Taidetyö ja taidepalkka

Stradivarius

Valtio maksaa taiteiijoiden koulutuksen, mutta ei haluaa rahansa takaisin. Suomalainen yhteiskunta on geologisesti syrjässä. Suomessa on huonot Taidemarkkinat. Jos taidemarkkinat olisivat olleet hyvät, niin taiteilija saisi kunnon työmiehen palkkaa. Ei pidä paikkaansa, että taiteilijoilla ei ole töitä. Valtion pitää ymmärtää taiteen arvo. Taide operoi tunteella ja aisteilla. Ihmisillä on liikaa Tieteellista ajattelua. Siksi taide jää pimentoon. Pysyäkseen kehityksessä taiteilijan on oltava yhteiskunnallinen.

Suomessa ei ole mitään kaupunkitaidetta. Se mitä taiteilija VOISI tehdä ja mitä hän SAA tehdä Suomessa eivät ole sama asia. Taidetta pitää uskaltaa lisää. Pitää kasvattaa ihmisten suhtautumista taiteeseen ja kasvattaa näin Taidemarkkinoita. Suurin ehkä summa mitä elävästä taiteilijasta on maksettu on yli miljoona euroa. Taide on pääoma ja henkinen potentiaali. Taidetta ei pysty mittaamaan rahassa, sillä sen vaikutus on moniulotteista ja se kattaa koko yhteiskuntaa. Taiteilijalle täytyy maksaa normaali vahva työmiehen palkkaa ja antaa taidetyötä.

Suuri osa taidetta päättyy ilmaiskäyttöön: netti, kirjastot, julkiset kuvat, musiikki, henkinen luovuus ja tietoisuus, vapaus, ilo, onni....Työttömyyysraha, millä suuri osa taiteilijoita kituu on yhtä kuin taiteilijatyöttömyyspalkka, mutta se ei riitä, sillä taiteilija tarvitsee asiakkaita. Taidetta ei tehdä itselleen vaan ihisille kuten kaikki muutkin alat. Jos valtio ja kansa eivät tajuaa käyttää taiteilijoiden palveluja ja visiota, niin se tarkoittaa, että yhteiskunta degradoituu ihmisten lyhytaivoisuuteen. Jos ei olisi taidetta yhteiskunta loppuisi. Elämä on taidetta ja ammattitaide tarvitsee palkkausta, kuten muukin ammattiala saa palkkaa.

Ihmisoikeusjulistuksessa lukee, että jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti ammattiaan.

Historiasta muistamme, jos palkka jää maksamatta, niin syntyy väkivalta. Syy ei ole taiteilijan. Ei varsinkaan väitteissä, että taiteilija on laiska. Jos heittää tiiltä ilmaan, niin tiila palaa takaisin.

5

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hajoo .. . . .

      Kuule... moni tekee ns. taiteensa itse...
      ja tai kopioi kun voi tulostaa vaikka kameralla otetun kuvan monaliisasta, .,,,

    • Stradivarius

      Työvoimatoimistossa pitää olla taiteilijoille sopivat CV palvelut myös EURES tasolla. Palvelujen pitää olla sopivat kunkin taidealan representaatiolle. Taiteilijaa voivat työllistää yksityiset ja julkiset sektorit.

      Esim. taidemaalari voisi tehdä seinämaalauksia sisä ja ulkopuolelta, muotokuvia, luonto ym kuvia kuten realistisia myös abstrakteja ja kaikkea kokeilevaa, riippuen taiteilijasta. Tilaajat valitsevat itse mielekkään tyylisuunnan CV:stä.

      Kaikkien taiteiljoiden pitää päästä CV:n jäseneksi ja taiteilijaseuraan. Nykyisin abstrakti ja kokeileva taide saa kaiken huomion ja realistinen taide jää pimentoon, vaikka käyttöä ja tarvetta olisi molemmilla, kuten ovat käytännöt muualla Maailmassa. Suomeen voisi avata uutta Realistisen Taiteen Yliopistoa. Siitä hyötyisivät sarjakuvien tekijät, graafiset työntekijät, museoiden historiallisten esineiden tilaajat, konservaattorit ja monet muut. Taiteilijoiden pitää tehdä yhteistyötä toisten alojen edustajien kanssa esim. tekniikot. Tekniikko kehittää taiteen avulla hahmottamisen kykyä ja luovuutta.

      Suomessa on paljon valkoista vaaleata seinäpintaa. Autot ovat yksivärisiä. Asvaltista voisi tehdä taidegalleriaomainen vaikka koulutuskäyttöön valjastettu sopiva paikka. Pitää tekniikoiden kanssa tutkia, kuinka saisi maalin pysymään asvaltissa.

      Muu kuvataidetyö voisi olla painojulkaisujen kuvittamista, opetusta, konsultaatiota. Lisäksi olisi kivaa, että poliittisen johdon mukana ulkomaan työmatkoilla olisi ainakin yksi taidelähettiläs solmimaan kontakteja. Lehtien olisi rohkeasti käytettävä taas kuvataiteilijan omaperäistä käden jälkeä. Se eroaa graafisesta jäljestä siten, että jälki on alkukantaista ja itse tehtyä, josta tulee helposti henkilön henkilökohtainen anti ilmi esim. taiteilijan oma kuvitus tai teosesittely. Taiteen rikkaus on persoonallisuudessa. Jokainen on erilainen. Valitettavasti taide kaatuu erilaisuuteen. Ihmisten on siis tultava itse "kaapista olemalla uskaliasti erilaisia". Se voisi olla yksi tärkeä taiteen rooli - ihmisten henkinen kasvu. Se vaikuttaa positiivisesti poliitikoihin kanssa.

      Taiteilijoita voisi valjastaa positiiviseen yhteiskunnalliseen työhön ja kansainväliseen työhön. Taide on valistaja ja Rauhan tuoja. Taide on Globaalisessa Maailmassa integroiva voimalähde eri kulttuurien, rotujen, sukupuolien, yhteiskunta-asemien ja iän välillä. Tajua se, hyvä kansalainen, mitä on taide. Se ei ole perjantai ikiaikainen oluttuoppi. Ei. Se on sinun oma vapautesi olla sitä, mihin sinun mielikuvituksesi riittää. Mielikuvituksen palveluja tarjoavat sinulle Taiteilijat. Usko pois ammattikunnan visioon ja älä pety.

      • Stradivarius

        Tanssi ja kuvataide ovat huonommin palkattuja. Taiteilijat elävät pummilla. Se tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi, sillä köyhyys kasvattaa sosiaali-, terveys- ja oikeusjärjestelmämenoja. Köyhille fyysisille taiteillle, siis niille, jotka eivät figuroi massamedian kautta, vaan toimivat ajassa ja paikassa, pitää tehdä 24 tuntinen foorumi sosiaaliseen paikkaan, jossa olis vapaa jonotus ja jonne ovat tervetulleet pummitaiteilijat viihdyttämään reaaliajassa kansalaisia taidoillaan ja saamaan inspiraatiota ja rahaa, sillä sellainen Ankkuripaikka maksaisi rahaa esiintyjille. Se olisi hyvää taiteilijapalkkaa köyhille taiteilijoille.


      • Stradivarius
        Stradivarius kirjoitti:

        Tanssi ja kuvataide ovat huonommin palkattuja. Taiteilijat elävät pummilla. Se tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi, sillä köyhyys kasvattaa sosiaali-, terveys- ja oikeusjärjestelmämenoja. Köyhille fyysisille taiteillle, siis niille, jotka eivät figuroi massamedian kautta, vaan toimivat ajassa ja paikassa, pitää tehdä 24 tuntinen foorumi sosiaaliseen paikkaan, jossa olis vapaa jonotus ja jonne ovat tervetulleet pummitaiteilijat viihdyttämään reaaliajassa kansalaisia taidoillaan ja saamaan inspiraatiota ja rahaa, sillä sellainen Ankkuripaikka maksaisi rahaa esiintyjille. Se olisi hyvää taiteilijapalkkaa köyhille taiteilijoille.

        Ainakin kerran vuodessa voisi järjestää Suuri Suomalainen Taiteen Tapahtuma, jossa olisi musiikkia ja hauskanpitoa ja kaikki vapaat taiteet edustettuna siten, että kaikilla olisi kivaa. Vaikka tulisikin kaikki viisi miljoona suomalaista Suomen Taiteen tapahtumaan ja kaikki ulkomaalaiset jotka eivät ruuhkauta Itämeren Lauttoja ja lentoliikennettä. Voihan sitä maitse kiertää.

        Eli Suuren Suuri Taidetapahtuma, jolle varataan ikioma maapaikka sopivasta paikasta, jossa jokavuotinen yhteiselo synnyttäisi uutta luovaa inspiraatiota ja kulttuuria ja innostusta ja innovaatiota ei pelkästään taiteen vaan kaikkien yhteiskunta alojen kesken. Tilaisuudessa solmittaisiin kontakteja, tehtäisiin kauppoja ja valistuttaisiin ja pitäisiin hauskaa. Inspiroivana Mahdottomana Mahdollisena tapahtumana voi pitää Kumbha Melaa, jossa on miljoonia käyttäjää ja se näkyy kosmoksesta.

        Riittää jäätynyttä pakkastaidetta. Tervetuloa Elävä Uusi kulttuuri.


    • Artcom

      Riittävä määrä Kekkosen jms muotokuvaharjoitelmia julkistettuna nostaa tasoa ja taiteen menekki voi mahdollisesti alkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3969
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3581
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      49
      2957
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2952
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2551
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      54
      2273
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      18
      1579
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      105
      1456
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1334
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1213
    Aihe