En tiedä

Me ollaan niin kauan oltu paikoillaan, tässä meidän suhteessa. Jos tätä suhteeksikaan voi varsinaiesti sanoa. Anyway.
Oon kuullut sanottavan, että jos suhde ei pääse eteneen, se kuihtuu, kuivuu kasaan.
Mä ikävöin ja kaipaan sun luo ihan hirveesti. Ja mä en enää oikein tiedä missä mennään tai mitä sä aattelet. Ja varmaan sain sut jo hermostuun ja ahdistuun, kun kyselin. Mä tiedän, että tarviit paljon omaa aikaa ja tilaa. Mutta silti jotenkin, mun on kauheen vaikea uskoa, että sä kaipaisit mua tai tämä sun tarvitsemasi oma aika ei johtuisi musta. Mä kuitenkin uskon tekoihin. Uskon siihen, että ihminen voi sanoa mitä vaan, mutta ne teot on se mikä kertoo totuuden.
Se mikäö mua vaivaa, on se, että sun teot puuttuu ne jotka tukisi sun sanomisia.
Kauheen vaikea tilanne, mulle ainakin. Mä en oikein enää ymmärrä. Enjkä tiedä jaksanko enää yrittää ymmärtää. Toisaalta kaipaan sua ihan hirveästi, enkä haluisi luovutta. Mutta en nää järkeä, että yritän vaan roikkua sun mukana.
Niin kuin sanoin aiemmin, suhde kuihtuu jos se ei pääse etenemään. Me ei edetä, me ollaan vaan tässä tilanteessa. Puhuen tulevaisuudesta, suunnitellaan sitä. Toteutuminen jää puuttumaan, niin kuin aina.
Mä enää tiedä kauanko "jaksan" sua rakastaan näin niin kuin nyt. Kauanko jaksan sua odottaa. Mä alan oleen voimaton tähän tilanteeseen, ja muutenkin. Haluan rinnalleni jonkun jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Joka ottaa mut kainaloon silloin, kun oon kaikkeni antanut. Silloin, kun oon väsynyt.
Mä jään pohtiin ja hetken ainakin vielä myös oottaan.
Mutta pikku hiljaa yritän alkaa irtaantuun, ja sitten siirryn eri polulle.
8297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onnea sulle.

Mulla vähän sama tilanne, mutta irtaantua en voi, koska ilman tätä rakkautta ei olisi minua....!?! En osaa paremmin selittää, outoa, mutta totuus on taruakin ihmeellisempää.

Ymmärsitköhän..

Hyvää yötä,

Äänestä

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon juuri nyt. siispä sama tilanne..ettei vaan sama ihminen olisi saanut kaikki valloituksensa samaan tilaan??

Äänestä

Itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Nyt onneksi päässyt irti ja elämä tuntuu aivan erilaiselta. Olen onnellinen ja uusi nainen on löytynyt, joka vastaa mun tunteisiin. Me jopa etenemme, jota ei myöskään omassa edellisessä suhteessani tapahtunut. Ole rohkea ja päästä irti, nykyisen suhteesi tuoma stressi ja pahaolo vielä murtaa sut.

Äänestä

On kokemusta vähän liikaaki, kuvailemienne kaltaisista paskahousuista. Valitettavasti ihminen ei siitä muutu, joko sopeudut tilanteeseen tai eroat. Suosittelisin eroa, mutta siinä on se ongelma, että seuraava suhde voi olla samanlainen. Pitäisi oppia rakstamaan ensin itseään, jotta pystyisi ottamaan vastaan kumppanin, joka kohtelee hyvin ja arvostaa. Itsellä harjoitukset kesken ja siksipä olen vielä

Äänestä

Osaan vastata, mutta kuka hullu alkaa rakkautta vannomaan tunnin päästä enstapaamisesta!? Mä en.

Äänestä

Niin suhteen aikana voi oppia paljon. Tulee elämänmuutoksia, hyviä aikoja, huonoja aikoja. Kasvetaan yhteen tai erilleen. Jos heikosta tuleekin vahvempi, itsenäisempi mutta parisuhteeseen uskova. Yksin ei silti pysty...

Äänestä

Miehen pitää ottaa sinut kainaloon kun olet kaikkesi antanut. Sitten kun kohdallesi sattuu joku tilanne jossa sinun tulisi toimia naisroolin edellyttämällä tavalla niin ulvot tasa-arvokorttia. Teidät nykynaiset tiedetään.

Äänestä

Valitettavasti en vain tiedä enää mitä tehdä. Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis on vaan antaa olla. Sen kummemmin tekemättä tai sanomatta enää mitään. Itse olen hänelle kaiken sanonut ja kaiken hänen eteensä tehnyt. Ymmärtänyt ja ollut tukena, aina ollut valmiina hänen minua tarvitessaan.
Näinä huonoina hetkinä, kun häntä tarvitsisin, ei häntä näy eikä kuulu missään.
Hän on niiin vaikea tapaus kaikin puolin, enkä osaa häntä lukea.
Kaikesta huolimatta hän on niin rakas.
Mutta ehkä nyt vain on rahani sietää tätä kaikkea tullut vastaan.
Tämä tämän hetkinen ei vain enää riitä. Tarvitsen jotain pysyvämpää, jotain....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enää kirjoitti:

Me ollaan niin kauan oltu paikoillaan, tässä meidän suhteessa. Jos tätä suhteeksikaan voi varsinaiesti sanoa. Anyway.
Oon kuullut sanottavan, että jos suhde ei pääse eteneen, se kuihtuu, kuivuu kasaan.
Mä ikävöin ja kaipaan sun luo ihan hirveesti. Ja mä en enää oikein tiedä missä mennään tai mitä sä aattelet. Ja varmaan sain sut jo hermostuun ja ahdistuun, kun kyselin. Mä tiedän, että tarviit paljon omaa aikaa ja tilaa. Mutta silti jotenkin, mun on kauheen vaikea uskoa, että sä kaipaisit mua tai tämä sun tarvitsemasi oma aika ei johtuisi musta. Mä kuitenkin uskon tekoihin. Uskon siihen, että ihminen voi sanoa mitä vaan, mutta ne teot on se mikä kertoo totuuden.
Se mikäö mua vaivaa, on se, että sun teot puuttuu ne jotka tukisi sun sanomisia.
Kauheen vaikea tilanne, mulle ainakin. Mä en oikein enää ymmärrä. Enjkä tiedä jaksanko enää yrittää ymmärtää. Toisaalta kaipaan sua ihan hirveästi, enkä haluisi luovutta. Mutta en nää järkeä, että yritän vaan roikkua sun mukana.
Niin kuin sanoin aiemmin, suhde kuihtuu jos se ei pääse etenemään. Me ei edetä, me ollaan vaan tässä tilanteessa. Puhuen tulevaisuudesta, suunnitellaan sitä. Toteutuminen jää puuttumaan, niin kuin aina.
Mä enää tiedä kauanko "jaksan" sua rakastaan näin niin kuin nyt. Kauanko jaksan sua odottaa. Mä alan oleen voimaton tähän tilanteeseen, ja muutenkin. Haluan rinnalleni jonkun jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Joka ottaa mut kainaloon silloin, kun oon kaikkeni antanut. Silloin, kun oon väsynyt.
Mä jään pohtiin ja hetken ainakin vielä myös oottaan.
Mutta pikku hiljaa yritän alkaa irtaantuun, ja sitten siirryn eri polulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu