Kertokaa

Tyttäreni odottaa kaksosia, ja haluan olla avuksi jos tarvitaan. Kertokaa, tarvitaanko alkuaikoina kokopäiväisesti kodissa kolmas aikuinen (asuvat kaukana), vai onko yleensä ulkopuolisesta enemmän häiriötä yksityiselämälle kuin hyötyä. Millaisia kokemuksia äitien tai anoppien avusta? Miten voi parhaiten auttaa?
5228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa keskustella avoimesti. On hienoa jos voit tarvittaessa antaa apua. Ehkä sitä apua kaipaa eniten muutaman vuoden päästä. Ei ne kaks mene siinä missä yksi.

Äänestä

Useimmiten kolmas on kokopäiväisesti liikaa, jos isä voi alussa osallistua lastenhoitoon.

Päiväseltään käyminnen ja hoitoavun tarjoaminen sopii, mutta jos asumaan aiot mennä heidän luokseen, se kyllä saattaa olla enemmin haitaksi. Olet kuitenkin vieras ja vieraasta on aina myös haittaa. Se voi kiristää aviopuolisojen välejä.

Myöhemmin esim ulkoiluttamisessa voisit olla suuresti avuksi.

Äänestä

Kahtiajakoinen tilanne oli meillä. Oltiin miehen kanssa aivan puhki kahden koliikkisen keskosen kanssa. Saatiin molemmilta isovanhemmilta apua. Koska he asuivat muutaman tunnin ajomatkan päässä, niin yöpyivätkin aina meillä ja kyllähän se on rasittavaa, kun on vierasta porukkaa kotona. Niin tuiki tarpeellista kuin se apu sinällään olikin, niin oli aina kiva tunne, kun apulaiset lähtivät ja saatiin olla vain oman perheen kesken.
Toinen asia, jonka nyt jälkikäteen toivoisin olleen toisin, on se mitä apulaiset tekevät. Isovanhemmista oli luonnollisesti ihanaa hoitaa vauvoja. Jälkikäteen ajateltuna olisivat voineet keskittyä enemmän muuhun apuun: siivoamiseen, pyykin pesuun, ruuan laittoon yms. Ja me vanhemmat olisimme keskittyneet enemmän vauvoihin.
Mutta kannattaa kysyä mitä toiveita vauvojen vanhemmilla on. Avun tarvetta ei voi etukäteen suunnitella, sillä niin erilaista kaksosarki eri perheissä voi olla.

Äänestä

Meillä ei kaksosia, mutta onaivan totta että alussa auttaminen voisi olla arjenpyörittämisessä enemmän kuin vauvanhoidossa. Ja tietty jos on isompia lapsia, niin heidän kanssa oloa. Ja luulisin, että kivoin tapa voisi olla että kun äiti on saanut toipua synnyyyksestä, jolloin tarvitsee tukea, niin sopisitte ihan säännöllisen auttamisrytmin. Silloin kun tietää että apua on tulossa vaikka parin päivän päästä, niin vaikeat hetket jaksaa paremmin. Isot halit sinne tulevalle isoäidille, olet kultainen kun huolehdit! Ja muista että kiitoksen sijaan voi väsyneet vanhemmat joskus tiuskiakin....

Äänestä

Kyllä on hyvä jos lähellä asuu pataljoonan verran sukulaisia ja ainahan oma helluntalaisyhteisönne voi auttaa. Helpointa olisi kyllä, että toinen lapsi otettaisiin huostaan, koska olet niin idiootti, että kyselet tällaisia duomi24:ssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva mummo kirjoitti:

Tyttäreni odottaa kaksosia, ja haluan olla avuksi jos tarvitaan. Kertokaa, tarvitaanko alkuaikoina kokopäiväisesti kodissa kolmas aikuinen (asuvat kaukana), vai onko yleensä ulkopuolisesta enemmän häiriötä yksityiselämälle kuin hyötyä. Millaisia kokemuksia äitien tai anoppien avusta? Miten voi parhaiten auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu