Palstan vaikutukset

Täällä on käyty paljon keskustelua siitä, onko palsta ollut rakennukseksi ja epäselvyyksien selventämiseksi vai haukutaanko ja kritisoidaanko täällä vain vanhoillislestadiolaista oppia.

Esittäisin kysymyksen, että onko tältä palstalta kukaan löytänyt Jumalan valtakunnan tätä kautta sellaisista palstalaisista, jotka eivät tänne aktiivisesti kirjoita?
5411745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Kuulehan. Tuosta kritisoimisesta sen verran, että jos yksi herätysliike on ottanut asiakseen tuomita muut uskovaiset helvettiin ihan vain siksi, että he eivät ole syntyneet vl-perheeseen, niin mielestäni tällöin pitää myös vl:ien kestää heihin kohdistunut kritiikki. Teidän pitää kantaa vastuu niistä sanoista, joita täälläkin kirjoitatte.

Vai pitäisikö teillä olla oikeus vain sumeasti jaotella ihmiset uskottomiin ja uskovaisiin? Sitähän te teette, myönsittepä tai ette. Ihmiset haluavat kuulla perusteita teiltä, koska nämä ovat niin isoja asioita! Jos sinua tullaan nuhtelemaan, haukkumaan jne. niin luultavasti kysyt, että miksi näin sanot? Mitä minä olen tehnyt, että ansaitsen tällaisen tuomion? Etkö sanoisi? Ihmisluonto nyt vain on sellainen.

Äänestä
  • Jos täällä jotkut puhuvat vanhoillislestadiolaisten tuomioista, niin ne ovat liikkeeseen kuulumattomattomat ihmiset. Jos täällä joku hyökkää, niin ne ovat juuri ne ulkopuoliset, mieti vähän millä palstalla ollaan: olemmeko me vanhoilliset hyökkänneet tuomitsemaan teitä muita muiden palstoille vai oletteko te muut tulleet syyttämään meitä tuomitsemisesta meidän palstalle?

    Me emme missään tapauksessa halua korostaa tuomiota, sen tekee yksin Jumala viimeisenä päivänä. Me vain haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden parannukseen ja syntien anteeksisaamiseen, sinullekin. Te vain pidätte tarjouksen halpana ja vihastutte, ja syytätte meitä tuomitsemisesta. Käsittämätöntä, rakkaudetonta!!!

    Äänestä

  • Jos te vanhoillislestadiolaisuuteen kuulumattomat olette omasta mielestänne uskomassa, niin pysykää pois tältä palstalta. Meillä on hyvä olla tässä uskossa ja odotamme rauhallisin mielin viimeistä tuomiota.

    Olkaa tekin rauhassa, jos teillä on mielestänne puhdas omatunto älkääkä tulko tänne haastamaan riitaa ja kritisoimaan meidän uskoamme. Me emme tarvitse käännytystä, emmekä varmasti tule ketään tuomitsemaan heidän palstoilleen, tai hyvin harvassa ovat ne, jotka lähtevät sitä tekemään.

    Äänestä

  • täi tukassa kirjoitti:

    Jos täällä jotkut puhuvat vanhoillislestadiolaisten tuomioista, niin ne ovat liikkeeseen kuulumattomattomat ihmiset. Jos täällä joku hyökkää, niin ne ovat juuri ne ulkopuoliset, mieti vähän millä palstalla ollaan: olemmeko me vanhoilliset hyökkänneet tuomitsemaan teitä muita muiden palstoille vai oletteko te muut tulleet syyttämään meitä tuomitsemisesta meidän palstalle?

    Me emme missään tapauksessa halua korostaa tuomiota, sen tekee yksin Jumala viimeisenä päivänä. Me vain haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden parannukseen ja syntien anteeksisaamiseen, sinullekin. Te vain pidätte tarjouksen halpana ja vihastutte, ja syytätte meitä tuomitsemisesta. Käsittämätöntä, rakkaudetonta!!!

    "Me vain haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden parannukseen ja syntien anteeksisaamiseen, sinullekin."

    luullut, että Jumala tarjoaa tuota?

    Äänestä

  • Hölmistynyt kirjoitti:

    No, Jumala tarjoaa Pyhän Henkensä kautta, sanotaan asia näin. Haluaisimme julistaa evankeliumia kaikille ja antaa Jumalan levittää Pyhää Henkeään meidän kauttamme, jos tuo sanamuoto miellyttää enemmän.

    Äänestä

  • täi tukassa kirjoitti:

    Jos te vanhoillislestadiolaisuuteen kuulumattomat olette omasta mielestänne uskomassa, niin pysykää pois tältä palstalta. Meillä on hyvä olla tässä uskossa ja odotamme rauhallisin mielin viimeistä tuomiota.

    Olkaa tekin rauhassa, jos teillä on mielestänne puhdas omatunto älkääkä tulko tänne haastamaan riitaa ja kritisoimaan meidän uskoamme. Me emme tarvitse käännytystä, emmekä varmasti tule ketään tuomitsemaan heidän palstoilleen, tai hyvin harvassa ovat ne, jotka lähtevät sitä tekemään.

    "Jos te vanhoillislestadiolaisuuteen kuulumattomat olette omasta mielestänne uskomassa, niin pysykää pois tältä palstalta."

    Ellet satu tietämään, niin tämä on Suomi24:n yksi keskustelupalsta, josta sinä et aja ketään pois. Jos haluat määräillä, rehennellä ja öykkäröidä, niin tee se rauhanyhdistyksellä.

    Sen sijaan tällä palstalla me kaikki halukkaat esitämme sävyisän asiallisesti mielipiteitämme vanhoillislestadiolaisuudesta ja kyseisen herätysliikkeen opeista.

    Understand?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ei minusta kovin hyvin edusta vl:iä juuri tällä palstalla. Eikä tämä mikään "meikäläisten palsta" ole, vaan nimenomaan YLEINEN keskustelupalsta aiheena vl eli sana on todellakin kaikille vapaa. Onko hän ymmärtänyt tämän asian väärin?

    Enkä usko, että hän puhuu tuolla tavalla rauhanyhdistyksellä, vaan täällä ehkä pinna pettää herkemmin näkyvästi, kun voi anonyyminä suuttua mainettaan menettämättä. Toisaalta, tuleepahan vl:ien inhimillisyyskin esille samalla, jos sitä joku edes epäili.:)

    Ymmärrän hyvin, miksi monet ei-vl:t pitävät vl:iä tuomitsevina, vaikka siinä on vähän ehkä väärinkäsitystäkin. Vl:ille on kauhistus, jos joku joutuu kadotukseen ja siksi kehoitetaan parannukseen niitä, jotka eivät usko samalla tavalla. Se ei tarkoita, että muita pidettäisiin huonompina tms. vaan että ei uskota eri tavalla uskovilla olevan Pyhää Henkeä. Joo, monimutkainen juttu, ja todellakin uskon asia.

    En minä täältä ole ketään pois ajamassa. En vain saata hyvällä tahdollakaan käsittää, mikä tarve sinulla on tulla tänne sävyisän asiallisesti esittämään mielipiteitä vanhoillislestadiolaisuudesta ja kyseisen liikkeen opeista? Jos sinun on hyvä olla uskossasi, niin ole tyytyväinen, meillä on hyvä olla tässä uskossa ja olemme tyytyväisiä. Pa***o se sinua liikuttaa, mitä me sinun uskostasi silloin ajattelemme!

    Jos tarkoituksesi on muuttaa opetustamme vastaamaan omaasi, niin teet turhaa työtä, meidän on hyvä olla tässä uskossa ja ainoa asia mitä mielipiteilläsi saat täällä meille aikaan on paha mieli.

    Me emme ole käy muilla palstoilla käännyttämässä toisia, emmekä mene ilmaisemaan mielipiteitämme sinne. Täällä saatamme mielipiteitämme ilmaista, koska täällä meitä vastaan hyökätään.

    "Pa***o se sinua liikuttaa, mitä me sinun uskostasi silloin ajattelemme!"

    Olisit vaan kirjoittanut, notta PASKAAKO, kun mieles teki kumminkin (on muuten liian vähän tähtiä).

    "Jos tarkoituksesi on muuttaa opetustamme vastaamaan omaasi, niin teet turhaa työtä"

    Pystyt puhumaan VAIN OMASTA puolestasi. Et suinkaan ole koko vanhoillislestadiolainen herätysliike.

    Monen veeällän silmät avautuvat tämän palstan myötä näkemään oman herätysliikkeensä todelliset opit ja sydän alkaa varmasti monella kääntyä Jumalan ja Raamatun totuuksien puoleen.

    Näin se menee.

    Äänestä

  • täi tukassa kirjoitti:

    Jos täällä jotkut puhuvat vanhoillislestadiolaisten tuomioista, niin ne ovat liikkeeseen kuulumattomattomat ihmiset. Jos täällä joku hyökkää, niin ne ovat juuri ne ulkopuoliset, mieti vähän millä palstalla ollaan: olemmeko me vanhoilliset hyökkänneet tuomitsemaan teitä muita muiden palstoille vai oletteko te muut tulleet syyttämään meitä tuomitsemisesta meidän palstalle?

    Me emme missään tapauksessa halua korostaa tuomiota, sen tekee yksin Jumala viimeisenä päivänä. Me vain haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden parannukseen ja syntien anteeksisaamiseen, sinullekin. Te vain pidätte tarjouksen halpana ja vihastutte, ja syytätte meitä tuomitsemisesta. Käsittämätöntä, rakkaudetonta!!!

    Ei se käsittämätöntä ja rakkaudetonta ole, jos joku ei-vl ei ymmärrä parannuskehoitusta. Jos ei usko sillä tavalla eikä koe siihen mitään tarvetta, niin luonnollinen reaktiohan on torjua tarjous. Ja jos vielä tälle ei-vl:lle itselleen ovat uskonasiat tärkeitä ja hän on mielestään uskomassa ja matkalla taivaaseen, hän voi todellakin kokea asian hyvin ärsyttävänä ja jopa loukkaavana. Siksi kannattaa lähestyä nöyrästi niitä, joille puhuu. Oma uskoni ei ole ollenkaan niin vahva kuin sinun, joten se tekee minusta ehkä tässä asiassa nöyremmän, vaikka nyt sinulle puhetyylistä "luennoinkin".:)

    Avauskysymyksesi oli mielenkiintoinen. Odotellaanpa vastauksia siihen.

    Äänestä

  • toinen vl kirjoitti:

    ei minusta kovin hyvin edusta vl:iä juuri tällä palstalla. Eikä tämä mikään "meikäläisten palsta" ole, vaan nimenomaan YLEINEN keskustelupalsta aiheena vl eli sana on todellakin kaikille vapaa. Onko hän ymmärtänyt tämän asian väärin?

    Enkä usko, että hän puhuu tuolla tavalla rauhanyhdistyksellä, vaan täällä ehkä pinna pettää herkemmin näkyvästi, kun voi anonyyminä suuttua mainettaan menettämättä. Toisaalta, tuleepahan vl:ien inhimillisyyskin esille samalla, jos sitä joku edes epäili.:)

    Ymmärrän hyvin, miksi monet ei-vl:t pitävät vl:iä tuomitsevina, vaikka siinä on vähän ehkä väärinkäsitystäkin. Vl:ille on kauhistus, jos joku joutuu kadotukseen ja siksi kehoitetaan parannukseen niitä, jotka eivät usko samalla tavalla. Se ei tarkoita, että muita pidettäisiin huonompina tms. vaan että ei uskota eri tavalla uskovilla olevan Pyhää Henkeä. Joo, monimutkainen juttu, ja todellakin uskon asia.

    vielä korvat märkinä tuolla tervatäillä, kun ei oikein tunnu ymmärtävän näiden keskustelupalstojen luonnetta.

    Toivotaan, että iän myötä tilanne korjaantuu. Saaphan täällä toisaalta purkaa sisintään ja kiukkuaan, jos on vaikka paha murrosikä. Täytyy meidän yrittää ymmärtää. Pikkusen on kummiskin kerrottava palstan periaatteista.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Pa***o se sinua liikuttaa, mitä me sinun uskostasi silloin ajattelemme!"

    Olisit vaan kirjoittanut, notta PASKAAKO, kun mieles teki kumminkin (on muuten liian vähän tähtiä).

    "Jos tarkoituksesi on muuttaa opetustamme vastaamaan omaasi, niin teet turhaa työtä"

    Pystyt puhumaan VAIN OMASTA puolestasi. Et suinkaan ole koko vanhoillislestadiolainen herätysliike.

    Monen veeällän silmät avautuvat tämän palstan myötä näkemään oman herätysliikkeensä todelliset opit ja sydän alkaa varmasti monella kääntyä Jumalan ja Raamatun totuuksien puoleen.

    Näin se menee.

    Kieltämättä menee hieman vanhan osan puolelle. En halua olla mikään räyhääjä ja pyydän anteeksi jos jotakin loukkasin, sinultakin Melperi.

    "Monen veeällän silmät avautuvat tämän palstan myötä näkemään oman herätysliikkeensä todelliset opit ja sydän alkaa varmasti monella kääntyä Jumalan ja Raamatun totuuksien puoleen."

    Osut täsmälleen oikeaan tuossa. Olen tarttunut Raamattuun tämän palstan lukemisen seurauksena ja olen sitä lukiessani entistä vakuuttuneempi, että tämä on ainut oikea Raamatunmukainen usko.

    tässä jälleen sinulle ja muille tiedoksi vl-herätysliikkeen pahimmat harhaopit:

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    PS. Kyllä Melperin setä sinulle kiukuttelusi anteeksi antaa. Kaikkihan me joskus.

    Vaihdetaanpa sanan vanhoillislestadiolainen tilalle sana "uskovainen"

    1. Vain uskovaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    Ihan Raamatun mukaista

    2. Vain uskovaisilla on Pyhä Henki.

    Niinikään tosi.

    3. Vain uskoivaisuus = Jumalan valtakunta.

    Raamatunmukaista edelleen.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman uskovaisen apua.

    Emme opeta aivan näin. Jumala pelastaa Pyhän Henkensä kautta syntisen, nimenomaan Jumala armossaan. Jumalan lähettää uskovaisen ihminen paikalle tarjoamaan evenkeliumia, kuten apostelien teoissa osoitetaan lukemattomin esimerkein.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Tämä on meidän opetustamme, sillä Pyhän Hengen kautta ymmärrämme sen synniksi.

    Voit Melperi supistaa tämän kahteen kohtaan:
    1.Vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä henki

    ja

    2. Ehkäisy on syntiä.

    Säästyt vähemmällä kirjoittamisella ja asia sisältö ei silti muutu.

    teidän vl-herätysliikkeen tuomionenkeleiden VALTAVA KORSKA ilmeneekin, että te opetatte:

    vain vanhoillislestadiolainen = uskovainen

    ------>Oppi suoraan pimeyden valtakunnasta.

    Lue Isä meidän -rukous, niin tiedät pitääkö syntejä pyytää anteeksi Jumalalta vai vanhoillislestadiolaiselta.

    Jumalahan ne synnit anteeksi antaa, mutta Pyhän Henkensä kautta.

    Johanneksen evankeliumi 13.luku,

    9. Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
    10. Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
    11. Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
    12. Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
    13. Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
    14. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
    15. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.

    Jaakobin kirje 5.luku

    16. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

    Äänestä

  • täi tukassa kirjoitti:

    Vaihdetaanpa sanan vanhoillislestadiolainen tilalle sana "uskovainen"

    1. Vain uskovaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    Ihan Raamatun mukaista

    2. Vain uskovaisilla on Pyhä Henki.

    Niinikään tosi.

    3. Vain uskoivaisuus = Jumalan valtakunta.

    Raamatunmukaista edelleen.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman uskovaisen apua.

    Emme opeta aivan näin. Jumala pelastaa Pyhän Henkensä kautta syntisen, nimenomaan Jumala armossaan. Jumalan lähettää uskovaisen ihminen paikalle tarjoamaan evenkeliumia, kuten apostelien teoissa osoitetaan lukemattomin esimerkein.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Tämä on meidän opetustamme, sillä Pyhän Hengen kautta ymmärrämme sen synniksi.

    Voit Melperi supistaa tämän kahteen kohtaan:
    1.Vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä henki

    ja

    2. Ehkäisy on syntiä.

    Säästyt vähemmällä kirjoittamisella ja asia sisältö ei silti muutu.

    että kritiikki vl-herätysliikettä kohtaan jatkuu niin kauan kuin Raamatun vastaiset harhaopit kaikuvat rauhanyhdistysten puhujan paikoilta.

    Aiemmin te pystyitte oleilemaan siellä harhapesäkkeessänne enemmän piilossa ja sumuttamaan toinen toistanne. Mutta nyt, kun netin myötä tällaiset keskustelupalstat ovat avautuneet, niin nykyään sama vanha peli ei enää onnistu. Nyt vl-herätysliikkeen KARMEAT OPIT ovat tulleet kaikkien silmäiltäviksi.

    Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa
    =
    Vain Jeesuksen veri voi puhdistaa vl-herätysliikkeen sen harhaopeista.

    Eri asia on se, nöyrtyvätkö Oulun miehet ja muut vl-pamput ottamaan omien oppiensa tilalle Raamatun opit.

    Äänestä

  • täi tukassa kirjoitti:

    Jumalahan ne synnit anteeksi antaa, mutta Pyhän Henkensä kautta.

    Johanneksen evankeliumi 13.luku,

    9. Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
    10. Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
    11. Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
    12. Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
    13. Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
    14. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
    15. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.

    Jaakobin kirje 5.luku

    16. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

    Isä meidän -rukous

    Isä meidän, joka olet taivaissa.
    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
    Tulkoon sinun valtakuntasi.
    Tapahtukoon sinun tahtosi,
    myös maan päällä niin kuin taivaassa.
    Anna meille tänä päivänä
    meidän jokapäiväinen leipämme.
    Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
    niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
    jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
    Äläkä saata meitä kiusaukseen,
    vaan päästä meidät pahasta.
    Sillä sinun on valtakunta
    ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
    Aamen.

    (Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)

    "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

    jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

    "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi"

    kumoa vl:n oppia.

    Äänestä

  • Taavetti kirjoitti:

    kumoa vl:n oppia.

    Jeesus kehottaa rukoilemaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ei onnistu. Jumala ei kykene antamaan syntejä anteeksi. Vain vl pystyy siihen.

    Ei ristiriitaa?

    Äänestä

  • Eenokki. kirjoitti:

    tuo niin, että Jeesus antoi syntejä anteeksi maan päällä ollessaan ja ennen kuolemaansa antoi tämän tehtävän jälkeen jääville uskoville? Miksi sen Sauluksenkin piti mennä johonkin kaupunkiin etsimään uskovaista miestä, joka antoi hänelle synnit anteeksi? Jumala (tai Jeesus) ei siis antanut syntejä anteeksi siellä tiellä, missä Saulus sokaistui, kun tuli kirkas valo ja häntä puhuteltiin. Näihin kai nämä perustuvat. Tietääkö joku paremmin?

    Äänestä

  • l.k kirjoitti:

    "Miksi sen Sauluksenkin piti mennä johonkin kaupunkiin etsimään uskovaista miestä, joka antoi hänelle synnit anteeksi?"

    Saulukselle mitään syntejä anteeksi antanut. Lue Apostolien teot 9. luku. Siellä kerrotaan, mitä tapahtui.

    "olisiko
    l.k 12.11.2004 klo 02.07

    tuo niin, että Jeesus antoi syntejä anteeksi maan päällä ollessaan ja ennen kuolemaansa antoi tämän tehtävän jälkeen jääville uskoville?"

    Jeesus antoi Isä Meidän -rukouksen malliksi ihmisille. Se malli on voimassa tänä päivänä. I.M. rukouksessa Jeesus kehottaa rukoilemaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Ei Jeesus tällaista ohjetta antanut pilanpäiten vaan totta tarkoittaen.

    Äänestä

  • l.k kirjoitti:

    tuo niin, että Jeesus antoi syntejä anteeksi maan päällä ollessaan ja ennen kuolemaansa antoi tämän tehtävän jälkeen jääville uskoville? Miksi sen Sauluksenkin piti mennä johonkin kaupunkiin etsimään uskovaista miestä, joka antoi hänelle synnit anteeksi? Jumala (tai Jeesus) ei siis antanut syntejä anteeksi siellä tiellä, missä Saulus sokaistui, kun tuli kirkas valo ja häntä puhuteltiin. Näihin kai nämä perustuvat. Tietääkö joku paremmin?

    Jumala käytti Sauluksen alias Paavalin kääntymisen yhteydessä uskollista palvelijaansa Ananiasta. Apt. 9.luku

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Ananias julisti Saulukselle synninpäästön yms. Raamattu ei puhu mitään tällaisesta. Jumala laittoi Sauluksen kolmeksi päiväksi näkemätönnä, syömätönnä ja juomatonna (Apt. 9:9) miettimään syntyjä syviä.

    Tämän ajan sisällä Saulus nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle ja kääntyi uskovaisten vihaajasta yhdeksi historian voimakkaimmista Jumalan sanan julistajista. Raamattu ei kerro sitä, missä kohden tuon kolmen päivän aikana Saulus sydämessään kääntyi Jumalan puoleen ja sai syntinsä anteeksi.

    Raamattu kertoo vain sen, että Jumala kehotti Ananiasta menemään Sauluksen tykö. Ananias arkaili ja vastusteli ensin, mutta totteli sen jälkeen Jumalaa ja meni. Kohdatessaan Sauluksen Ananias sanoi Jumalan lähettäneen hänet, jotta Saulus saisi näkönsä (FYYSISEN!) takaisin. Samalla Ananias rukoili - kuten tänä päivänäkin voidaan rukoilla - että Saulus täyttyisi Pyhällä Hengellä.

    Ihminen ei tietenkään täytä toista Pyhällä Hengellä. Ihminen voi vain rukoilla toiselle henkilölle Pyhän Hengen täyteyttä eli toimia Jumalan välikappaleena kuten evankeliumin julistajakin toimii Jumalan välikappaleena.

    Miksi Jumala käytti uskollista palvelijaansa Ananiasta välikappaleenaan Sauluksen kääntymisen yhteydessä? Tähän kukaan ihminen ei pysty antamaan 100 %:n varmaa tietoa ja vastausta. Sen tietää yksin Jumala.

    Minun oma käsitykseni on se, että Jumala halusi tällä tavalla toimiessaan vahvistaa tulevan väkevän julistajan eli Paavalin uskoa miehen uskonelämän ensi metreillä. Jumala oli näyssä näyttänyt Saulukselle, että Ananias-niminen mies tulee hänen luokseen, panee kätensä hänen päälleen ja Saulus saa FYYSISEN näkönsä takaisin. Näin myöskin tapahtui.

    Ananias puolestaan sai kehotuksen mennä Sauluksen luo, jotta näky toteutuisi. Tällä tavalla Jumala konkreettisesti osoitti Saulukselle, että taivaan linjat ovat auki ja viestit liikkuvat. Tämä varmasti vahvisti Sauluksen alias Paavalin uskoa ja luottamusta Jumalaan.

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Jumala/Jeesus ei pystynyt itse antamaan Saulukselle syntejä anteeksi. Siihen tarvittiin IHMINEN - Ananias.Tämä Raamatun kuvaus Sauluksen kääntymisestä Jumalan lasten vihaajasta väkeväksi Jumalan mieheksi ja evankeliumin julistajaksi on yksi tapaus, josta vl-herätysliike on tehnyt ihan oman opin OHI RAAMATUN vahvistaakseen yhtä HARHAOPPIAAN eli oppia, että ihminen voi tulla uskoon vain toisen henkilön suorittaman synninpäästön kautta.

    Tätä oppia Raamattu ei tunne. Se on Oulussa keksitty Jumalaa ja Hänen voimaansa väheksyvä sekä ihmistä korottava vl-KORSKAOPPI.

    järkeilee asiat oman mieltymyksensä mukaisiksi.
    Raamatun mukaan tuolla selityksellä ei ole mitään pohjaa, vaan aivan tavallinen ihmisoppi.
    Oma tahto autuuttajana ei kuulu raamatun oppeihin, olkoon niin hurskas rukoilija kui tahtoo.

    Äänestä

  • se viisas kirjoitti:

    perustui jokaisen luettavissa olevaan RAAMATUN TEKSTIIN.

    Se ei perustunut ohi Raamatun tekstin suoritettavaan ihmistulkintaan = vl-selitys Sauluksen kääntymisestä.

    Olen pahoillani, jos minä ja RAAMATUN TOTUUS tuotimme sinulle pettymyksen.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Isä meidän -rukous

    Isä meidän, joka olet taivaissa.
    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
    Tulkoon sinun valtakuntasi.
    Tapahtukoon sinun tahtosi,
    myös maan päällä niin kuin taivaassa.
    Anna meille tänä päivänä
    meidän jokapäiväinen leipämme.
    Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
    niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
    jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
    Äläkä saata meitä kiusaukseen,
    vaan päästä meidät pahasta.
    Sillä sinun on valtakunta
    ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
    Aamen.

    (Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)

    "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
    niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
    jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

    "Ja anna meille meidän syntimme anteeksi"

    Ensimmäisenä täytyy löytää valtakunta

    "Sen jälkeen sinulle kaikki muu annetaan"

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    perustui jokaisen luettavissa olevaan RAAMATUN TEKSTIIN.

    Se ei perustunut ohi Raamatun tekstin suoritettavaan ihmistulkintaan = vl-selitys Sauluksen kääntymisestä.

    Olen pahoillani, jos minä ja RAAMATUN TOTUUS tuotimme sinulle pettymyksen.

    jo uskontunnustuksen "Pyhän yhteisen seurakunnan, Pyhäin yhteyden, jne."
    On olemassa Pyhäin yhteys , niin kuolleiden kuin uskossa elävienkin.
    Jeesus jätti esikuvan omalla toiminnallaan, miksi kiellät sen totuuden joka luvataan niille jotka ovat saaneet Jumalan kutsun omien syntiensä sovittajalta ja lupauksen " kaikki minkä minä olen Isältä saanut , sen minä teille annan."
    Kun Jeesus nousi ylös hän lupasi omilleen lähettää Totuuden hengen, eli sen hengen joka opettaa ja johdattaa uskoon autetun oikeaa tietä Taivaan kunniaan.
    Jumala teki kaikki ihmiset syntisiksi, niin minut kuin sinutkin, siksi me tarvitsemme turvautua sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen, ettei yksikään liha kerskaisi omista töistään, vaan turvaisi ainoaan yhteen uhriin , joka on täydellinen sovinto Jumalan kasvojen edessä.
    Siksipä me joudumme turvaamaan tuohon Pyhän Hengen saaneeseen joka on hengen kautta pappi, voideltu,kuten VT:tti sen sanoo.

    Äänestä

  • Eenokki. kirjoitti:

    Jeesus kehottaa rukoilemaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ei onnistu. Jumala ei kykene antamaan syntejä anteeksi. Vain vl pystyy siihen.

    Ei ristiriitaa?

    Tämä on yhtäpitävä tämän kanssa -----> Vl:tä on kielletty tuomitseminen.

    Lopputulos on yksi ja sama, vai mitä?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Jumala käytti Sauluksen alias Paavalin kääntymisen yhteydessä uskollista palvelijaansa Ananiasta. Apt. 9.luku

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Ananias julisti Saulukselle synninpäästön yms. Raamattu ei puhu mitään tällaisesta. Jumala laittoi Sauluksen kolmeksi päiväksi näkemätönnä, syömätönnä ja juomatonna (Apt. 9:9) miettimään syntyjä syviä.

    Tämän ajan sisällä Saulus nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle ja kääntyi uskovaisten vihaajasta yhdeksi historian voimakkaimmista Jumalan sanan julistajista. Raamattu ei kerro sitä, missä kohden tuon kolmen päivän aikana Saulus sydämessään kääntyi Jumalan puoleen ja sai syntinsä anteeksi.

    Raamattu kertoo vain sen, että Jumala kehotti Ananiasta menemään Sauluksen tykö. Ananias arkaili ja vastusteli ensin, mutta totteli sen jälkeen Jumalaa ja meni. Kohdatessaan Sauluksen Ananias sanoi Jumalan lähettäneen hänet, jotta Saulus saisi näkönsä (FYYSISEN!) takaisin. Samalla Ananias rukoili - kuten tänä päivänäkin voidaan rukoilla - että Saulus täyttyisi Pyhällä Hengellä.

    Ihminen ei tietenkään täytä toista Pyhällä Hengellä. Ihminen voi vain rukoilla toiselle henkilölle Pyhän Hengen täyteyttä eli toimia Jumalan välikappaleena kuten evankeliumin julistajakin toimii Jumalan välikappaleena.

    Miksi Jumala käytti uskollista palvelijaansa Ananiasta välikappaleenaan Sauluksen kääntymisen yhteydessä? Tähän kukaan ihminen ei pysty antamaan 100 %:n varmaa tietoa ja vastausta. Sen tietää yksin Jumala.

    Minun oma käsitykseni on se, että Jumala halusi tällä tavalla toimiessaan vahvistaa tulevan väkevän julistajan eli Paavalin uskoa miehen uskonelämän ensi metreillä. Jumala oli näyssä näyttänyt Saulukselle, että Ananias-niminen mies tulee hänen luokseen, panee kätensä hänen päälleen ja Saulus saa FYYSISEN näkönsä takaisin. Näin myöskin tapahtui.

    Ananias puolestaan sai kehotuksen mennä Sauluksen luo, jotta näky toteutuisi. Tällä tavalla Jumala konkreettisesti osoitti Saulukselle, että taivaan linjat ovat auki ja viestit liikkuvat. Tämä varmasti vahvisti Sauluksen alias Paavalin uskoa ja luottamusta Jumalaan.

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Jumala/Jeesus ei pystynyt itse antamaan Saulukselle syntejä anteeksi. Siihen tarvittiin IHMINEN - Ananias.Tämä Raamatun kuvaus Sauluksen kääntymisestä Jumalan lasten vihaajasta väkeväksi Jumalan mieheksi ja evankeliumin julistajaksi on yksi tapaus, josta vl-herätysliike on tehnyt ihan oman opin OHI RAAMATUN vahvistaakseen yhtä HARHAOPPIAAN eli oppia, että ihminen voi tulla uskoon vain toisen henkilön suorittaman synninpäästön kautta.

    Tätä oppia Raamattu ei tunne. Se on Oulussa keksitty Jumalaa ja Hänen voimaansa väheksyvä sekä ihmistä korottava vl-KORSKAOPPI.

    selvityksestäsi. Se avasi silmiä.

    Apt. 9:

    17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.

    Ei tuossa edellä puhuta mitään rukoilemisesta, vaan kyseessähän on selvästi siunaaminen l. evankeliumin saarnaaminen ( kätten päälle paneminen, vrt. Apt 19:2-9).

    Äänestä

  • Eenokki. kirjoitti:

    Jeesus kehottaa rukoilemaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ei onnistu. Jumala ei kykene antamaan syntejä anteeksi. Vain vl pystyy siihen.

    Ei ristiriitaa?

    Rippi merkitsee sitä, että avataan sydän jollekulle veljelle siten, että otetaan hänet mukaan johonkin yksinäiseen paikkaan, puhutaan hänelle omasta hädästä ja omista huolista ja saadaan kuulla lohdutuksen sana, joka rauhoittaa omantunnon.
    Ei syntiä tunnusteta ihmisille, vaan Jumalalle ja Herralle Kristukselle, eikä ihminen anna synninpäästöä, vaan Kristus. Kristus antaa synnit anteeksi palvelijansa suun kautta.
    Missä syntiä ei tunnusteta, siellä ei ole apua eikä neuvoa, sillä ken luulee olevansa terve, vaikka onkin sairas, hän ei etsi lääkäriä.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Apt. 9:

    17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.

    Ei tuossa edellä puhuta mitään rukoilemisesta, vaan kyseessähän on selvästi siunaaminen l. evankeliumin saarnaaminen ( kätten päälle paneminen, vrt. Apt 19:2-9).

    haluat sanoa?

    Äänestä

  • Näin myös vanhoillisuudessa kirjoitti:

    "Kristus antaa synnit anteeksi palvelijansa suun kautta.
    Missä syntiä ei tunnusteta, siellä ei ole apua eikä neuvoa, sillä ken luulee olevansa terve, vaikka onkin sairas, hän ei etsi lääkäriä."

    Synnit tunnustetaan Jumalalle ja Jumala antaa synnit anteeksi suoraan. Ei tarvita mitään ihmisjuorukelloa (= vl) väliin. Kristus on meidän hengellinen lääkärimme. Ei vanhoillislestadiolainen.

    Äänestä

  • Hölmistynyt kirjoitti:

    "Me vain haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden parannukseen ja syntien anteeksisaamiseen, sinullekin."

    luullut, että Jumala tarjoaa tuota?

    Me uskovaiset ihmiset toimimme Jumalan välikätenä.
    "Menkää ja saarnatkaa kaikkeen maailmaan evankeliumia", on siis Raamatun kehotus.
    Jumala siis vaikuttaa ihmisessä ensin tällaisen asian, rakkauden toiseen ihmiseen...

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Jos te vanhoillislestadiolaisuuteen kuulumattomat olette omasta mielestänne uskomassa, niin pysykää pois tältä palstalta."

    Ellet satu tietämään, niin tämä on Suomi24:n yksi keskustelupalsta, josta sinä et aja ketään pois. Jos haluat määräillä, rehennellä ja öykkäröidä, niin tee se rauhanyhdistyksellä.

    Sen sijaan tällä palstalla me kaikki halukkaat esitämme sävyisän asiallisesti mielipiteitämme vanhoillislestadiolaisuudesta ja kyseisen herätysliikkeen opeista.

    Understand?

    siis ulkopuolisilta.
    Olipa tämä kanava kenen tahansa omistuksessa, niin tämä on vanhoollislestadiolaisuuden nimellä.
    No onko parempi kysymys; Tuleeko vl:ät teidän uskonne nimiselle palstalle riehumaan???
    Siis sama asia mutta eri paperissa!!!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    että kritiikki vl-herätysliikettä kohtaan jatkuu niin kauan kuin Raamatun vastaiset harhaopit kaikuvat rauhanyhdistysten puhujan paikoilta.

    Aiemmin te pystyitte oleilemaan siellä harhapesäkkeessänne enemmän piilossa ja sumuttamaan toinen toistanne. Mutta nyt, kun netin myötä tällaiset keskustelupalstat ovat avautuneet, niin nykyään sama vanha peli ei enää onnistu. Nyt vl-herätysliikkeen KARMEAT OPIT ovat tulleet kaikkien silmäiltäviksi.

    Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa
    =
    Vain Jeesuksen veri voi puhdistaa vl-herätysliikkeen sen harhaopeista.

    Eri asia on se, nöyrtyvätkö Oulun miehet ja muut vl-pamput ottamaan omien oppiensa tilalle Raamatun opit.

    Niinkauan kun ainoassa oikeassa uskossa olevat ovat julistaneet Raamatun mukaista oppia,he ovat olleet vainottuina ja vihattuina ulkopuolisilta.
    Kirjoitukset vl:iä vastaan todistavat tämän Raamatun kohdan selvästi oikeaksi.

    Äänestä

  • Quo vadis kirjoitti:

    "Kristus antaa synnit anteeksi palvelijansa suun kautta.
    Missä syntiä ei tunnusteta, siellä ei ole apua eikä neuvoa, sillä ken luulee olevansa terve, vaikka onkin sairas, hän ei etsi lääkäriä."

    Synnit tunnustetaan Jumalalle ja Jumala antaa synnit anteeksi suoraan. Ei tarvita mitään ihmisjuorukelloa (= vl) väliin. Kristus on meidän hengellinen lääkärimme. Ei vanhoillislestadiolainen.

    Taitosi on jalo.
    Ihmeellinen on lukutaitosi.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    haluat sanoa?

    Melperin aikaisempaa käsitystä/tulkintaa Ananiaksen ja Sauluksen kohtaamisesta Damaskuksessa, että siinä oli kyse rukoilutapahtumasta. Alla lainausta Melperin aiemmasta kirjoituksesta:

    "Raamattu kertoo vain sen, että Jumala kehotti Ananiasta menemään Sauluksen tykö. Ananias arkaili ja vastusteli ensin, mutta totteli sen jälkeen Jumalaa ja meni. Kohdatessaan Sauluksen Ananias sanoi Jumalan lähettäneen hänet, jotta Saulus saisi näkönsä (FYYSISEN!) takaisin. Samalla Ananias rukoili - kuten tänä päivänäkin voidaan rukoilla - että Saulus täyttyisi Pyhällä Hengellä."

    Äänestä

  • vanh.lestad. kirjoitti:

    Niinkauan kun ainoassa oikeassa uskossa olevat ovat julistaneet Raamatun mukaista oppia,he ovat olleet vainottuina ja vihattuina ulkopuolisilta.
    Kirjoitukset vl:iä vastaan todistavat tämän Raamatun kohdan selvästi oikeaksi.

    juutalaiset olisivat ainoassa oikeassa uskossa, sillä heitä on vainottu ja vihattu eniten.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Apt. 9:

    17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.

    Ei tuossa edellä puhuta mitään rukoilemisesta, vaan kyseessähän on selvästi siunaaminen l. evankeliumin saarnaaminen ( kätten päälle paneminen, vrt. Apt 19:2-9).

    "17. Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä"."

    käytetäänkö tästä tapahtumasta nimitystä "rukoileminen" vai "siunaaminen". Raamattu ei käytä kumpaakaan termiä vaan sanoo Ananiaksen laittavan molemmat kädet Sauluksen päälle.

    Tärkeintä asiassa on se, että Raamattu ei puhu mitään siitä, että Ananias julistaisi Saulukselle syntejä anteeksi kuten vanhoillislestadiolaiset opettavat. Selvä Raamatun teksti kumoaa tämän vl-opetuksen.

    Äänestä

  • joopsis kirjoitti:

    juutalaiset olisivat ainoassa oikeassa uskossa, sillä heitä on vainottu ja vihattu eniten.

    Jeesus eli ja kuoli juutalaisena.

    Äänestä

että tämän palstan kautta moni vl saa oikeaa tietoa uskonasioista. Sellaista tietoa, jota ei ry:llä saa.

Edelleen luulen, että tätä palstaa lukevat huomaavat, millaiseksi "tuomionenkeliksi" vl-herätysliike on itsensä nostanut. Tuskin kukaan sellaiseen yhteisöön vapaaehtoisesti haluaa mennä.

Tuomion herätysliikkeeseen ja isien perinnäissääntöjen orjuuden alle mennään vain biologisen syntymän kautta.

Äänestä
  • Eikä me valeita uskota!!!

    Äänestä

  • Ja suu on sydämmen tulkki.
    Miksikähän vl:ät ei puhu pahaa esim. muista jotka täällä parjaavat heitä.
    Johtuiskohan se siitä että hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä ja huono puu huonoja...

    Äänestä

Olen vanhoillislestadiolainen ja kokemukseni on ollut se, että tämä palsta ei ainakaan rakenna minun uskonelämääni.
Lieneekö sitten joku epäuskoinen löytänyt Jumalan valtakunnan tämän välityksellä?
No, toivottavasti on.

Äänestä
  • olet täällä? Etkö halua rakentaa uskonelämääsi?

    Äänestä

  • palstalainen kirjoitti:

    olet täällä? Etkö halua rakentaa uskonelämääsi?

    Miksi tyyppi käy täällä pahentamassa itseään?

    Äänestä

  • Jeah kirjoitti:

    Miksi tyyppi käy täällä pahentamassa itseään?

    joskus tappaakseni aikaa.
    Jos JOSKUS sattusi löytymään kiinnostavia aiheita.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    joskus tappaakseni aikaa.
    Jos JOSKUS sattusi löytymään kiinnostavia aiheita.

    tällä palstalla saamassa oikeaa Raamatun mukaista oppia perinteisen ry:llä saatavan opin sijasta.

    Äänestä

  • kirjoituksesi; ei tämä palsta ainakaan rakenna uskonelämääsi. Ymmärrän hyvin nämä sanat.
    Uskon että tämä palsta ei ole kenellekään hyväksi.
    Ihmiset vaan purkavat pahaa oloaan täällä.
    Häpeän tunnettakaan ei tule terveellä tavalla vaikka ihminen kehtaisi mitä sanoa, koska ei olla kasvotusten.

    Äänestä

  • yx_vaan kirjoitti:

    kirjoituksesi; ei tämä palsta ainakaan rakenna uskonelämääsi. Ymmärrän hyvin nämä sanat.

    älä kuule väsytä itseäsi näiden vuoksi.
    He eivät haluakaan ymmärtää oikein.
    Ei nämä mene itse taivaaseen, eikä sallis meneväisten mennä!

    "Ei nämä mene itse taivaaseen, eikä sallis meneväisten mennä!"

    omahyväiseen ja muut tuomitsevaan kommenttiin kykenee vain päälaesta varpaisiin asti aivopesty vl.

    Äänestä

  • yx_vaan kirjoitti:

    kirjoituksesi; ei tämä palsta ainakaan rakenna uskonelämääsi. Ymmärrän hyvin nämä sanat.
    Uskon että tämä palsta ei ole kenellekään hyväksi.
    Ihmiset vaan purkavat pahaa oloaan täällä.
    Häpeän tunnettakaan ei tule terveellä tavalla vaikka ihminen kehtaisi mitä sanoa, koska ei olla kasvotusten.

    Miksi sinua non ärsytti tuo Raamatun lause:
    He eivät itse mene taivaaseen, eikä salli meneväisten mennä. Tämä kaikki on Jumalan sanaa.
    Jos Jumlana sanaan pahentuu, keneen silloin pahentuu. Emme voi valehedella!

    Äänestä

kuin minulle epäuskoisessa maailmassa ja epäuskoisena lapsena ollessani.Siis vaikka kuulin parjauksia vl:istä löysin silti monien uskojen joukosta tämän ainoan oikean, ja siksi ei pitäisi tämän pilkan takia vl:ien jättää tätä palstaa. Jumlalan aika ei ole sama kuin ihmisen aika. Täällä ja muuallakin pitäisi vl:ien olla auttajana, siis unohtaa omat vaivat ja ajatella autettavaa. Jumala palkitsee varmasti vaivat!
LUE PÄÄPALSTALTA OTSIKKO: SOLVAAJA HÄDISSÄÄN
JA SIINÄ ALAOTSIKKO: avaajalle, jonka on nikki olen itse u... / Olen myös tämän kirjoittanut siis nikillä: Olen itse ulkopuolelta tullut. Siksi haluan että lukisit, koska olet vl, ja toivon että myös muut vl:ät saavat koko kuvan ihmisestä joka tulee tämän uskon ulkopuolelta vl:ksi,ja siitä, että miten kovaa aikaa se etsiminen on.
Toivon että vl:ät kuuluttavat ja puhuvat joka paikassa tästä asiasta. Hiljaa ei pitäisi olla!
Epäuskoisessa maailmassa on ihmisiä, jotka voivat todella huonosti ja monia on uskon löytäminen auttanut.
Kuulin siis parjauksia epäuskoisilta lestaadiloisista.
Siis silloin kun luin koulun oppikirjasta vl:istä ja aloin kysellä heistä.
Minua yritettiin aivopestä puhumalla vääriä todisteita vl:istä. Koska itse olin vielä lapsi, oikeastaan, tai varhaisnuori, en tiennyt mikä on totuus asiasta ja sanoin ajattelematta; minusta ei tule koskaan vl.
Mutta kun nuoruus tuli aloin pelätä tulevaisuutta, tunsin sydämmessäni että en tiedä voinko keneenkään luottaa.
Avioliitostakin ajattelin pelolla; että jos se liitto kestää vaikka 20 vuotta ja siten hajoaa, on seurakusena rikkinäinen ihminen. Näin tunsin sydämmessäni.
Enkä löytänyt mitään kestävää maailmasta. Mutta näistä asioista ei voinut kenenkään kanssa puhua, tai pelkäsin ainakain puhua, koska en luottanut että saan oikea vastaukset ja että kukaan ymmärtää minua.
Minusta ihmiset olivat liian pinnallisia.
Olen jonkun uskovaisen kuullut sanovan, että sen vuoksi epäuskosta parannuksen tehneet tietää kaikki, koska he ovat kaikki kokeneet.
Tämä ed. mainittu ei pidä paikkaansa. En käynyt tanseissa, eikä minulla ollut poikaystävää, ennenkuin nykyinen vl-mies astui elämääni. En halunnut poikaystävää, ennenkuin tiesin sydämmessäni, että hän on varmaan se oikea, joka haluaa soutaa kanssani toiselle rannalle asti.
Enkä maalannut, minusta sekään ei ollut tarpeellista, samoin kuin tupakanpolttokaan ei ollut. En alkoholistakaan tiennyt juuri kun sen että näin että jotku käyttää sitä ja puhuu rumia sanoja silloin.
Siis ulkopuolelta kodin en tiennyt, että miten paha tämä maailma on, olin siis kuullut siitä vanhemmiltani ja vaistoisn jotakin ja heidän varoitukset jo teki minut varovaiseksi
ja pelkäsin tulevaisuutta. Mutta kun löysin vl:n uskon kaikki parani ja vielä vl-mies tuli elämään.
En sano että olisin pilven reunalla istunut koko uskomassa oloaikaa, mutt parempaa kaikki kun epäauskoisessa ollessani... Jumala on siunannut ajallisenkin elämän vaikka koettelemuksiakin on ollut.
Mutta se epätietoisuus siitä mihin joutuu kuoleman jälkeen oli kaikkein pahinta ja se että ei tiennyt voiko mihinkään luottaa epäuskoisessa maailmassa, siis pelko tällaisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

täi tukassa kirjoitti:

Täällä on käyty paljon keskustelua siitä, onko palsta ollut rakennukseksi ja epäselvyyksien selventämiseksi vai haukutaanko ja kritisoidaanko täällä vain vanhoillislestadiolaista oppia.

Esittäisin kysymyksen, että onko tältä palstalta kukaan löytänyt Jumalan valtakunnan tätä kautta sellaisista palstalaisista, jotka eivät tänne aktiivisesti kirjoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu