Työttömiä tulee esittää julkisuudessa uhreina ja näin syntyy sympatiaa työttömiä kohtaan. Sitten tuodaan Filatov julkisuuteen lausumaan työttömistä myönteistä ja samalla todetaan, että ihan lain voimalla tullaan työttömien asemaa parantamaan esim. järjestämällä terveystarkastuksia. Mutta tietenkin jätetään kertomatta, että terveystarkastukseen on saavuttava karenssin uhalla.
Tässä eräs mutta varsin yleinen tapa hoitaa työttömien asioita tasavallassa nimeltään Suomi.
Tässä eräs mutta varsin yleinen tapa hoitaa työttömien asioita tasavallassa nimeltään Suomi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Orjatyöt pitää nyt viimein kieltää ja tilalle saada oikeaa palkkatyötä. Kuntouttvaan te-toimintaan pitää saada oikea TES-palkka niin työttömät menisivät toimintaan aina iloisin mielin. Kuntouttavasta te-toiminnasta pitäisi maksaa kuukaudessa vähintään 1200 euroa.
No mikäs siinä tarkastuksessa nyt mättää? Itse voisin mennä ihan mielelläni. Näkevätpähän sitten, että en ole mikään kaljaa kittaava sohvaperuna ja olen työkunnossa. Jos siitä saa ihan mustaa valkoisella, niin ihan hyvä vaan.
Se sisältää myös huumetestin. (toim.huom)
"Itse voisin mennä ihan mielelläni. Näkevätpähän sitten, että en ole mikään kaljaa kittaava sohvaperuna ja olen työkunnossa. "
Voit mennä jo nyt vapaaehtoiseen terveystarkastukseen. Tuon jälkee annat luvat eri tahoille käyttää terveystietojasi.
Niinpä. Parasta olla avoin ja ennakkoluuloton joka suuntaan. Siten edistää omaa työllistymistään. Asenne paistaa kauas oli se millainen hyvänsä.
Sanoo iloinen orja, jonka aivot on pesty medialla ja joka tottelee sokeasti orjuuttajiaan.
Minä olen sanoutunut irti sairausteollisuudesta. Tuo yksityisten terveystietojen jakaminen paikkakunnan virkamiehille on tietenkin törkeää, mutta en lähtisi minnekään terveystarkastuksiin, vaikka se olisi normaalin lääkärin vaitiolovelvollisuuden puitteissakin tehty. En usko tähän systeemiin. En halua kannattaa sitä. Parhaiten protestoi olemalla käyttämättä 'palvelua' tai tuotetta, joka on huono.
Ja lakatkaa hyvät kansalaiset puhumasta 'kuntouttamisesta', kun työnhakijat eivät sellaista tarvitse. Kun ongelma on suuryritysten, rahalaitosten ja poliitikkojen ahneus, ei se uhria nöyryyttämällä parane.
Oletteko muuten seurannut siitä järjettömästä sotesotkusta käytyä keskustelua? Itse en lue aivopesumediaa, mutta jostain olin kuullut, että tämän alueen sairausteollisuuden keskus tulee olemaan parinsadan kilometrin päässä ja, yllätys, yllätys, se ei ole samassa kaupungissa, kuin missä työttömyyspalvelut hoidellaan, jonne sinnekin on lähes sata kilometriä, mutta eri suuntaan. Kun nyt tapaa työkkärin edustajan ja oman kunnan edustajan, uhrin neuvotteluasema on heikko, koska jos hän ehdottaa jotain, josta oma kunta hyötyisi, työkkäri voi kieltää, koska se taas hyötyy rahallisesti, jos voi katkaista uhrin työttömyystuen. Ja se, että uhri kertoo, ettei aio käyttää sairauspalveluja, ei oikeastaan liikuta kumpaakaan, koska se on taas eri kunnan asia. Pirullista?
Lokakuun lopussa työ ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 580 800
työnhakijaa, mikä on 67 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
http://www.tem.fi/files/41502/TKAT_Loka_2014.pdf
Kyllä se nyt johtuu siitä, että työttömiä ei ole tarpeeksi aktiivisesti pakotettu pussittamaan ruuveja suuryrityksille, ja siitä, että heitä ei ole pakkotarkastettu, eikä heidän terveystietojaan vielä plarattu kunnan sosiaalitoimiston, työvoimatoimiston ja Kelan läskimammojen toimesta tarpeeksi. Ja siitä, että työtön ei suostu kuolemaan pois, vaikka siihen on luotu oivat mahdollisuudet tukia katkomalla ja työnteko kieltämällä ja valvomalla ja rankaisemalla. Siellä he vaan kituuttavat, kuin tuottamattomat osakkeet. He ovat huono sijoitus. Heistä on päästävä eroon tehokkaammin. Mitenkä olisi työttömyystukien ja toimeentulotukien yksityistäminen? Voi ostaa vakuutuksen, jossa toimeentulo taataan työttömyyden sattuessa. Se pitää vaan älytä ostaa työssä ollessaan. Koska jokainenhan on joskus ollut töissä. Vai? Paitsi tietysti Työtön, josta ei työhön ole, joten hänellä ei ole varaa yksityiseen vakuutukseen, joten hänellä ei ole rahaa elää, joten hän kuolee. Ongelma ratkaistu.
Ratkaisu on aseisiin turvautuminen. Piste.
Ongelmana ei olekkaan ratkennut orjatöillä, massakarensseilla ja nälkään näännyttämisellä. Sitkeitä ovat työttömät ja hatunnosto heille. Keppiä annetaan joka suunnasta ja sitten "kuntoutetaan" työleireillä. Jos tähän ei suostu niin otetaan sossurahasta pois -40% niin alkaa hidas nälkäkuolema. Kapina kuitenkin elää ja työttömät eivät suostu alistumaan.
köyhillä ei ole rahaa aseisiin eikä lupia eikä mannet anna luottoa kaaleelle
Väkivalta on nykyisten valtaapitävien keino. Jos sorrumme itse samaan, emme ole tuomassa parannuksia, vaan sitä samaa. Ja tiedättehän, miten helppo on soluttaa tosi pahiksia jo mielenosoitukseen, saati sitten johonkin aseelliseen kahnaukseen, ja laittaa se kansanliikkeen syyksi. Ei, väkivalta ei ole oikea ratkaisu.
Paikallisten asukkaiden verkostoituminen voi olla osa ratkaisua. Paikallisen puhtaan ruoan tuottaminen. Luonnon kasvien käytön oppiminen. Toinen toisistamme huolen pitäminen. Paikallisrahan käyttöönotto. Muuttaminen maaseudulle, jossa voi elää terveemmin ja itsenäisemmin. Joku voi olla mies paikallaan poliitikkonakin, vaikka koko systeemi onkin mädähkö. Voihan tämä kuitenkin teoriassa toimia, kunhan saadaan paremmat valtuutetut ja edustajat.
Äänestetään euroillamme. Ostetaan pienten paikallisten yritysten tuotteita. Boikotoidaan epäeettisiä, meille huonoja yrityksiä. Pidetään huolta terveydestämme, kartetaan turhia lääkkeitä, alkoholia ja tupakkaa, lisäaineita, kemikaaleja, GMO-moskaa. Kuvitellaan parempi maailma.
Ajatelkaapa ihmisiä, joilta olette oppineet jotain ja jotka ovat muuttaneet maailmankuvaanne. Kuuntelin Ylen dokkarin humoristi Bill Hicksistä. Hän sai varmaan monen ajattelemaan kotimaansa politiikan kauheutta. Talousasioista puhuu monet, suomalaisetkin - kuunnelkaapa esimerkiksi Uusipaavalniemeä tai Ville Iivarista. Kirjailijoita, puhujia, taiteilijoita, poliitikkoja, lehtimiehiä, virkamiehiä, entisiä sotilaita, lauluntekijöitä, näyttelijöitä... Jokaisella on taitoja. Jokainen voi parantaa ja herättää maailmaa.
Työttömät myös esitetään vammaisina jotka tarvivat kuntoutusta. Kuntoutus on sitten pakollista ja tästä saa 9 euroa matkakorvausta "palkaksi" päivässä. Oikeasti työttömistä 99% tarvii vain töitä ja tämä on nähtävästi heidän vammansa.
Tuo oli hyvin sanottu. Kun meitä painostetaan ja uhkaillaan 'kuntoutukseen' kannattaa tosiaan kysyä, mistä vammasta he oikein yrittävät sinua kuntouttaa. Kannattaa sitten odottaa vastausta. Ja kun toinen yrittää kiemurrella vastaamasta, kysyä uudestaan. Mikä on se vaiva, josta kuntoutumalla saisin työpaikan. Onko se työn puute? No, jos se on työn puute, niin silloin ehkä orjana työskenteleminen saattaaisi 'kuntouttaa'. Ja kun on ollut orjana yhden päivän, joko se kuntoutti henkilön? Jos näin on, hänhän voi lopettaa kuntouttamisen ja odottaa, että se palkkatyöpaikka nyt aukeaa eteen. Jos taas yhden päivän kuntouttaminen ei vielä auttanut työn puutteeseen, auttaako kaksi päivää? Millä tavalla kolme päivää olisi parempi kuin yksi? Se joko auttaa tai ei auta. Palkkatyöpaikka joko löytyy tai sitten ei. Jos orjaksi aiotaan pistää pysyvästi, se todistaa vain sen, että 'kuntouttaminen' ei toimi - muutenhan sen ei tarvitsisi olla pitkäaikaista.
Niin, heillä on tietysti tekosyyt mietittynä. Se on muuten aika metka tilanne. He haluavat sinun löytävän orjatyöstä vapautuaksesi palkkatyöpaikan, millä osoittaisit, että orjatyöstä oli sinulle 'apua'. Sinä taas haluat lopettaa orjatyön, mutta tavallaan et halua nyt minnekään palkkatyöhön, koska sillä työkkäri saisi todistetta, että heidän 'kuntoutuksensa' toimii. Onneksi palkkatöitä ei ole tarjolla kuin alle kymmenelle prosentille hakijoista, ja onneksi sinulla ei orjatyön ohessa ole edes aikaa niitäkään hakea. Se, että sitä et työllisty, todistaa mielestäsi sinulle, että orjatyö on kaikkea muuta kuin hyödyllistä, ja antaa työkkärille tekosyyn pitää sinut orjana edelleenkin.
Aika kinkkinen tilanne.
Johtaja Vartianen huusi eilen illalla TV:ssä A studio, taas, että eläkeikä on nostettava, ulkomailta tuotava työvoimaa ja ansiosidonnaisen lisäpäivät poistettava, juuri kun saatiin eläkesopimus, niin tää uuno alkaa taas räkyttämään, on sairas mies, itsellä palkka liki 9 tonnia/Kk ja kehuu ottavansa päiväunet työaikana.
Mihinkä Vartiainen työllistää palkkatöihin 60 vuotiaat, jotka potkittu työttömäksi, kukaan ei ota töihin ja Vartiaisen mielestä ansiosidonnaisen voi ottaa heiltä pois, mikä natsi tää on?
Punaniskainen narsistinen öky työtorkkuja.
Onko mitään tietoa ensi vuodesta, siis joutuuko ensi vuonna ansiosidonnaiseltakin ja 60 vuotta ensi vuonna täyttävät(jos pääsee lisäpäiville) mukaan tuohon Typpiin ja ilmaiseen orjatyöhön?
Kyllähän orjatyö tulee viemään suomesta työpaikkoja ja työttömyys lisääntyy, asiaa ei ole ajateltu, kuin rahanahneen porvarin kannalta, joka saa ilmaista työvoimaa, mutta millä se elää se orjatyöläinen, kun työstä syntyy aina kuluja.
Ajatelkaapa, jos orjatyö olisi millään tavalla hyvä kenellekään, edes yhteiskunnalle, puhuisimme täälläkin siitä tyyliin: "pääsin ilmaiseksi töihin", "pääsin typpiin". Sen sijaan, että normaali termi on 'joutua'.
Jos jokin on hyvä asia, siihen ei tarvitse pakottaa.
Together we stand, divided we fall.
Saa nähdä miten käy, kohtuutonta tuo on kyllä.
EK:N johtajat ja Vartiainen ovat alkaneet taas huutamaan, että ansiosidonnainen pitää lyhentää ja ikääntyneiden lisäpäivät poistaa ja samaan aikaan maassamme on suurtyöttmyys!
Kukaan ei palkkaa 60 vuotiasta ja EK:n mielestä pitää kylmästi poistaa heiltä päiväraha, vaikka monella yli 40 vuoden työhistoria pinellä palkalla ja nyt pieni päivärahan vietäsiiin pois, HÄVYTÖNTÄ puhetta.
Sak:n pitää ottaa yleislakko esiin, jos ensi vuonna porvarihallitus, kokoomushan tät on ajanut koko ajan ja rikkaat EK:n johtajat takanaan.
Vanhoja kiustaan koko ajan vaikka ikämme raataneet ja sitten työttömiksi joutuneet.
EIkä EK:lla ole mitään rajaa ja Kokoomuksella, ihmisen pitää elää, asumine maksaa ja ruoka.
Hävetkää porvareiden kannattajat