Kello soi aamuisin aina viisitoista vaille kuusi. Ääni suorastaan viiltää ohimoita. Tieto siitä, että ulkona sataa, ei houkuttele nousemaan peiton alta. Käperryn sikiöasentoon ja vedän täkin pään yli. Sen alla on ahdistavan kuuma ja hetken päästä tuntuu, että ilma ei enää riitä. Heitän peiton sivuun ja vedän keuhkot täyteen happea kuin tukehtumaisillaan ollut. Retkahdan löysäksi sängylle ja pian uni saapuu taas. Jossakin unen ja valveen rajamailla osittain ymmärrän, että olisi pakko nousta, mutta vartalo ei tottele.
Hätkähdän hereille. Ulkona on jo valoisaa. Mutta minähän ummistin silmäni vain hetkeksi! Kello on yksitoista.
Ei, tänään en mene kouluun. En kestä sitä paikkaa. Siellä on liikaa tärkeileviä paskiaisia, jotka haluavat päteä asiassa kuin asiassa. Ei minusta taida olla heidän joukkoonsa, koska ei tämä ole edes minun alaani. Ahdistaa edes ajatella, että se kestää vielä useamman vuoden!
Joskus olin lapsellinen ja ajattelin, että minusta tulisi isona taiteilija. Minä maalaan, piirrän, muotoilen ja muovaan ja sitten joku haluaa minut kouluunsa opiskelemaan. Ei se ihan niin mennytkään. Nyt olen jumissa paikassa, jonne en ikimaailmassa halua jäädä. Ahdistaa ne kaikki rästiiin jääneet tehtävät ja se että tiedän olevani niihin epäpätevä.
Kahvinkeitin lohduttaa porinallaan. Päivän ensimmäinen savuke pyörryttää ja tuntuu kuin kaikki myrkyt nuolisivat keuhkojeni seinämiä. Pitäisi kai lopettaa.
Tässä sitä nyt istutaan, sanotaan nyt että virallisena vapaapäivänä......
Hätkähdän hereille. Ulkona on jo valoisaa. Mutta minähän ummistin silmäni vain hetkeksi! Kello on yksitoista.
Ei, tänään en mene kouluun. En kestä sitä paikkaa. Siellä on liikaa tärkeileviä paskiaisia, jotka haluavat päteä asiassa kuin asiassa. Ei minusta taida olla heidän joukkoonsa, koska ei tämä ole edes minun alaani. Ahdistaa edes ajatella, että se kestää vielä useamman vuoden!
Joskus olin lapsellinen ja ajattelin, että minusta tulisi isona taiteilija. Minä maalaan, piirrän, muotoilen ja muovaan ja sitten joku haluaa minut kouluunsa opiskelemaan. Ei se ihan niin mennytkään. Nyt olen jumissa paikassa, jonne en ikimaailmassa halua jäädä. Ahdistaa ne kaikki rästiiin jääneet tehtävät ja se että tiedän olevani niihin epäpätevä.
Kahvinkeitin lohduttaa porinallaan. Päivän ensimmäinen savuke pyörryttää ja tuntuu kuin kaikki myrkyt nuolisivat keuhkojeni seinämiä. Pitäisi kai lopettaa.
Tässä sitä nyt istutaan, sanotaan nyt että virallisena vapaapäivänä......
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.