Uusien asuntolainojen määrä supistui vähän

Suomen pankin tilastojen mukaan tänä vuonna suomalaiset rahoituslaitokset ovat myöntäneet uusia asuntolainoja keskimäärin 1245 kappaletta kuukaudessa. Se on 3,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013 vastaavaan aikaan.

Ennätyskuukausi on toukokuu 2008, jolloin myönnettiin 2311 uutta asuntolainaa.

Asuntolainoja on kuitenkin tänä vuonna myönnetty n. 44 prosenttia enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2002 vastaavaan aikaan.

http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/tase_ja_korko/Pages/tilastot_rahalaitosten_lainat_talletukset_ja_korot_lainat_asuntolainat_uudet_chrt_fi.aspx

8

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaupankäynti on siis selvästi hyytynyt sen 3.3% kappaleissa vuodentakaisesta, ellei sitten käteisellä ole ostettu enemmän.

      Tämähän ei tarkoita sitä, että 15000 taloutta uusia omistusasujia, kai?
      Eikös asunnonvaihtaja lasketa "uudeksi" lainaksi myös?

      • Tuo on oikea tulkinta. Kaupankäynti on hyytynyt 3,3 prosenttia!

        Eli velkaa ottavien asunnonvaihtajien määrä on vähentynyt vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 3,3 prosenttia.

      • hei hei hei, hhei!
        pundit kirjoitti:

        Tuo on oikea tulkinta. Kaupankäynti on hyytynyt 3,3 prosenttia!

        Eli velkaa ottavien asunnonvaihtajien määrä on vähentynyt vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 3,3 prosenttia.

        Eli hinnat on ihan järkyttävässä syöksykierteessä?

        Ja tuohan on pakko olla vale! Palstan pällien mukaanhan kukaan ei ole ostanut vuoteen mitään!

      • hei hei hei, hhei! kirjoitti:

        Eli hinnat on ihan järkyttävässä syöksykierteessä?

        Ja tuohan on pakko olla vale! Palstan pällien mukaanhan kukaan ei ole ostanut vuoteen mitään!

        Keskimäärin jokainen arkipäivä tehtään kauppaa ja uusia asuntolainoja otetaan tämän vuoden menolla 58 kappaletta.

        Viime vuonna vastaavaan aikaan 60 kappaletta ja huippuvuonna 2008 keskimäärin 84 kappaletta joka päivä.

    • Uusien asuntolainojen määrä/vuosi tammikuusta syyskuuhun keskimäärin kuukaudessa:

      2014, 1245 kappaletta
      2013, 1287 kappaletta
      2012, 1622 kappaletta
      2011, 1681 kappaletta
      2010, 1523 kappaletta
      2009, 1339 kappaletta
      2008, 1807 kappaletta
      2007, 1802 kappaletta
      2006, 1635 kappaletta
      2005, 1403 kappaletta
      2004, 1221 kappaletta
      2003, 1112 kappaletta
      2002, 865 kappaletta
      2001, 712 kappaletta
      2000, 629 kappaletta
      1999, 724 kappaletta
      1998, 558 kappaletta
      1997, 397 kappaletta

      Uusien asuntolainojen huippuvuosi oli 2008. Tänä vuonna on tehty saman verran kauppaa kuin vuonna 2004.

      • no johan pomppas!

        Ja ajattele, että samalla kauppa on totaalisen seis eikä kukaan ole ostanut mitään viimeiseen 2 vuoteen!

        Palstan pällien mukaan asuntokaupoista ei voi saada tilastoja eikä romahdusta voida saada tilastoihin, sillä kauppoj ei ole tehty! Mitäs nuo sitten ovat, jolleivät ihan ilmiselviä kauppoja?! ja vielä velkamuulipäämärkäveripierulainalla! Kässikauppoja ei tässä luvussa edes ole mukana! Nämä ovat nostettuja lainoa, eli kauppa on tehty.

        HUH HUH!!! Tämänhän ei pitänyt olla mahdollista!?!?!? Missä on palstan punanaamaiset syljenpärskerääkyjät? Kommentteja?!!?!?

      • whoknowswins
        no johan pomppas! kirjoitti:

        https://www.rakennuslehti.fi/2014/11/valittajavetoinen-asuntokauppa-romahtamassa-57-000-asuntoon-tana-vuonna/

        Välittäjien kauppamäärä laskee reilut 8% ja jostain luin kauppojen kokonaislaskun olevan 11%, mutta uusvelkakauppojen määrä laskee vain 3,3%. On huomioitava se, että uusia lainoja otetaan vain noin joka neljänteen kauppaan.

        Mikään taloudellinen järjestelmä ei kestä ehjänä 8% myynninlaskua. Kysynnän kasvu 8% loisi jo valtavaa kuplaa, miten lienee toiseen suuntaan mentäessä?

        On toki hälyyttävä asia se, että velkaa otetaan lähes vanhaan malliin. Se on hirveetä kattoo.

      • whoknowswins kirjoitti:

        Ihan toisilla tiedoilla asioista kirjoitetaan tässä Ylen uutisten artikkelissa. Jompi kumpi on pahasti väärillä tiedoilla matkassa. Tämän artikkelin mukaan

        Viime vuonna välittäjien kautta tehtiin 55.000 toimeksiantoa ja 62.000 toimeksiantoa vuonna 2012.

        Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtajan mukaan kaupantekomäärät vähentyvät tänä vuonna, mutta lukumääräarviota hän ei anna. Jos Ylen uutinen pitää paikkansa ja myös rakennuslehdessä tehty arvio, kaupantekomäärät kasvaisivat kahdella tuhannella.

        http://yle.fi/uutiset/hyytyva_asuntokauppa_kaventaa_valittajien_leipaa__toimeksiannoista_kilpaillaan_verisesti/7609813?ref=leiki-uu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe