Uusin Veikko Huovisen kirja saa mietteliääksi. Vierastin ensin ajatusta että Huovinen kirjoittaa jatko osan Konsta Pylkkäsen elämään. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat niin täydellisiä. Epäilyni oli turha. Huovinen on mestari ja uusin kirja on upeata tekstiä ja avaa näkymän ihmisen elämänkaareen, arvokkaaseen vanhenemiseen.
Nuorena voi miettiä sinisiä ajatuksia ja parantaa maailmaa. Keski-iässä työ vie mehut, ei ole aikaa hukattavaksi joutaviin asioihin. Sitten koittaa aika jättää ahertaminen ja löytää kortteeri viettää rauhallisia eläkepäiviä. Huovisen kirja pistää ajattelemaan sitä mitä ihminen loppujen lopuksi tarvitsee. Eipä paljoa. Lämpimän nukkumasijan yöksi, vähän ruokaa ja paikan missä oleilla joutoajan. Näkökulma on aika pysäyttävä tämän päivän rahan- ja tavaranahneuden menoon.
Lukekaa uusin Huovisen kirja, se panee miettimään kiireen elämän tarkoitusta.
Konsta Pylkkänen etsii kortteeria
10
1683
Vastaukset
- Naapurin Mooses
Samanmoisii aatoksii herätti, vähän on paljon ja isotkin ajatukset rahalla ostamattomia.
- Rimpilahden Arttu
Eihän se ihminen tarvitse kuin nukkumapaikan, paistettuja muikkuja evääksi ja sinisiä ajatuksia.
Hyviä ovat Huovisen kaikki kirjat. Itse kuitenkin pidän Huovisen kirjoista eniten näistä maaseutukuvauksista ja niiden tuomasta rauhallisuuden tunteesta tämän järjettömyyden aikana. - jepjepjep
En ole jostain kumman syystä Pylkkeröihin vielä tutustunut, mutta muihin huovisen teoksiin kyllä. Huippujahan nuo ovat. Erityisesti tykkään näistä "lyhyistä erikoisista". Pitääpä illalla vierailla kirjastossa ja lainata konstan pylkkerö!
- Jussi-Pussi,
Kirja oli pettymys.
Jotenkin Huovisen kirjoituksessa on väkisin vääntämisen makua. Olisi ollut parempi loppu jos Konsta olsi ottanut lesken ja siitä mehevä loppu. Mutta kirjanhan kirjoitti Veikko Huovinen enkä minä.
Sano mikä on se toinen kirja? Ensimmäinen on Havukka-ahon ajattelija jonka olen lukenut yli kymmenen kertaa.
Tämä viimeinen oli tyhjää matkaa jossa koko ajan odotti jotain. Sai siinä välillä nauttiakin mutta ehkä odotin liikaa. Olet oikeassa mitä sanoit elämänarvoista. Ei kannata korkeita tavoitella, vaan tyytyä vaatimattomaan kun on itsensä kanssa sinut.
Kirjasta korostui vanhan kansan hyvät arvot.
Lukemisen arvoinen.
Olisiko sinulla Pyymetso ehdottaa Huovisen muita kirjoja jotka ovat luettavia?- Pyymetso
Huovinen on kirjoittanut v.1952 Havukka-ahon ajattelijan joka nosti hänet julkisuuteen. Tavallaan jatko-osa oli v.1961 kirjoitettu kirja Konstan Pylkkerö. Konsta esiintyy myös 1975 kirjassa Pylkkäs Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita.
Huovisen tuotanto on laaja ja monipuolinen. Kirjoja löytyy monenlaiseen makuun. Voisin suositella hänen novellikokoelmia. Esimerkiksi Rasvamaksa v.1973 ja Lentsu v.1978 sisältävät todella ronskia huumoria.
Konsta on vannoutunut vanhapoika joten mielestäni Huovinen ohjasi Konstan vanhuuden päiville ihan oikeassa hengessä. Monissa novelleissa ja loistavassa Lampaansyöjät(v.1970) kirjassa pohditaan kyllä miehisen elämän kaikkia puolia. Lampaansyöjästä on tehty myös hyvä elokuva, pääosissa Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki.
Puukansan tarina (v.1984)on kertomus metsän kiertokulusta ilman ihmisiä. Metsänhoitajan ammattitaidolla kirjoitettu kirja joka on sekä mielenkiintoinen että opettavainen.
Toista ääripäätä Huovisen tuotannossa edustaa kolmesta diktaattorista A.Hitleristä, J.Stalinista ja Pietari Suuresta kertovat kirjat. Ronskia parodiaa vähemmän tykätyistä suurmiehistä.
Kirjastoista löytyy Huovisen laajaa tuotantoa yleensä hyvin.
Lisää tietoa löytyy netistä:
http://www.kajaani.fi/kirjasto/huovinen/index.htm - Erämies
Pyymetso kirjoitti:

http://www.kajaani.fi/kirjasto/huovinen/index.htmKiitokset hyvästä linkistä.
Huovisen huumori oli aikoinaan tosi suosittua ja löytyy eräkirjojakin. Miksiköhän Huovinen on unohdettu nykypäivinä. Asunee vielä siellä Kainuun korvessa, Sotkamossa. Ei taida nämä etelän kulttuuripiirit enää arvostaa.
Pitänee itse osta Huovisen uusin kirja, kun ei tullut isänpäivälahjana. Ei jaksa jouluun odotella. Lieneekö kirjastoissa.
- Mooses
En ole vielä lukenut uusinta Huovista, mutta varmasti luen senkin. Olen tainnut lukea kaikki Veikko Huovisen kirjat tähän mennessä.
Melko pettynyt tulen luultavasti kuitenkin olemaan, ellei Konsta Pylkkänen pohdiskele kirjassa kuvatun ajan (60-luku?) asioita myös maailmanpolitiikassa, tieteessä ja tekniikassa. Mielestäni ensimmäinen Pylkkänen oli kerrassaan herkullinen muun muassa atomipommi-, sota- ja tuliteorioineen.
Itse asiassa Veikko Huovinen olisi voinut kirjoittaa omaa aikaansa seuraavan Pylkkäs-kirjan kerran vuosikymmenessä 1990-luvulle asti. Siinä olisi saanut omintakeisella tyylillä kyytiä monenlainen tapahtuma ja ilmiö näihin päiviin asti. :-)- Naapurin Mooses
Maailmanpolitiikka on niukilla, joitain ajatuksia halkeavasta maapallosta kyllä mukana.
Ajatuksesi Konstan vuosikymmenkirjasta on kyllä oivallinen. Se olisi pitänyt vain huomioida ensimmäistä tehtäessä. Konstahan on siinä jo ikämies, ja jos pysyttäisiin realismin kapealla polulla heittelisi ikämittari jo pitkällä toistasataa. Vaihtoehtona tietenkin pitää Konsta samanikäisenä läpi vuosisadan, mutta tosiasioihin tiukasti pitäytyvä vakaa kansa ei ehkä hyväksyisi asiaa. Vielä keinotekoisempaa ehkä olisi Mustanaamio-Konsta, joka uudistaa itsensä luonnonmenetelmällä ja päivystää läpi vuosituhansien.
Mitänää muuten kukut valveilla tähän aikaan yöstä?? - Mooses
Naapurin Mooses kirjoitti:
Maailmanpolitiikka on niukilla, joitain ajatuksia halkeavasta maapallosta kyllä mukana.
Ajatuksesi Konstan vuosikymmenkirjasta on kyllä oivallinen. Se olisi pitänyt vain huomioida ensimmäistä tehtäessä. Konstahan on siinä jo ikämies, ja jos pysyttäisiin realismin kapealla polulla heittelisi ikämittari jo pitkällä toistasataa. Vaihtoehtona tietenkin pitää Konsta samanikäisenä läpi vuosisadan, mutta tosiasioihin tiukasti pitäytyvä vakaa kansa ei ehkä hyväksyisi asiaa. Vielä keinotekoisempaa ehkä olisi Mustanaamio-Konsta, joka uudistaa itsensä luonnonmenetelmällä ja päivystää läpi vuosituhansien.
Mitänää muuten kukut valveilla tähän aikaan yöstä??Kaima hyvä:
Jos oletetaan, että Konsta Pylkkänen oli syntynyt noin vuonna 1900, niin olisihan hän ollut "järjissään" 1950-luvun lisäksi ainakin 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla. Tunnen yhden Konstan hengenheimolaisen, joka on nyt 91-vuotiaana vakain tuumin kommentoimassa ajankohtaisia asioita. - rinnastellen
Mooses kirjoitti:
Kaima hyvä:
Jos oletetaan, että Konsta Pylkkänen oli syntynyt noin vuonna 1900, niin olisihan hän ollut "järjissään" 1950-luvun lisäksi ainakin 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla. Tunnen yhden Konstan hengenheimolaisen, joka on nyt 91-vuotiaana vakain tuumin kommentoimassa ajankohtaisia asioita.Huovinen jättää Konsta Pylkkäsen veteytymään eläkkeelle joskus menneinä vuosikymmeninä, eikä lähelläkän aivan nykyaikaa. Vaikkei hän annakaan mitään tarkkoja tapahtumia vitteeksi, eletään kokonaisuudessaan vielä "entisajan maailmanmenossa". Kaiketi hän peilailee omia ikääntymisensä tunnelmia Konstan suulla ja haikailee jostakin jo kadonneesta kulttuurista, jossa saattoi vetäytyä idealistiseen ympäristöön ajattelemaan sinisiä.
Jotenkin tulee hyvin samanlaisia mietteitä Linkolan uusimmasta kirjasta, "Voisiko elämä voittaa", jossa ihanteena on huovismainen koskematon metsäluonto ja koneellistumisen saastumattomuus ja haave päästä elämään sinne viime vuosisadan alun elämäntyyliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855