Onko normaalia

Onko normaalia iseille että jos murrosikäinen lapsi on ärsyttänyt sinua niin alat lapsellisesti kiusata lastasi tai mököttää? Olen toista päivää kotona sairastamassa eikä ole taaskaan mitään ruokaa ostettu minulle. Eikä ole mitään mitä mistä tekisi ruokaa. Ihme kyllä minulle ostettiin lääkkeitä mutta se voi johtua siitä että minun "isini" ei halua että kukaan saisi tietää minun laiminlyönnistäni, esim. minun nuoremmat sisarukseni. Muutenkin se tyyppi on todella arvaamaton. Olen aivan sen armoilla ja ei ole äiti kotona vaikkei siitäkään ole mitään hyötyä.
Mitä sanotte isät? Mitä pitäisi lapsen tehdä? Miksi teette noin lapsellenne? Oli se sitten millanen kusipää tahansa. Kuten jossain luki jotenkin näin "lasta ei saisi syyttää siitä että hän panee vastaan ja on vihainen. Lapsi ei halunnut tähän maailmaan." En halunnut tähän maailmaan, vanhempani halusivat joten sen pitäisi olla heidän vastuullaan että huolehtivat minusta vaikka olisin kuinka paska lapsi tahansa.
1642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heitteillejättö se on.
Vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsensa perusturvallisuudesta.

Vaikka olisi kuinka riidelty/väitelty,niin lasta ei saa jättää oman onnensa nojaan.

Ota yhteyttä nuorten auttavaan puhelimeen tai kerro omalle opettajallesi,kouluterveydenhoitajalle,isovanhemmille tai muille läheisille sukulaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsi kirjoitti:

Onko normaalia iseille että jos murrosikäinen lapsi on ärsyttänyt sinua niin alat lapsellisesti kiusata lastasi tai mököttää? Olen toista päivää kotona sairastamassa eikä ole taaskaan mitään ruokaa ostettu minulle. Eikä ole mitään mitä mistä tekisi ruokaa. Ihme kyllä minulle ostettiin lääkkeitä mutta se voi johtua siitä että minun "isini" ei halua että kukaan saisi tietää minun laiminlyönnistäni, esim. minun nuoremmat sisarukseni. Muutenkin se tyyppi on todella arvaamaton. Olen aivan sen armoilla ja ei ole äiti kotona vaikkei siitäkään ole mitään hyötyä.
Mitä sanotte isät? Mitä pitäisi lapsen tehdä? Miksi teette noin lapsellenne? Oli se sitten millanen kusipää tahansa. Kuten jossain luki jotenkin näin "lasta ei saisi syyttää siitä että hän panee vastaan ja on vihainen. Lapsi ei halunnut tähän maailmaan." En halunnut tähän maailmaan, vanhempani halusivat joten sen pitäisi olla heidän vastuullaan että huolehtivat minusta vaikka olisin kuinka paska lapsi tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu