Vakuusvuokra

Tulipa sit vihdoin viimein pölisteltyä paikkakunnan hiekat jaloistaan, mutta ihmettelenpä kovasti, että onko Polvijärven talousasiat niin pielessä, ettei maksamaani takuuvuokraa voi maksaa takaisin, vaikka siivosin lähtiessäni kämpän katosta lattiaan. Selittelyksi sain kunnan vuokraemännältä että kun sinne jäi niin paljon sitä tavaraa? No vessan peili ei lähtenyt irti, sen enempää kuin eteisessä oleva peili ja lapsen huoneessa ollut hylly. Ns. thorax ruuveihin ei ollut irrotus välinettä ja koska en halunnut häiritä ylpeitä nenän varttaan tuijotteleviltä naapureiltani, niin ne jäi sitten kunnan työntekijöiden harmiksi. Rahaa ne on nekin maksaneet eivät ne ole ilmaisia minullekaan olleet. Ja tuskin sen takapihan (muuton vuoksi ravalle mennyt) kunnostustyöt 480€ maksaa. Ihan hymyilyttää ellei suoraan sanoen hatuttais, en olisi kortta ristiin laittanut jos oisin tämän tiennyt. Rikas kunta rikastuu entisestään kun ties kuinkahan monelle oman kohtaloni lisäksi olette takuuvuokrat itsellänne pimittäneet. Kokemus tääkin ja helpotuksen huokaus kun pääsin tuollaisesta kunnasta irti.
6336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Outokumpu kutsui meitäki. Siellä hienoa asua.

Äänestä
  • Mitä hienoa on Outokummussa, pikkukylä siinä missä Polvijärvikin.

    Täynnä kateellisia ja katkeria ihmisiä, huonosti hoidettuja teitä/ katuja, korkea vero prosentti... Listaa voisi jatkaa paljonkin.

    Äänestä

  • 12+5-1 kirjoitti:

    Mitä hienoa on Outokummussa, pikkukylä siinä missä Polvijärvikin.

    Täynnä kateellisia ja katkeria ihmisiä, huonosti hoidettuja teitä/ katuja, korkea vero prosentti... Listaa voisi jatkaa paljonkin.

    Siinäpä juuri yksi kateellinen kirjoittelee Polvijärveltä, verot ne nousevat teilläkin, taitaa vituuttaa?Outokummussa on paremmat palvelut kuin teillä, joudutte käyttämään myös tekin niitä. Paljonkos sieltä töissä käypi täällä, yli sata ihmistä, siinä näkee teidän työpaikat.

    Ei sen katkerampia ihmisiä, tai kateellisia, kuin polvijärvelläkin on, tyhjä morkata.

    Äänestä

  • vilperi3 kirjoitti:

    Tiet ja kadut on verrattuna Polvijärveen Okussa paljon huonommalla hoidolla, kunnantalous kuralla "matkailun" tukemisen vuoksi sekä velkaa tulee velan päälle uuden koulun vaatiman rahamäärän verran. Verotus kieltämättä nousee maltillisesti Polvijärvelläkin mutta Okun prosenttiin on vielä pitkä matka.

    Polvijärven kunnan taloutta on hoidettu pitkään hyvin ja näinollen se on pysynyt loistavasti tasapainossa, rahaa ei ole kylvetty turhuuksiin eikä tuottamattomiin kohteisiin.

    Ei käy näin Polvijärveläisenä pätkääkään kateeksi, mitä palveluihin tulee itse suosin ja käytän Joensuun palveluja mieluusti sillä sieltä löytyy kaikki tarpeellinen.

    Autokauppaa ei taida löytyä Okusta vaikka kaupunki onkin, meillä on autokauppa ollut pitkään, päivittäiset ruokatavarat löytyy marketeista, koneet- laitteet saa kahdesta myymälästä.

    Työpaikat toki on monella Okussa mikä ei lie mikään huono asia, käyhän Polvijärveläisiä muissakin naapurikunnissa töissä eikä siitä tehdä suurempaa numeroa niillä paikkakunnilla.

    Äänestä

Polvijärven kunnan talous on toistaiseksi hyvällä mallilla, muutama vuosi eteenpäin hyviä vuosia voi vaan muistella kun valtionavut pienenee vuodesta vuoteen.

Tavaraa voi jäädä huoneistoon ja luulisi olevan tervetulluttakin jättää vaikka esim. peilikaappi sen perinteisen peiliräppänän tilalle joka jättänyt on sen jo kerran maksanut.

Mitä tulee pihatöihin ne tuskin maksaa paljoakaan lähes banaanipalkkaisen talonmiehen tekemänä joten lie vaan periaatekysymys takuuvuokran palautuksen kanssa, mitään vahinkoa ei ole varsinaisesti lie tapahtunut.

Muuttoliike tulee vilkastumaan Polvijärvellä, suuremmat naapurikunnat kutsuvat (Joensuu, Kuopio ym.) Outokummulla ei ollut eikä tule olemaankaan minulle tarjota mitään joten muuttaessani pois valinta oli helppo, Joensuu kaikkine palveluineen oli valintani enkä kadu sitä.

Äänestä
  • Koska Aulikki saarnaa?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teinin äiti kirjoitti:

Tulipa sit vihdoin viimein pölisteltyä paikkakunnan hiekat jaloistaan, mutta ihmettelenpä kovasti, että onko Polvijärven talousasiat niin pielessä, ettei maksamaani takuuvuokraa voi maksaa takaisin, vaikka siivosin lähtiessäni kämpän katosta lattiaan. Selittelyksi sain kunnan vuokraemännältä että kun sinne jäi niin paljon sitä tavaraa? No vessan peili ei lähtenyt irti, sen enempää kuin eteisessä oleva peili ja lapsen huoneessa ollut hylly. Ns. thorax ruuveihin ei ollut irrotus välinettä ja koska en halunnut häiritä ylpeitä nenän varttaan tuijotteleviltä naapureiltani, niin ne jäi sitten kunnan työntekijöiden harmiksi. Rahaa ne on nekin maksaneet eivät ne ole ilmaisia minullekaan olleet. Ja tuskin sen takapihan (muuton vuoksi ravalle mennyt) kunnostustyöt 480€ maksaa. Ihan hymyilyttää ellei suoraan sanoen hatuttais, en olisi kortta ristiin laittanut jos oisin tämän tiennyt. Rikas kunta rikastuu entisestään kun ties kuinkahan monelle oman kohtaloni lisäksi olette takuuvuokrat itsellänne pimittäneet. Kokemus tääkin ja helpotuksen huokaus kun pääsin tuollaisesta kunnasta irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu