Silloin kun lama syvenee, niin orjatyö lisääntyy

Samalla kun nyt YT-neuvotteluja tehtaillaan yhä kiihtyvämpään tahtiin, niin TE-keskus uhkailee karenssilla ihmisiä puoli pakollisiin orjatöihin.

Saku Timosen Uuninpankkopoika- blogi otti selville, että millä hinnalla esimerkiksi Huittisten kaupunki käyttää näitä työttömiä orjatyövoimana hyväksi.

"Huittisten kaupunki myy kuntouttavassa työtoiminnassa olevien lähes ilmaista työpanosta yksityisille yrityksille. Yksityiset sitten saavat orjan n. kymmenellä eurolla tunniksi käyttöönsä ja yritykset kahdellakympillä.

Jos työntekijä matkustaa orjatöihinsä autolla, niin siitä kaupunki rahastaa vielä 45 senttiä /km.

Kaikki tämä raha tulee kaupungille eikä se työt tekevä kuntoutettava näe siitä vilaustakaan. Hän saa vain Kelan työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Tämänkin kulukorvauksen maksaa Kela.

Yksityiselle myyty kuntoutettava työtön tuottaa tunnissa kaupungille saman verran kuin hän itse saa Kelalta päivässä. Yritykselle työtä tekevä tuo kaupungin kassaan rahaa kaksi kertaa oman päivittäisen kulukorvauksensa verran tunnissa.

Tämä on pelkästään työstä kaupungille perittävä korvaus. Sen lisäksi työtön tuottaa kaupungille selvää rahaa 10,09 euroa päivässä valtion työllistämiskorvauksena. Suurin hyöty tulee vapautumisesta kaupungin osuudesta työmarkkinatukeen. Kaikkein heikoimassa asemassa olevat pitkäaikaistyöttömät kantavat merkittävän vastuun kaupungin talouden tasapainottamisesta.

Orjakauppa on niin kannattavaa, että se ei yhtä vastaan hangoittelevaa änkyrää kaipaa. Hänet voidaan istuttaa nöyryytysmielessä täyttelemään sanaristikoita vuosikausiksi, niin oppii olemaan. Tai kaikesta päätellen onneksi ei opi olemaan, vaan tuo epäkohdat esille omalla nimellään ja naamallaan.
Huittisissa ei varmaankaan kannata ruveta pesemään autoja tai korjaamaan pienkoneita yritysmielessä. Kaupungin ylläpitämä orjatyökeskus pitää huolen siitä, että samoille markkinoille on turha yrittää.

Asian luulisi kiinnostavan myös kilpailuviranomaisia."

Ylempi teksti on lainaus Uuninpankkopoika -blogista.

Lähde: http://sakutimonen.com/2014/11/orjatyon-hinnasto/

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/silloin-kun-lama-syvenee-niin-orjatyo.html
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et sitten osaa kirjoittaa olemassaolevien ketjujen alle? Tarvitsisit ilmeisesti (työvoima)koulutusta.

Äänestä

Ei ole siitä kysymys on oikein avata uusi ketju että asia ei unohtuisi tämä on erittäin tärkeä ja ajankohtainen asia.Kuntoutettavatyö uusi tapa kyykyttää työtöntä ennen muinoin kuuskytluvulla oli työsiirtolat missä teetetttiin ilmaiseksi töitä esim seutula oli sellainen missä nykyään on lentokenttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whe kirjoitti:

Samalla kun nyt YT-neuvotteluja tehtaillaan yhä kiihtyvämpään tahtiin, niin TE-keskus uhkailee karenssilla ihmisiä puoli pakollisiin orjatöihin.

Saku Timosen Uuninpankkopoika- blogi otti selville, että millä hinnalla esimerkiksi Huittisten kaupunki käyttää näitä työttömiä orjatyövoimana hyväksi.

"Huittisten kaupunki myy kuntouttavassa työtoiminnassa olevien lähes ilmaista työpanosta yksityisille yrityksille. Yksityiset sitten saavat orjan n. kymmenellä eurolla tunniksi käyttöönsä ja yritykset kahdellakympillä.

Jos työntekijä matkustaa orjatöihinsä autolla, niin siitä kaupunki rahastaa vielä 45 senttiä /km.

Kaikki tämä raha tulee kaupungille eikä se työt tekevä kuntoutettava näe siitä vilaustakaan. Hän saa vain Kelan työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Tämänkin kulukorvauksen maksaa Kela.

Yksityiselle myyty kuntoutettava työtön tuottaa tunnissa kaupungille saman verran kuin hän itse saa Kelalta päivässä. Yritykselle työtä tekevä tuo kaupungin kassaan rahaa kaksi kertaa oman päivittäisen kulukorvauksensa verran tunnissa.

Tämä on pelkästään työstä kaupungille perittävä korvaus. Sen lisäksi työtön tuottaa kaupungille selvää rahaa 10,09 euroa päivässä valtion työllistämiskorvauksena. Suurin hyöty tulee vapautumisesta kaupungin osuudesta työmarkkinatukeen. Kaikkein heikoimassa asemassa olevat pitkäaikaistyöttömät kantavat merkittävän vastuun kaupungin talouden tasapainottamisesta.

Orjakauppa on niin kannattavaa, että se ei yhtä vastaan hangoittelevaa änkyrää kaipaa. Hänet voidaan istuttaa nöyryytysmielessä täyttelemään sanaristikoita vuosikausiksi, niin oppii olemaan. Tai kaikesta päätellen onneksi ei opi olemaan, vaan tuo epäkohdat esille omalla nimellään ja naamallaan.
Huittisissa ei varmaankaan kannata ruveta pesemään autoja tai korjaamaan pienkoneita yritysmielessä. Kaupungin ylläpitämä orjatyökeskus pitää huolen siitä, että samoille markkinoille on turha yrittää.

Asian luulisi kiinnostavan myös kilpailuviranomaisia."

Ylempi teksti on lainaus Uuninpankkopoika -blogista.

Lähde: http://sakutimonen.com/2014/11/orjatyon-hinnasto/

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/silloin-kun-lama-syvenee-niin-orjatyo.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu