Hoitoa peräpukamiin?

Miten voisi hoitaa peräpukamia kotikonstein? Onkohan edes olemassa mitään apukeinoja? Saako apteekista jotain lääkettä ilman reseptiä vai onko ainoa keino mennä lääkäriin? Täällä päin pääsee todella huonosti kunnalliselle, eikä yksityisellekään viittisi mennä jos on joku keino millä voisi itse saada vaivan hoidettua.
4551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla auttoi tämä merkki. Puikkona sekä rasvana, siis molemmat kuurina.
Käy katsomassa apteekissa.

Äänestä
  • Hädensa (voiteena) ei käynyt itselleni, se teki olosta erittäin tuskaisen, oli kuin koko peräaukon seutu olisi ollut tulessa. Hädensa sisältää mentolia, enkä oikein keksinyt ideaa, miten se olisi lievittänyt peräpukamien aiheuttamaa ärtymystä, päin vastoin tuntui lisäävän sitä.

    Eli jos pukamat ovat ärtyneet ja kipeät, saattaa olla hyvä kokeilla esim. Scheriproctia. Tosin voiteita on erilaisia, ja jotkut eivät sovi pitempiaikaiseen käyttöön.

    Äänestä

Otsikon mukaiset peräpuikot auttoivat itselläni synnytyksen jälkeisiin vuotaviin pukamiin.

Äänestä
  • Mulla toi Hädensä oli ihan hyvä. Muutaman kerran se rasva teki kauhean kutinan mutta puikot ei tehnyt mitään oireita. Mentholi vaan tuntuu viileältä, mutta jos pukama on kipeä niin ei se haitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton kirjoitti:

Miten voisi hoitaa peräpukamia kotikonstein? Onkohan edes olemassa mitään apukeinoja? Saako apteekista jotain lääkettä ilman reseptiä vai onko ainoa keino mennä lääkäriin? Täällä päin pääsee todella huonosti kunnalliselle, eikä yksityisellekään viittisi mennä jos on joku keino millä voisi itse saada vaivan hoidettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu