Kuinka moni teistä on jäänyt kotiin sijaislasten kanssa? entäs "vasten tahtoaan"? tarkoitan sitä, että Pride kurssilla puhutaan, kuinka olisi hyvä voida olla sijoitettavan lapsen kanssa kotona ensimmäinen puoli vuotta. Meillä tämä on venähtänyt kolmeksi vuodeksi. Töihin tekee mieli takaisin, mutta lapsi on niin reagoiva, etten voi/uskalla viedä häntä päiväkotiin. Pitäisikö vaan viedä? Lapsi on 5-vuotias, puree toisia, uhkailee, kiroilee, saattaa riisua itsensä alasti ulkona, saa hallitsemattomia raivokohtauksia, kiinnittyy aikuiseen niin ettei vessaan pääse! Ensi vuonna olisi jo esikoulu! Apua....Perheemme taloudellinen tilanne on vaakalaudalla.
Työ ja sijaisvanhemmuus
Alfa
71032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä olin ensimmäisen lapsen kanssa kotona 2 vuotta. Töihin meno tuli ajankohtaiseksi, sillä halusimme kasvattaa perhettä ja mietin, että töissä on ennätettävä olla vähintään vuosi, jotta pääsen vuorotteluvapaalle. Töitä ennätin tehdä 1,5 vuotta ennenkuin perhe kasvoi. Nyt olen ollut kotona pian 5 vuotta. Kaksi vuotta sitten irtisanouduin työstäni, siihen asti olin palkattomalla vapaalla. Minulle kotiin jäänti oli selvä ratkaisu ja vieläpä erittäin mieleinen. Mieheni tekee paljon töitä ja työviikko on vähintään 6 päiväinen, joskus jopa seitsemän. Laitoin listalle kotiin jäämisen plussat ja miinukset, plussia oli enemmän.
menemään töihin, vaikka sitten ½ aikaa olisit töissä jos se on mahdollista työpaikallasi.
Tai mieti sitälkin, miten tekisit jos sijaislapsi olisi sinun oma biologinen lapsi.
1/2 työ ei auta meitä taloudellisesti, enkä usko, että saisin sitä kovin helposti omalla 3.vuoro työpaikallani, käytännön järjestelyt tulisivat liian monimutkaisiksi. Ainahan voisi miettiä, jos sitä ja jos tätä, mutta kun lapsi ei ole biologinen. Just ajattelin, että oma lapseni ei olisi tässä jamassa, siksi ei olisi tätä ongelmaa. Eli, miten sen näissä olosuhteissa ratkaisisi. Sijaisperheen on vaikea saada avohuollon tukitoimia, joita varmaan saisin biovanhempana huomattavasti helpommin, nyt täytyy vaan pärjätä itsekseen! Olemme eriarvoisessa asemassa!!!
Hei onko lapsella diagnoosi, hänen ja perheenne kuuluu saa tukitoimia ja lapselle ehkä henk.koht. avustaja eskariin. Noin voimakkaasti reagoiva lapsi tarvitsee ehkä terapiaa. Toimi välittömästi.
kotiin. Lapsen täytyy oppia elämään normaalia elämää ja sinullekin voisi tehdä hyvää olla erossa vaikka työnpuitteissa ko. lapsesta. Välimatka usein selkeyttää tilanteita ja voi luoda uusia kuvioita:ole rohkea.
Lapselle kuuluu tuki samalla tavalla kun kenelle tahaansa.
Meillä oli esikoulu vaihe ihan kauheeta: puremista, nuolemista, repimistä, konttailua ja säntöjen jatkuvaa rikkomista tai ei hän niitä omaksunut lainkaan. Olin itse aluksi paikalla "tiukkana" ja avustin opettajaa tutustuman lapseen ja lasta koulumaailmaan ja uusiin ihmisiin, tarvittaessa psykiatri olisi kirjoittanut lausunnon jossa oltaisi haettu hlö.koht.avustajaa, mutta yllätys yllätys koulu alkoi tänä syksynä, eikä avustajaa tarvita, tyttö on mennyt isoin harppaiuksin eteenpäin ja käytöskin alkaa olemaan suht´normaalia.
Sen verran tuo prosessi kuitenkin vei että jouduin keskeyttämään sen hetkiset opintoni, koska aika ja hermot eivät joustaneet enää, mutta tänään kiittelen itseäni että osasoin päättää oikein. Jaksamista sinulle, pommita viranhaltijoita.
Kiitos henkisestä tuesta.Tässä ei supervanhempien moralisontia kaipaiskaan!! Sitä monet pyrkii tekemään, valitettavasti. Oikeesti kaipaa juuri tuollaisia ihmisiä kuin sinä. Pelkäämättömiä, suoraselkäisiä ja rehellisiä!!:)
Hei! uupunut äiti mene ihmeessä työhön ja ajattele itseäsi omaa henkistä hyvinvointia .
Lapsi päiväkotiin ammattilaisten hoitoon ja seurantaan. Sen jälkeen jaksat taas itsekin nähdä asioita eri tavalla. Ei sijaisvanhempien mitään ihmeihmisiä tartte olla. Lapsikin oppii tapoja olla ryhmässä kun on samanikäisiä joukossa. Käy katsomassa päiväkodissa siellä on monia erityisryhmiäkin. Juttele sosiaalityönteijänne kanssa. Terv. 7 lapsen sijaisäiti