Nielemisvaikeudet

Onko kenelläkään muulla ahdistukseen liittyvää nielemisvaikeutta? Itsellä vaikeus niellä julkisilla paikoilla. Joutuu tukemaan kädellä päätä ja ymmärrätte varmaan että ruoka jää syömättä. Jostain syystä nesteen juominen on pahin ja usein en pysty juomaan sitä ollenkaan.
127122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minulla aivan sama ongelma... syöminen jostain syystä onnistuu helpommin kuin juominen, sillä neste menee helpommin väärään kurkkuun. Minulla on myös muita ahdistus oireita joihin vastikään olen hakenut apua.

Äänestä
  • Millasia muita ahdistusoireita sulla on? Mulla on monien fyysisten oireiden lisäksi sairauspelkoja ja pahin on psykoosin pelko

    Äänestä

Mulla taas on varmaan kahdeksan vuotta ollut ongelmaa nielemisen kanssa. Juoma putoo kyllä helposti, mutta ruuan kanssa sit ongelmia. Sekin kyllä menee alas kun hörppää vettä jokaisen suupalan painikkeeksi, mutta syöminen on hidasta ja vaivalloista.. Pelkään myös että ihmiset huomaavat mun juovan kokoajan ja pitävät jotenkin outona. Outo olenkin kun en niellä osaa, mutta silti.
Niin, ja mulle on aina siis sanottu, että toi on psyykkistä, ahdistuneisuuteen ja sellaseen liittyvää. Onhan mulla paniikkihäiriökin todettu.

Äänestä
  • Ruokatorven sulkijalihas kiristyy jännittämisestä, siinä syy nielemisvaikeuksiin, on ollut myös itselläni mutta olen vuosiensaatossa päässyt jotakuinkin siitä eroon, en kokonaan mutta en enää pelkää niin paljon, kun tiedän mistä on kysymys.

    Äänestä

On minulla, olen alkanut miettiä, että mihin nämä nielemisvaikeudet ja puristava tunne kurkussa ja toisinaan rinnassa voisivat liittyä. Olen yrittänyt itse selittää oireiluani esim. närästyksellä, jota on myös ollut. En tiedä, ehkä se pää pitäisi tutkituttaa. Onhan tuota stressiä ja murehtimista muutenkin sen verran, ettei monikaan tätä normaalina pidä varmaan.

Äänestä

Tuttua juttua. Pelottava tunne..

Äänestä

Toivottavasti joku vielä lukee tätä ketjua. Itselläni kaikki alkoin 11/14 ja siitä lähtien on ollut pelkkää alamäkeä. Aluksi en uskaltanut niellä omaa sylkeänikään. Olen aina ollut hoikka, mutta nyt olen liian laiha. Ruoka menee helpommin alas. Juominen on pahin ongelma.. minulla siis todettu paniikkihäiriö ja paha ahdistuneisuus. Onko täällä joku selättänyt tämän ongelman jotenkin ? Miten nykyään menee ? Koko ajan hiipii mieleen joku uusi sairaus väkisinkin..

Äänestä

Täällä sama ongelma edelleen lisäyksellä että ongelma laajentunut kotiympäristöönkin, onneksi lievänä..

Äänestä

Tuota...voisiko myös pitkäkestoisesta stressistä (ei varsinaisesta ahdistuksesta) aiheutua tämä ruokatorven sulkijalihaksen kiristyminen niin, ettei ruoka pääse sieltä alas ja menee vähän väliä väärään kurkkuun ?

Äänestä

Todellakin jännittämisestä / ashdistuksesta / stressistä johtuvaa. Kokemusta on!
Silloin kuin mikään ei paina mieltä niin homma toimii, mutta taas toisin päin niin jopas on nieleminen hankalaa.

Äänestä

Tähän on olemassa ihan diagnoosikin jonka nimi on ''pala kurkussa''. Etsikää netistä, tuolla hakusanalla. Melkein aina syynä on ahdistus tai paniikkihäiriö - ihminen usein reagoi asioihin sekä psyykkisesti että fyysisesti. Hyvä uutinen tässä on se ettei mistään vakavasta fyysisestä sairaudesta ole kyse.

Äänestä

Tuttua on!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikea syödä.. kirjoitti:

Onko kenelläkään muulla ahdistukseen liittyvää nielemisvaikeutta? Itsellä vaikeus niellä julkisilla paikoilla. Joutuu tukemaan kädellä päätä ja ymmärrätte varmaan että ruoka jää syömättä. Jostain syystä nesteen juominen on pahin ja usein en pysty juomaan sitä ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu