Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Omaan ryhmänohjaajaan ihastunut

TiredTiger

Noniin. Iltaa vaan tännekin. Empä ole pahemmin kirjoitellut tänne, joskus pari vuotta sitten kun olin epätoivoinen.

Nyt siis lukion ekaa vuotta käyvä tyttö olen, ja nyt on päässyt käymään niin, että oma ryhmänohjaaja pistää kunnon tunnemyrskyn, eli toiselta nimeltään ihastumisen päälle.RO on nainen! :) Juu... Eikä oo mikään pikkuihastus enää, kun vaikuttaa jo aikatauluun, opiskeluun ja kokeisiin tunteet.

Nyt haluaisinkin jollakin tavoin helpottaa oloani. Hän ei opeta minulle mitään tällä hetkellä, ja tuskin opettaakaan mitään lukion aikana, mutta haluaisin jotenkin olla hänelle mieliksi. Ei siis niin, että ihastumiseni paljastuisi, vaan tehdä edes jotain hänen hyväkseen, mikä esim. piristäisi häntä.

Jollakin tavalla erottua joukosta, näiden muiden oppilaiden joukosta. Niin, että kun hän ajaa kotiin, hän joskus mahdollisesti ajattelisi minua. Ei oudon, vaan ystävällisen käytöksen takia.

Mitä voisin tehdä?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helpointakaikille

      "Mitä voisin tehdä?"

      Unohda suosiolla koko homma

    • neuvokas.

      Et voi tuossa tilanteessa tehdä mitään nolaamatta itseäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1297
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1263
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe