Saksalainen kauppaketju Lidl näkyy palkanneen hänet mainosmieheksi suomen myyntejään edistämään.
Supliikkimiehiä H.V näkyy olevan ei niin ärsyttävä kuin nää gordonramsit ja vastaavat ulkomaiset.
En ala hehkuttamaan lisää Lidlin ruokatarvikkeiden laatu-hintasuhdetta. mutta asiakkaita näkyy riittävän.
Maamme isoimmat kauppaketjut ovat joutuneet jopa yt-neuvotteluihin myyntilukujen takkuillessa talouslaman keskellä.
Korkealaatuisilla ruokatarvikkeilla on oma asiakaskuntansa.
Hans Välimäki on vähemmän ärsyttävä Tv-kokki.
3
94
Vastaukset
- muu maa lideli
Tekeekö Hans samanlaisen karhunpalvelun kuin olisi konnan puolustusasianajana. Tänä vuonna matkaa Saksaan miljoonia euroja pois oman maan taloudesta.
Lidelin ostama viidennen kolonnan mies. - a. b. c.
Meidän ''suomalaiset''kaupat olivat hivuttaneet hintansa tosi korkealle tasolle, ja leipääkin oli vain muovitettuna.
Kenen lie ollut keksintö?
Nyt on tämä sakukauppa saanut aikaan sen että jokaisessa marketissa on saatavana ilman muovipussipakattua leipää joka on monesti vasta uunista otettua lämmintä leipää.
Hedelmissä ja vihanneksissa on hyvät ja siistit lajitelmat.
Kannatan Lidl'iä ja kukkarokin tykkää.
Maksaahan Lildl veroja monessa muodossa ja palkkaa suomalaisille työntekijöille jotka puolestaan maksavat tuloistaan verot kotimaahansa. - päällikön rouva
Syytän näitä kokkiohjelmia, siis syytän koska olen lihonut 2 kg. Ateriat niin herkullisen näköisiä kermalla ja voilla maustettuja, joten piti minunkin ostaa kunnon vispikermaa ja Valion voita, sisäfilepihvit lisukkeena salaatteja ja Hasselbackan perunoita somasti voinokare joka viillossa. Ei siis paljon kaloreita.
Jälkiruokana suklaafondue johon somasti dipataan voitaikina palleroita, makuelämys voittaa pahimmankin nälänhädän.
Onhan ruualla mässäily luonteen heikkoutta, toivettakin että alkavat juonteet kasvoissa lopettaisivat muistuttamisen vuosien karttumisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1494019Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso153809Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai643031Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani123012Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1472585- 632433
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282153"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1121528- 291497
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es651360