Sitähän sanotaan, että elämässä pitää mennä eteenpäin jos tunteet ei kohtaa, mutta en vain osaa, en osaa. Olen ihan toivoton. Kävin tuolla treffipalstallakin katsomassa profiileja, mutta se johtaa aina vain ahdistumiseen ja paniikkiin. Tulee olo, että minusta ei ole tähän. En voi vain tapailla random-miehiä ja elää deittikulttuuria. En tykkää käydä baareissa, enkä ole enää nyt parikymppinenkään. Ihastun harvoin ja kun ihastun ihastun ihan täysillä. Siitä tunteesta ei nyt helpolla irrottaudutakkaan, mutta ihastun aina vääriin miehiin... Sellaisiin, jotka eivät ihastu minuun.
Tämä on niin toivotonta. En halua muita kuin hänet, mutta hän ei halua minua, enkä pysty, en voi mennä eteenpäin.
Tämä on niin toivotonta. En halua muita kuin hänet, mutta hän ei halua minua, enkä pysty, en voi mennä eteenpäin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miks pitää väkisin etsiä jotain seurustelukumppania jos ei iske? On se kumma ettei nykyään osata olla yksin vaan aina pitää joku olla äidin/isän korvike tuudittamassa uneen. Se uus kumppani löytyy sitten kun olet siihen valmis, ja sillä välin voi vaikka harrastaa irtoseksiä, siitä saa jo läheisyyttä ihan tarpeeksi asti.
No kun olen ollut jo yksin koko ikäni? Kaikki nämä vuodet enkä pysty irtoseksiin kun haluan kumppanin. Kokeiltu on, ei enää toiste.
Tunnen itseni niin epänormaaliksi. Ja helvetin yksinäiseksikin tällä hetkellä.
Mut onko se yksinäisyys just se miksi et kykene? Eli pelkäät että jäät taas lopulta yksin mutta pahiten se yksinäisyys iskee kun huomaat että aika kuluu ja toiset pariutuu ja ovat onnellisia.... Tai hitostako minä tiedän, mua kiinnostaa myös vain yksi ihminen mut pystyn onneksi tunteettomaan seksisuhteeseen toisen kanssa
Eniten pelottaa juuri tuo osattomuus kaikesta siitä mikä toisille on jo itsestään selvää. Että kuolen ennen kuin olen saanut tietää miltä tuntuu olla rakastettu. En sanoisi sen olevan pelkoa yksinäisyydestä. Se on pelkoa siitä, että jää se elämän arvokkain ja paras asia kokematta.
Tunnen itseni myös liian erilaiseksi. Ajattelen joko liikaa tai tunnen liikaa. Tarvitsen ja kaipaan samankaltaisuutta, jota olen harvoissa tavannut. Pelkään sitä, että olen jonkun seurassa ja silti tunnen olevani yksin, että kukaan toinen ei voi täyttää tuota tyhjää koloa tuolla rintalastan alla. Ehkä olen liian herkkä ja vuosien koulukiusaus jätti pahat arvet. En minä tiedä. En tiedä.
olen herkkä ottamaan itseeni asioita jotka ovat ohitettavissa olankohautuksella.
Kaipaamani henkilö opetti näkemään ne asiat.
Ja voi sitä kaipuun tuskaa, kun kaipaamaani en voi nähdä enkä osu koskaan
mutta ajattelen hänen olleen pelastava enkeli.
No ei se rakkauden menettäminenkään niin herkkua ole, usko pois. Silti en olis halunnut jättää väliin elämäni rakkausepisodia joten ymmärrän tavallaan pointtisi. Tunge itsesi johonkin harrastuspiiriin missä on muita pohtijoita ties vaikka löytäisit sieltä runosielun tms. Kaveruudesta ja yhteisestä harrastuksesdta saa hyvän pohhjan parisuhteelle
Olen myös kokenut sen menetyksenkin, vaikka en suhteessa ollutkaan. Sitä voi vuosia rakastaa ja menettää toiselle.
Tiedän että pitäisi tehdä niin ja näin, mutta ei vaan pää jaksa enää käsittää miksi jään aina kynnykselle seisomaan.
Tämä on vaikea ilta, mutta huomenna on taas parempi aamu. Tiedän sen.
niin sen tuntee aina kylmänväristyksinä selkäpiitä myöten. niin moni tulee
vastaan, nyt löytyi se oikea joka ei ota vastaan. on se kumma.
huorapukiksi en ala, piste.
Hei, kuule aloittaja!
Olen mies ja haluan jakaa kanssasi sen että minulla on ihan täysin samat fiilikset, yhdellä erotuksella.
Olen ollut joskus noin ihastunut/rakastunut ja vaikka suhteesta ei tullut mitään niin jäin kaipaamaan. Kun sama on toistunut muutamia kertoja niin siitä pääse ehkä helpommin yli kun ei osaa enää kaivata yhtä tiettyä henkilöä vaan huomaa että niitä mahdollisuuksia olisi muitakin.
Kuitenkin deittailukulttuuri yms. tuntuu aivan yhtä vastenmieliseltä ja vaikelta minullekin sekä tunnen olevani hyvinkin "outo".
Siis olen normaalisti seurassa hyvinkin sosiaalinen, mutta en jaksa sosialisoida ihmisten kanssa ja huonot kokemukset ihmissuhteista ajavat minua tavallaan entistä syrjempään ihmisistä.
Nykyään kolmekymppisenä en ehkä osaisi enää olla suhteessa. Suhteen aloittaminenkin tuntuu jo haastavalta.
Erona ehkä sinuun aloittaja on se että miehen tulisi itse olla aktiivinen, rohkea ja itsevarma jos tahtoo löytää naisen joka ei vain totea että "olet ihan kiva mut et sytytä".
Käytännössä ne joista olen kiinnostunut ja joiden kanssa ehkä olisi voinut syntyä jotain ovat vain hävineet elämästä tavalla tai toisella.
Lopulta jäljellä on vain niiden random-naisten tapailu treffipalstojen kautta joilla on mahdottomia odotuksia miehelle tai elämä pedattuna jo valmiina mihin tulisi sopeutua.
Tahdoin vain tällä viestillä sinulle osoittaa että on muitakin jotka kokevat samoin ja vaikka harvemman tilanne on täysin identtinen niin ymmärtää kuitenkin yskän.
Itse sain tänään juuri tiedon eräältä tuttavalta että entinen ihastus oli mennyt naimisiin koska nimi oli muuttunut.
Tuli aikamoisen tyhjä tunne. Ehkä jonkinlainen helpotus myös että ainakaan sitä aikaa en kaipaa enää takaisin.
Meille kaikille ei käy onni rakkaudessa vain ja ei se lopulta niin kauheaa ole. Ainakin omalla kohdalla tietynlainen tunteiden menetys on ollut vain tuloksena että tulee välinpitämättömäksi ja ei osaa enää ihastua.
Ei kuitenkaan kannata yrittää pakkotäyttää sitä koloa siellä sydämessä. Ei se auta koska olen sitäkin joskus kokeillut. Tyytyminen siinä suhteessa on mielestäni myös petos sitä toista henkilöä kohtaan.
Ei ehkä toiveita herättävä viesti sinulle, mutta yritän kertoa että tahdolla täytyy vain yrittää eteenpäni ja rentoutua. AInakin omalla kohdalla se pahin on jo ohi ja menetykset jo noilta osin menneet.
Tuskin tunnen enää rakkautta tai tulen koskaan tuntemaan oloni rakastetuksi tuolla tavoin.
Kehotan vain tekemään parhaasi ja olemaan panikoimatta. Ei se vika sinällään sinussa ole. Kannattaa myös avata silmänsä koska monesti sivuutamme monet mahdollisuudet ja keskitymme näihin joihinkin tiettyihin suorastaan pakkomielteenomaisesti tarrautuen.
En minäkään ole löytänyt samankaltaisuutta, mutta yritän tässä tarjota sinulle hieman ajatuksia siitä että on muitakin samassa tilanteessa ja jotka tuntevat samoin.
Joillekin ihmissuhteet ja parisuhteet ovat kuin jokapäiväistä leipää. Toisille ne ovat harvinaista herkkua.