Kaupungin johtamisesta on tullut selainen kuva, että asiat eivät ole hallinnassa. Päätöksiä tehdään viimetipassa ikään kuin muuta vaihtoehtoa ei enää ole? Päätöksiä tehdään säästöpaineiden alla ja niiden todelliset vaikutukset jäävät selvittämättä kokonaan. Ainoa mittari on kaupungin kassan rahatilanne. Olemme selvästi kriisikunta ja kykenemätön tekemään harkittuja pitkäntähtäimen päätöksiä. Tästä voidaan päätellä, että srateginen johtaminen on epäonnistunut.
Kaupungissa pitäisi tehdä jokaisen hallintokunnan sisäinen selvitys henkilöstötasolta asti tehtävistä ja mikä vaikutus tehtävällä on kaupungin palvelujen kannalta katsottuna. Lisäksi maksettavista avustuksien vaikutukset tulisi selvittää. Kaupungin pitäisi lisätä huomattavasti yhteistyötä naapurikuntien kanssa ja päällekkäisiä toimintoja tuottaa yhteisesti. Kaupungin johtaminen tulisi muuttaa ylhäältä alaspäin suuntautuvasta johtamisesta myös vaakatasoiseen johtamiseen, jolloin välitason johtoa voidaan siirtää uusiin tehtäviin (oikeisiin töihin).
Onko kaupungin johdossa asiat hallinnassa?
5
105
Vastaukset
- yliyön
Mammuttitauti vaivaa kaupunkia. Pitäisi keskittyä toimivien rakenteiden vahvistamiseen ja ydin tehtäviin. Valtiovalta on tehnyt hyvin selväksi vuosia sitten kunnille, että valtion hoitamia tehtäviä siirretään kuntiin ja valtion rahoituksia karsitaan. Kaupunki on ajautunut kriisiin, koska toimintatapoja ei ole sopeutettu vallitsevaan tilanteeseen, vaan on elelty entiseen malliin mm. kuntaliitosrahojen turvin.
Rahoittajat kolkuttelee jo kaupungintalon oven takana ja kyselee vakuuksia ja kiinnityksiä. Seuraavaksi astuu kuvioihin selvitysmies ja sitten kyyti onkin kylmää. Pieksämäelle ei jää muuta, kuin perusterveyshuolto, peruskoulu ja pakolliset alueen viranomaistoiminnat. Nämä kaikki johdetaan muualta. - Eväät lattialla
Ei ole halinnassa, koska kuntayhtymiä ja liikelaitoksia on joka suuntaan ja eri kokoisia ja useamman kunnan alueella toimivia. On vaaliala, Etelä-Savon palolaitos, Keski-Savon ympäristäötoimi, toisen asteen koulutuskuntayhtymä, soisalo, vesilaitos yms. , joissa istuu luottamushenkilö kokouksissa ns. valvomassa asiota.
- Keskikastin tyhy
Projekteja on jos jonninlaisia, joissa istutaan enemmän palavereissa, kuin todellisessa työn touhussa. Tyhjäntoimittajia ja " keskikastin toimitusjohtajia" on vaikka muille jakaa.
- Sitä saa mitä tilaa
Kuntalaiset ei ole koskaan oikeasti valvoneet päättäjien tekosia ja nyt on pää tulossa vetäjän käteen. Paskademareita ja kepuloisia kaikki täysiä roistoja.
- Rami ja Signa
Siitä se kaikki epärehellisyys alkoi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751276- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51842Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29732Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58717Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157714Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.72714- 56707
- 76655