autolla kaunista Auranisltaa pisin. Jo rakentamisen alkuvaiheessa tämä taho uhkaili sabotaasiteolila? Uhkalilijoitten joukkoon kuului tuolloin varsin vaikutusvaltaisia ja tunnettuja kaupunkilaisia - vielä senkin jälkeen uhottiin, kun korkein oikeusasteemme oli tyrmännyt heidän hölmöilynsä laittomina!

Äänestä

Toinen kävelysilta ainakin heiluu niin paljon ettei mikään ihme jos rikkoontuisi.
Jos isompi porukka seisoskelisi edessä niin pystyisi kai salaakin vaikka vasaralla hakkaamaan rikki, mutta aika vaikea uskoa. Kai sinne voisi laittaa varashälyttimen tyylisenkin laitteen, hälyttäisi jos joku hakkaisi laseja.

Äänestä

Puretaan pois koko *aska.

Kukaan ei sitä kaipaa. Demarit ja sekoomuslaiset saivat jo vaalirahansa ja sillan hinta kolminkertaistui alkuperäisestä Turton butiikin (= kiinteistöliikelaitoksen) laskelmista.

Sehän olisi Turton porukan sillanrakentamishanke "Keskustan kehittämisen" nimissä.

Missään valtuuston hyväksymässä keskustan kehittämisen asiakirjassa, eikä yleiskaavasssa koko siltaa ei ole.

Jep, jep, jep...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjastosillan kulki kirjoitti:

Näin Salolaisena ihmettelen Turun nuorison äärimmäistä typeryyttä, kun tuon hienon sillan ei anneta olla rauhassa. Itseltännehän ne veromarkat ovat pois mitä korjaamiseen käytetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu