Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Isovanhempani arvostelevat lapseni kehitystä

Miksihän

Eli siinä ongelma.
Isovanhempani arvostelevat aina kun siellä kyläillään millioin mistäkin.
Lapseni on 2 ja puolivuotias normaalisti kehittynyt ja reipas.
Ei käydä hirveän usein heillä kylässä kun asuvat niin kaukana.
Nyt taas pitkästä aikaa vietimme viikonlopun heillä kylässä.
Heti kun tultiin niin ukkini sanoi että "alkaahan se kävely olla jo ihan hyvää" kesällä ei meinannut tulla koko hommasta mitään".
Itse olin ihmeissäni tästä kommentista, koska lapsihan oppi kävelyn ajat sitten reilu 1 vuotiaana ja käveli kesällä kyllä ihan moitteettomasti.

Seuraavaksi sanoi "pitäisi jo oppia pikkuhiljaa puhumaan kun tulee vaan tuota omaa kieltä". Tämäkin oli outoa koska lapsi puhuu ihan hyvin, r ja s puuttu vielä.
Illalla leikin lapseni kanssa lattialla, ukkini totesi "että sinun pitäisi leikin varjolla vähän opettaa jotain"" muut tuon ikäiset osaavat jo laskea, kirjoittaa ja tietävät muutenkin paljon".
Tämäkin ihan outo kommentti. Lapseni osaa laskea 20, osaa oman nimensä kirjaimet, tietää värit ja paljon kaikkea.
Mielestäni lapsen pitää saada olla lapsi ja leikkiä, pitääkö muka jatkuvasti olla opettamassa jotain??
Mielestäni lapsi on täysin normaali ja osaa ikäistensä tavoin vaikka mitä.
Toki voihan lapsille opettaa mitä vain, mutta eikö ihan vain leikkiminen ole myös tärkeää!?

Ukkini on aina ollut aivan ihana, mutta kun lapseni syntyi niin arvostelee vain jatkuvasti lasta ja minua miten olen hänen kanssaan.

En ymmärrä

19

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei nimimerkki, Miksihän.

      Olen ihan samaa mieltä kanssasi; lapsen on saatava olla lapsi kaikessa rauhassa, ei häntä tarvitse leikin varjola opettaa. Leikki nimenomaan on tärkeätä lapselle, joten anna hänen leikkiä. Sanoit, että käytte isovanhempiesi luona harvoin, joten et joudu kohtaamaan tätä ongelmaa kovin usein. Minkähän ikäinen ukkisi mahtaa olla. Jospa hän ei vaan enää muista minkäikäinen lapsi tekee ja osaa mitäkin. Voithan myös ottaa asian puheeksi ukkisi kanssa, jos tilanne jatkuu samanlaisena tulevaisuudessa.

      Kaikkea hyvää sinulle,
      Pirkko-pappi

    • herkkänahkaista

      Pidätköhän arvosteluna sellaisia kommentteja, joita sanotaan ihan viattomasti kun ollaan kiinnostuneita lapsesta ja seurataan, mitä se osaa. Nuo sanomiset saattavat olla vain tavallista smalltalkia kun lapsen asioista on niin mukavaa jutella. Ja ainahan sekä vanhemmat että isovanhemmat seuraavat lapsen kehitystä mielenkiinnolla, varsinkin jos näkee harvoin ja lapsi muuttuu joka tapaamiskerran välillä. Sitäpaitsi, mitä pahaa siinä on jos jokin lapsen kehityksessä huolestuttaa, vaikkakin turhaan? Onko uoilestuminen kiellettyä? Ei pitäisi ottaa itseensä joka asiasta

    • Mikä on ongelma?

      Mikä tuossa on ongelma? Anna heidän arvella omia arveluitaan, eihän sinun tarvitse niistä välittää.

    • Älä välitä

      Minun mielestäni, jos lapsesi osaa puhua, juosta ja leikkiä ja on ainakin päivisin vaipaton, hän on 2½-vuotiaaksi riittävän kehittynyt.

    • Realisti isoäiti

      Aloittaja, kyllä tuo on vain ukin typeryyttä. Ei osaa käyttäytyä. Ei tartte ymmärtää, joten jos kuittaat jollakin keljulla heitolla niin on ansainnut. Toivottavasti et mitään niin tölväise että välit menee. Eihän sinun lapsissa ole mitään vikaa.

      Oma lapseni ei oppinut kuivaksi ennenkuin lähes kouluiässä. Sille ei voinut mitään, vaikka kuinka kävin asiantuntijalla. Sitten vain vaihdoin lakanan lähes joka yö ja suojasin patjan. Joka aamu tehtiin sama operaatio siinä missä hampaiden pesukin sen kummemmin numeroa tekemättä. Unileluja kuivattelin päiväkausia. Kunnon ihminen on tullut ja on vielä lahjakaskin, jonka avulla on arvostetussa työssä.

      Tästä kastelusta ei kukaan puhunut mitään, koska olimme mieheni kanssa olleet yökastelijoita molemmat. Mutta kerran isäni sanoi siskoni lapsesta että on niin nätti. No kyllähän tuo sinunkin lapsesi mutta on vaan eri näköinen. Lapseni isällä on vahvoja personallisia erityispiirteitä, jotka lapseni peri. Silloin kyllä vain nauroin.

      Nyt 2,5 vuotias lapsenlapseni ei halua oppia kuivaksi eikä edes kakkaa tee pottaan. Annetaan olla ja vaihdetaan vaipat. Omat vanhempansa seuraavat milloin jotakin pitää tehdä ja toiminevat sen mukaan. Minä hoitelen rakasta lapsenlastani tarvittaessa ja iloitsen siitä.

      • Toinen realisti

        Kyllä lapsi haluaa oppia kuivaksi, koska se on heistä hieno taito sitten, kun se loksahtaa kohdalleen. Aikuisten pitää vain olla taitavia ja pitkäjänteisiä opettajia. Toki joskus taustalla voi olla rakenteellinen tai hormonaalinen poikkeavuus.


    • Kokemusta on...

      Jos lapsi ei halua kakkia pottaan, niin kannattaa nopeasti testata gluteeniton ja maidoton ruokavalio.Meillä meni monta vuotta, kun lapsi kärsi pahasta ummeruksesta ruovalion vuoksi.Alkoi pottailla heti kk sisään muutoksesta.Tämä siis isovanhemman viestiin.Pissaongelmia voi aiheuttaa liian myöhäinen suihkussa käynti ja jopa iltapuuron syönti.Jos pystyy nukkumaan niin syvää unta, ettei herää niin kaikella muulla iltatoimella on iso merkitys.

      • pöntönrengas

        Meidän lapsenlapsi ei halunnut pissata eikä kakata pottaan, vaan halusi heti kerralla
        tehdä tarpeensa vessanpönttöön kaksi ja puolivuotiaana. Täytyi ostaa sellainen tukirengas ettei paapero olisi tipahtanut sinne pönttöön.


    • ::::::::::::::::::::

      No on sinulla kauhea ongelma. Vanhat ihmiset jorisevat sulle kerran vuodessa juttuja jotakin sanoakseen. Ihan oikeasti. Pitääkö sitä ottaa kaikki niin vakavasti. Enpä usko, että isovanhempasi ovat sinun tai lapsesi riesana enää kauan! Jos he nyt vielä elelevät ja lapsen kuullen jatkavat, voit toki esittää toiveen, ettei lapsen kehitystä kommentoitaisi ääneen. Tai sitten - villi idea - et vain mene sinne kylään.

    • Paras asiantuntija

      Minulla on elämää nähnyt anoppi. Vauvani oli pienikokoinen ja moni huolestui ja ajatteli, ettei nuori ja kokematon tyttöparka osaa lasta hoitaa. Neuvojia riitti ja samoin mielipiteitä.

      Anoppini sanoi minulle: "Anna niiden neuvoa, ja anna mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Sinä lapsesi tunnet, sinä teet kuten pitää. Älä välitä muista."

      Minä muistan sen neuvon, ja saman annan eteenpäin. Lapsi kasvaa ja kehittyy omalla vauhdillaan, häntä ei voi opettaa kasvamaan nopeammin, ja niin kauan, kun hänen kehityksensä on samalla tasolla kuin sen ikäisten yleensäkin, ei ole minkäänlaista huolta, vaikka joku äänne ei vielä tulisikaan oikein.
      Sinä lapsesi tunnet, sinä tiedät hänen kehityksensä, iloitse ja seuraa hyvillä mielin lapsesi kasvua.

      Neuvolassa voit kysyä ohjeita, mutta mummien ja kummien neuvot saattavat olla vuosikymmenten takaiset. Muisti sitä paitsi tekee tepposensa. Omien lapsien kehitys oli aina nopeampaa ja parempaa kuin ikinä kenenkään muun, joten niitä omia ihmelapsia parempia yksilöitä ei voi edes löytyäkään.

    • jospa onkin niin

      Minkäköhän ikäinen ukkisi on? Yli 80?

      Olisko alkava dementia? Jos hän ei yksinkertaisesti muista missä iässä lapset mitäkin yleensä oppivat, mutta yrittää jotenkin pysyä juonessa kiinni. Kysy häneltä!

      • Huonot elämäntavat?

        Ei tarvitse olla noinkaan vanha, kun on jo dementiaa. Hoitolaitoksissa on 60-vuotiaita dementikkoja.


      • jospa onkin niin
        Huonot elämäntavat? kirjoitti:

        Ei tarvitse olla noinkaan vanha, kun on jo dementiaa. Hoitolaitoksissa on 60-vuotiaita dementikkoja.

        Niin no juu. Voihan aloittajan isoisä olla tietysti 60. Jos aloittaja olisi vaikkapa kaksikymppinen ja hänen vanhempansa neljäkymppinen niin isoisä voi sitten tosiaan olla kuusikymppinen.

        Vaikka en tosiaan ymmärrä mitä tämä tähän liittyy..


    • Minulla on ihmelapsi

      Arvoisa aloittaja painakoon mieleensä tämän kauhistuttavan vääryyden. Kun sitten esim. 10 v. kuluttua tutustuu johonkin pikkulapseen, huomaa, että ei muista ollenkaan, sanoiko meidän perintöprinssimme kaikki äänteet selvästi ennen vai jälkeen 2-vuotissynttäriensä.
      Oppiko seisomaan yhdellä jalalla kolmivuotiaana.
      Kuinka kiipesi portaan 1,5 vuotiaana? Kummalla jalalla astui ensin?
      Koska oppi syömään sotkematta?

      Saatat loukata silmittömästi jotakuta äitiä, kun muistelet, kuinka omasi osasi syödä lusikalla jo 1,2-vuotiaana. Ko. äidin pienokaista pitää lusikalla syöttää, vaikka on jo 1,3 vuotias!!

      Ja itse et kuitenkaan ole ollenkaan ikivanha vielä. Jos tätä haluat välttää, pidä tarkkaa kirjaa lapsesi kehityksestä.

    • höpsistä

      Eivät varmasti arvostele. He ovat vain kiinnostuneita lapsen kehittymisestä ja tykkäävät jutella siitä. Ihan niin kuin yleensä jutellaan kaikenlaisista asioista. Luonnostaan tulee samalla muisteltua, miten kehitys on mennyt toisten lasten kohdalla. On täysin normaalia että lapset kehittyy eri tahtiin eikä niitä eroja pidä ottaa huonommuutena tai paremmuutena.

    • Kiinnostunut ukki

      Mitä sanoisit, jos isovanhemmilla ei olisi sanaakaan sanottavana lapsesi kehittymisestä viime tapaamisen jälkeen?
      Minusta ukki on kiinnostunut, haluaa tietää lapsen kehityksestä ja muistelee (luultavasti ihan väärin) omien lapsiensa kasvuaikoja.

      Miten suhtautuisit, jos he eivät kommentoisi millään tavoin, kun kertoisit lapsesi edesottamuksista tai hänen puuhistaan?

      Kirjoittaisit takuulla palstalle: HE EIVÄT VÄLITÄ!

    • Ei ukkisi varmaankaan tarkoita pahaa.
      Luultavasti ei itsekään tule ajatelleeksi, että pahoittaa mieltäsi.

      Voisitko ottaa asian puheeksi ukkisi kanssa.
      Ei 2,5 vuotiaan tarvitse edes osata laskea 20:n, eikä nimikirjaimiakaan. Sehän on aikaista, kerro se ukillesi.

      Leikki on lapsen työtä, lapsi oppii leikin kautta, oivaltaa leikin kautta asioita.

      Lapsesi vaikuttaa olevan ihan normaali, ukiltasi on tainnut unohtua se millaisia lapset ovat pieninä.

    • yliherkkää?

      Lapsesta puhuminen ei tarkoita lapsen arvostelua. Kun lapsesta puhutaan, tulee puheenaiheiksi luonnostan se, mitä lapsi osaa ja mitren hän kasvaa, onhan kyseessä koko ajan muuttuva ihmisyksilö ja kaikkia kiinnostava kehitystapahtuma. Se ei ole arvostelua.

    • eri sukupolvi

      Todellakin isovanhemmat näyttää, et välittävät lapsenlapsesta,ei ole tarkoitus kun hyvä ja turha ottaa noista sanoista itseensä.

      Muutenkin, nykyisin pitää varoa joka sanaa, kun nuoremmat käsittää väärin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe