xxxxx Riippuu ihan siitä, miten avioliitto määritellään, riippumatta siitä mitä erilaiset pyhiksi mielletyt kirjat asiasta sanovat xxxxx
Jumala on jo määritellyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi elinikäiseksi liitoksi, eikä kellään ole moraalista oikeutta mennä määrittelemään sitä muulla tavalla.
Olen aika hämmästynyt siitä että Jumalat määrittelee miten ihmisten pitää toteuttaa oikeustajuaan. Jumalat määräsi 1800- luvullta että mustaihoisten ihmisten asema oli kirouksen vuoksi (= olivat Kainin jälkeläisiä) olla orjia.
Mikä Jumala? Sekö joita on kolme?
8
135
Vastaukset
- mieti tätä(se aito)
Toinen mahdollisuus on se,
että ajetaan pois Suomesta kaikki muut kuin ne, jotka uskovat kolmeen jumalaan ja haluavat maasta teokratian.
Päästään tästä ainaisesta jaosta kahteen:
Satanan kumppaneista, Satanan luomista tai synnin valinneista homoista ja
ei -iskovaisista ja toisuskovaisista
Maan perii Jakobin ja Pertsan ja evitan kaltaiset hurskaat Jeesuksen omat. Suomesta tulee maanpäällinen paratiisi eikä meidän sekulisakin, jätteidenpolttolaitolseen kipattavan saastan tarvitse saastuttaa Pyhää Suomen kamaraa. xxxxxx Olen aika hämmästynyt siitä että Jumalat määrittelee miten ihmisten pitää toteuttaa oikeustajuaan. Jumalat määräsi 1800- luvullta että mustaihoisten ihmisten asema oli kirouksen vuoksi (= olivat Kainin jälkeläisiä) olla orjia xxxxx
Jumala ei määritellyt sitä. Raamattu ei puhu mitään sellaisesta.
Mutta se puhuu selvästi siitä, että avioliitto on miehen ja naisen elinikäinen liitto.
Kenelläkään ei ole moraalista oikeutta väittää muuta.- papit etumaisina
... miehen ja naisen elinikäinen liitto.?
Puhu pukille tai papille kuten Miikka Ruokolalle! - kuka tuo on?
papit etumaisina kirjoitti:
... miehen ja naisen elinikäinen liitto.?
Puhu pukille tai papille kuten Miikka Ruokolalle!jos vastaat opettele edes ihmisetn nimet....
- papit etumaisina
kuka tuo on? kirjoitti:
jos vastaat opettele edes ihmisetn nimet....
Selvä! Miikka Ruokala siis. Kiitos muistutuksesta.
Kun tapaat Miikan, muistuta häntä, että Jeesuksen käsky olla menemättä naimisiin ennen kuin on leski, koskee häntäkin.
- terv
ilmiselvä moraalinen velvollisuus Suomen
kaltaisessa valtiossa on järjestää
tasa-arvoinen kohtelu kaikille ihmisille,
mukaanlukien homot.
PS
naisten äänioikeutta aikanaan vastustettiin mm sen takia
että mies on Raamatussa perheen Pää ja vain hänen tulee
edustaa perhettä ulospäin. oltiin sitä mieltä että
naisten äänioikeus tuhoaa pyhän avioliiton.- se toinen pää
Äläs nyt. Homot eivät ole ihan ihmisiä ja siksi niitä saa pitää kääänytyksen kohteena. Jotain telemistä pitää uskovillekin löytää jotta aika ei menisi potkäksi.
- terv
käännytyksen kohteena?
käännytys Kiesukseen vai heteroseksiin ...
vai onko se sama asia? toivottavasti eivät vaadi selibaattia!
kai se on..
jos olet homo olet syntinen ja kaukana Kiesuksen armosta.
kun otat vastaan Kiesuksen, oletkin samalla jo myös hetero.
ei, ei voi olla... koska tän palstan nimikin jo antaa ymmärtää
että voi olla "uskovaisia" homoja (mitä mä en tod. väitä olevani).
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377088
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353721Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514- 563101
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1253087Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779- 342652
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418